Jotakin tarttuu aina mukaan varsinkin elämäntarinan kirjoittajakurssilta. Punaisen viivan vetämisen aikoihin oli mökissä lukutaidon puute, ymmärrystä se ei haitannut. Saman koin ensimmäisen naispresidentin valitsemisen aikoihin. Saattohoito päättyi isän kuolemaan enkä ollut vielä verkkokirjoitustaitoinen. Kuusi vuotta ahkeroin ottaessani kiinni kehitystä ja opettelin välineellä kirjoittamisen. Tuo väline suositeltiin ostamaan käytettynä.
- Kyllä se sinulle riittää.
Osallistuin nettivaalikeskusteluun, voittajan tukiryhmältä sain arvat maksettavaksi. Hävinneeltä sain kiitoskirjeen kohteliaisuuksineen. Häpeän vielä tänä päivänä osallistuneen rahastamista. Kirjeensisältö on minulle aina tärkeintä äänestämisen lisäksi yhdellä ilmaisella äänellä. Tänä päivänä työni on muuttunut niin salaiseksi, etten itsekään tiedä, mitä teen.
On kielletty kirjoittamasta sanktion uhalla. Ketä varten netti on kehitetty, jos sen käyttöä rajoitetaan. Siksi on parasta salata työnsä turvalukituksella. Valtionsalaisuuksiin en kuitenkaan ole kiinnittynyt. Se on toisten päänvaiva tehdä työtä puolestamme omaksi edukseen. Paljastuksen jälkeen syy vieritetään maksajien vastuulle.
elämästään kertominen onkin haasteellista. ihan kaikkea ei tahdo kertoa, se olisi "paljastelua"
VastaaPoistaeihän ole tarpeenkaan olla alastonna kansan edess, se on sama sääntö kuin pukeutumisessa, peitetään oma intimiteetti. Omiin kansioihin olen kirjoittanut kaiken alastomana, mutta julki en tuon harsotetut versiot, jos niitäkään, runot ovat ainut joita en peittele, vaikka ne ovatkin avoin polku mieleni syvyyksiin, niitä kuitenkin tulkitaan jokainen omalla tavallaan. Tai niin ajattelen