Nousen kaupunkiliikenteen bussiin tietämättä pysäkkiä, missä jäisin pois.
- Istu tuohon lähelle, että muistan ilmoittaa. Siinä körötellään lumisten puiden reunustamaa tietä. Tienviittaa näyttää Mikkeliin, mikä ei ollut määränpää. Tavailen poikkikatujen nimiä. Tässähän minun piti jäädä pois. Kuski pysäyttää ajettuaan pysäkin ohi. Pyytää anteeksi unohdustaan useita kertoja. Esikaupunkialueella omakotitalot ovat vierivieressä, mutta katujen välillä on metsää näköesteenä. Maalaismaisemaa kunnallistekniikan vaatimalla tavalla, josta kaupunki kerää erilaisia veroja pohjattomaan säkkiinsä.
Matkan varrella näin muutamia vanhempia ihmisiä kauppakasseineen. Nämä ovat niitä presidentin alamaisia, joita ohjaillaan pääkallonpaikalta elinkautisen eduista nauttien.
Kertaan uudestaan ja uudestaan elämäni viimeisiä vuosikymmeniä. Puoli vuosisataa vaikenin häpeästä, jota aina uudelleen saatiin sanomisilla tuntemaan.
- Sinä olit pentuna kova suuttumaan. Sinä olit sellainen ja sellainen. Sinusta ei mitään tullut.
Yhteiskunnan otteen tunsin kuristavan kurkusta, kun tulin vanhempieni kotiin heidän hoitajakseen kymmeneksi vuodeksi. Saatiin uusi orjajoukko purkamalla laitospaikat ja palauttamalla hoitoa tarvitsevat avohoitoon. Mitä kunta sitten toimenpiteillään mahtoi tarkoittaa. Ajasta muodostui jumalainen näytelmä kiirastulen kautta helvettiin.
Paratiisin ovet aukesivat 6.2.2000. Isäni poistui tästä maailmasta seuraavana aamuna aikaisin. Alkoi toiset vallanpitäjät määrätä elämästäni ilmoittamalla nimensä perässä aina poliittisen puolueensa (sdp). Vaalintulosta odotellessa 12 vuotta sitten sairaalan kymppihuoneessa ei suuntautuneisuus eikä poliittinen värisävy olleet merkitseviä. Valkoiset muistivat isäni sotaan osallistumista torpparin poikana ja talollisen renkipoikana. Pitäähän hänen kuolemansa kruunata havuseppeleellä haudalle. Isän mielestä ehtiihän tuon sittenkin. Minä pidin sen halventamisena enkä pyytänyt.
Isästäni kuoltuansa miljonääri nykyisen elinkautisen kärsimisen aikana. Edeltäjä lähti rauhansanomaa levittämään maailmaan. Luopuja on vapaa lähtemään sopeutuen uuteen tilanteeseen ilman huolen häivää. Minua koulutetaan nykyisessä helvetissä rankimman kautta. Olen kieltäytynyt maksamasta tekaistuja laskuja. Hallinto-oikeus on tukehtunut jutturuuhkiin. Aina löytyy häntä, joka heiluttaa koiraa. Välillä läpättää kuin lampaansaparo, mutta perinnönjaon toteutumiseen tarvitaa käräjäoikeuden väliintulo. Valmiustilassa olo on odotusta. Asioidenhoitajat pitävät vuosilomansa, joulu- ja koulutuspäivänsä. Minä en osaa, kun asiat ovat kesken. Pelkoni on, että ehdin kuolla näkemättä lopullisia päätöksiä.
Omaishoidosta luvattiin taivasosuus, mutta pinssiä ei tullut, kun en tyytynyt yhdistyksessä vain maksajan rooliin. Palkitseminen ei ole ollut minun motiivini saada itselleni etuja toisten kustannuksella.
Olen osannut äänestää hyväksytyllä vaalilipulla. Kuusi vuotta sitten sain kiitokset osallistumisesta herrasmiehen tavalla kirjeitse allekirjoituksella; Teidän Sauli Niinistö. Tällä ilmaisulla muistin kirjoittaa äänestyslippuun 6 ensimmäisellä ja 6 toisella kierroksella. Kaikki äänestäjät eivät vielä tiedä, mitenkä äänestetään. Siinä olisi opin ottamisen paikka.
- Minä niin rakastan laskutaitoa, sanoi pieni ekaluokkalainen opittuaan numerot 1 - 10. Oppikirja sai kiitokseksi halauksen kaksin käsin. Pojat aikustuttuaan opettelevat testaamaan, värähtääkö viisari ja kenenkä kanssa.
Vitas - Swan's Faithfulness
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti