"Olet ittes vaa.
Makkan marketin pallomerenpohjal hiavahtamat
ko lööpeis hajeta karonnut naist.
Oma ittes.
Ol itte."
Kaikki liittyy kaikkeen sanataiteessa. Olen viettänyt ruokatuntia silloin tällöin Saarikosken kanssa. Juliste seinälläni ei kerro koko totuutta. Juhannuksena erikoisesti viihdyn Pentin seurassa. Hänellä ei ole kiire mihinkään, kun tiedän kädessä olevan kestopullon. Se ei näy julisteessa. Pentti raotti vähän luomiaan, kun kiinnitin julisteen paikalleen eikä ole sulkenut niitä sen jälkeen. Isän valvova katse vaihtui sanataiteen vahtiin.
Tuliukko -blogin pohja on marketin pallomeri. Helin hautasin pallomerenpohjalle, kun Naskinen epäsi kaupungin tuen runomaratonin viäräkieliseltä taiteilijalta. Muutoksia on tapahtunut ja tapahtumat politisoituneet, joten kierrän kaukaa naamioidut ääntenkalastelupaikat. Kopsahti se vähän omaan nilkkaan, kun Heli tuli Lahteen enkä voinut pyörtää päätöstäni.
Poliitikot ovat mukamas niitä päättäjien paikalta edunvalvojia, joiden kanssa pitää siipeillä. Itse olen nauttinut enemmän kulttuuripläjäyksestä kuin lakimiehen paukuttamista pykälistä. Nyt KKN on telekalla luottamushenkilön hyllytyksen takia. Kulttuurissa löytyy Heliltä ja monelta muulta nautittavaa luettavaa. Vitas vie maailmalle eikä odota pimeitä kiitoksia esityksistään. On suuri ero sylki roiskuen huutaa suosiota esityksistä, kun kukat voi ottaa vastaan huomioiden pienimmätkin. Vitas on kaikki; jäljittelemätön esiintyjä, tanssija ja esiintymisasujen suunnittelija. Orkesteri oma lukunsa jousettomine viuluineen.
Vitas Opera 2
Sopii minulle tekstityksineen "Perunkirjotukse jälkke". Ite -arvion olen tehnyt "Hyvinvointipalvelut - laatu ja tasa-arvo" -projektikoulutuksen alussa ja lopussa. Toimii tänä päivänä yhdistyksessä, joka vielä ei ole politisoitunut. Kuulin aikaa sitten esittelyn omasta laulajasta, joka ylittää sopraanon äänen Pustan tuulien puhaltaessa. Pysytään kulttuurissa mukana, kun raha on loppetettu.