torstai 12. huhtikuuta 2012

Kevätvihje unessa

Reki, kelkka
Tämäkin kulkuväline edustaa unennäkijän taivallusta elämän halki. Reestä ja kelkasta puuttuvat jarrut, joten pidä varasi kun aloitat jotain. Et ehkä pysty lopettamaan.
Punainen
Fyysistä energiaa ja voimaa
Vihaa.

Ilta jatkui yli puolen yö tajuttuani, että lento-onnettomuudessa pudonneet eivät olleet minulle tuttuja. Heräsin kuitenkin selvään uneen. Vedin perässäni punaista kelkkaa. Pankissa kehoittivat jättämään sen sinne. Toin sen kuitenkin kotiin ihan sisälle asti. 
Pankki on ollut useasti jarruttelemassa, mitä saan tehdä ja mistä pitää luopua. Olen tehnyt kuitenkin oman ohjelman mukaan. Viimeisin pankkineuvojan antama ohje on täyttämättä ja käyttämättä. Pankkineuvojalle pääsi vain sijoitusasioissa. Pankkiin ei voinut viedä enää käteistä rahaa. Se murhe poistui, kun vihdoin sähköisesti siirtyi tililleni "Varhennetun Vanhuksen" taskurahat, joilla pitää selvitä jokapäiväiseen leipään kuuluvista kustannuksista. Huh, huh, saakelin 16. Sjutton också toisella kotimaisella, pistävät yhdellä paremmaksi.

Eilinen kaikkinensa oli erikoinen päivä. Siinä oli viiden pisteen vihjettä kerrakseen. Olen aloittamassa jotakin, kun en osaa lopettaa. Seuraan viitoitettua tietä. Vanhasta kumpuaa perinteitä tämän päivän tekoihin. Jopa vanhempien hautaaminen muistuttaa tiibetiläisten hautaustapaa. He valmistelevat vainajan viimeistä matkaa varten käärimällä kankaaseen. Matkataan korkealle, paloitellaan vainaja, korppikotkat huolehtivat nopeasti omasta osasta.
Tähän johtopäätökseen tulin nähtyäni teeveeohjelman. 
Näinkö vanhempieni jättämä perintö revitään palasiksi. Pidän kuitenkin kiinni 1/8 vanhemmuudesta. Se on minun osa. Siirrän sitä seuraavalle sukupolvelle. Toiset osakkaat ovat menetelleet oman osuutensa kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sijoittajat lentelevät lapsuuskodin ympärillä, saadakseen itselleen perintöosani. Jätekukkokin lentokyvyttömänä kiekuu aina uudelleen. Enkö jo tunne tämän kukon tehtävän. Logosta on hävinnyt heltta ja kukonjälki, kukko on kuitenkin sama Jätekukko.

Perjantai 13. päivä on hyvä päivä poistua kotoa. Kotiinsa on moni kuollut, varsinkin sairaalakuntoinen kotiinpalautettu vanhus. Ministeri ymmärtää, mutta vanhuspalvelulaki saa odottaa ministerin poliittisen eläkeviran jälkeen seuraavia peruspalveluministereitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti