lauantai 26. marraskuuta 2011

Voimauttavien kuvien palapeli

"Voimauttavan valokuvan menelmän perusteet" herättivät minut 100 -vuotisesta unesta. Kurssille osallistuminen ei vaatinut tietokonetaitojen oppimista. Niissäkin taidoissa olen suorittanut itseäni varten vain perusteet yli-ikäisenä ennen vanhainkotipaikan vaaraamista lakanoiden välissä. Olen syntynyt väärään perheeseen vääränä aikana. Elämänkertani kuvat ovat Aku Ankka kalenterissa. Viimeinen kansio alkaa sisarusten sinkkuajan päättymisestä ja jatkuu omilla merkityksellisillä tapahtumilla. Videon tekemisen puutteen korvaan youtubesta ottamillani musiikkivideoilla. Katselen ja kuuntelen omaksi iloksi enkä ketään pakota seurakseni jakamaan tunnetiloja. Kuvat eivät valehtele ja musiikki on sanojen jatke.

Video leliagostinho
14 valokuvakertomusta
1 000 ja 95 yötä metsässä
ei liikahda lehtikään.

omat muistot laulussa
video bolshevik 1980


Utsjoella aurinko nousi ja laskee viimeisen kerran tänä vuonna. Nousee taas kaamoksen jälkeen tammikuun 17. päivänä tunniksi. Siitä lähdetään kohti kevättä kukonaskel kerrallaan. Nauraako valkeus pimeyden töille? Presidentti valitaan kuitenkin päivänvalossa, joskin vaalityö tapahtuu keinovalossa tai peräti sähkökatkoksen pimentämässä talvessa. Puistossa  mustat rungot odottavat italialaista valaistusta. Vesiurkujen soittaja ei enää muista säveltämäänsä vesivaloesitystä. Eletään tätä päivää ja tulevaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti