sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Yleisömenestys

Kesäjuhlat on tältä kesältä juhlittu. Siitä luemme seuraavassa KympinLapset -lehdessä. Kohta tämän jälkeen on koko viikko omistettu isovanhempien ja lastenlasten leirille. Eniten olen nauttinut laulu- ja leikkitaitoisista ohjaajista. Ei ole sama, jos musiikki soitetaan nauhalta kuin annetaan lasten itse muodostaa orkesterinsa ja ohjelmansa. Sillä leikki on lasten työtä ja idol -osallistumista. Uusia kykyjä löytyy yllättäen. Mummo ei sitä tiennyt, nyt tietää.

Harjoitellaan salaa. Yllätys paljastuu vasta latoiltamissa. Kaikki ovat tervetulleita. Järjestyshäiriöitä ei ole tulossa. Sijaismummona ei ole tarvetta osallistua leirille,  mutta toivon osallistujille onnistunutta yhdessäoloa. Mummot ja papat ovat nuortuneet, kun itse on jo isomummoikäinen.


 

Vitas on saanut nuorten tanssiryhmän mukaansa ja yleisö on näkemäänsä ihastunut.  Näin latoiltamien anti kantaa seuraavaan kesään uusien esiityjien odottaessa jo malttamattomana, mitä tuleman pitää. Kun sairastaminen on kokoaikatyötä lapselle, vanhemmille ja läheisille, on leiri kesän kohokohta unohtaa muutamaksi päiväksi arkimurheet ja viettää huolettomia päiviä Kartanoon järjestetyllä hemmottelulomalla. 
Mummoillekin tulee yllätyskeikauksia. Toinen meistä kaatui eilen ja nyt korjataan murtunutta lonkkaa. Näin vahinko ei tule kello kaulassa eikä sitä osaa jäädä odottamaan. Kesäleirien muisto elää ja kantaa tämänkin onnettomuuden päivän yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti