Jolla on korvat, kuulkoon

Akaan Musupallerot aloittavat rippikouluvuoden 1. adventtina. Tai oikeastaan pappi käyttää Musupalleroiden jälkeläisistä toukkanimitystä. Ainakin lapsille pelottava kokemus on Pyhä Jysäys.

Minulla sota-ajan lapsena on rippikoulu liittynyt itsestään selvyytenä jopa papintodistukseen merkittynä: Rippikoulun käynyt ja rokotettu. Se oli 1. rekisteröinti kirkonkirjoissa rauhan aikana. Setäni kohtalo kiinnosti minua. Lähestyin syntymäkuntani diakonissaa ja kysyin hänen kauttaan, mitä kirkonkirjoihin on merkitty vangitusta sedästäni. Hän vastasi ystävällisesti tiedot isäni veljestä nimellä Juho Taavetti Tirkkonen syntynyt ja kuollut. 
Tarkempaa hautapaikka en halunnut hakea, olihan kukat viety tapulin taakse koivun juurelle perimätiedon mukaan. Hauta tuli uusiokäyttöön ja setäni sai joukkohaudalle lionsien järjestämän muistomerkin. Samanlainen on kunnan ja seurakunnan muistomerkki vakaumuksensa puolesta tapetuille. Jos ollaan tarkkoja heidät viisi mestattiin torpparinpoikina ja haudattiin siunaamattomaan maahan. Piispa kävi 2000 -luvulla heidät uudelleen siunaamassa sotasurmaselvityksen tultua julkiseksi.

Musupalleroden rippikouluvuoden alkajaisiksi palaan menneeseen autioituneen perintömaan tiimoilta. Siitä luetaan päivän tekstissä Jes. 49. On ajankohtainen itselleni tähän päivään  liittyvine tapahtumineen. Se herättää minussa kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Käräjäoikeus määrää pesänselvittäjän ja luotan hänen oikeudenmukaisuuteensa hankkimatta itselleni henkilökohtaista avustajaa. Tilaisuus noudattaa samaa kaava kuin sisareni kuoleman jälkeen pesänilmoittaja halusi toimia. Hän siirsi saman kuolemansa jälkeen pesänilmoittajalle. Hän vahvisti sen soitolla, että tapahtui lesken tahto.

Pikku-Pietari kyseli Jumalalta kuolleesta äidistään.

- Onko äitini taivaassa? Kuoli tuperkeliin.

- Hän ei kuollut tuprekeliin, vaan minä niin tahdoin.

- Tahtohan tuo on sullakin.

Nämä ovat niitä kirjallisuudesta lukemiani ja kuulemiani keskusteluja. Omat keskustelut ovat vielä käsittelyn alla. Palaan Putkinotkoon ja aamun musiikkivieraaseen "Näistä levyistä en luovu". Operatio Barbarossaa katsoin vuosikymmeniä sitten teeveestä yhtä ahdistuneena kuin tämän päivän sijoittajien ja perijöiden ahneutta rauhan aikana. Inhorealistiset, oksettavat päällimmäisinä Suomi-neidon muututtua kansankodista tyttökodiksi, koulukodiksi, vanhainkodiksi, huostaanotettujen laitoksiksi. Itsenäisyyden arvo mitataan kädenpuristuksilla ja uuden koltun hankinnalla. Rahamaailma porskutta ylimielisenä kultaisilla kädenpuristuksilla. 

Lopetan eduskunnan kyselytunnin katsomisen, kun en ymmärrä retorisista kysymyksistä enkä vastauksista yhtikäs mittää. Yhteiskunta on kuollut sellaisena, johon itse sain syntyä 1941 ja uudelleen syntyneenä 1991. 

- Sinä olit pentuna kova suuttumaan.

- Oli syytäkin pitää puolensa ja lähteä omille teilleen kuin Bergman ruotsalaisesta mielisairaalasta. Sitä toteutetaan meilläkin pakkohoitona ja pakkopaitana. 

Pahkasalon saaren

mäkitupa 1900.

Lomakiinteistö 2000 

Putkinotkolla on

tarinansa

muodonmuutoksessa.

Pitkänsaaren kunnanmökkiläisen poika on kadoksissa. Etsijä huutelee aikansa poikaa nimeltä. Perheen isä vastaa huutoon.

- Tässä kartanollahan tuo äsken oli. Kartanoilla, hoveilla, maanomistajilla ja kunnanmökkiläisillä on eronsa. Mitä omistaminen itsekenellekin tarkoittaa. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset edunsaajana kiteyttää tämän päivän omistussuhteet. Ajan nimesi Öllin isä oppivuosikseen.