sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Päivä vain tai koko elämä; hetki kerrallan elettäväksi

Massamurha - itsemurha, tapa kaikki. Kyllä Jumala tuntee omansa.

Blogger on siirtynyt omituiseen muotoiluun. Mistään en osaa tasata tekstiä oikeaan laitaan. Vai jokohan nytkähti kokeilemalla "poista muotoilu" -napikasta. Kiitos virtuaalivehkeilijälle yhteistyöstä.

TÄNÄÄN ON HUONO PÄIVÄ. SITÄ ENTEILI JO KULUNUT VIIKKO NORJASSA TAPAHTUNEEN POMMIRÄJÄHDYKSEN JA PYSSYMIEHEN RIEHUESSA ASEEN KANSSA SAARESSA NUORISOLEIRILLÄ. EN OPETTELE MUISTAMAAN AMPUJAN NIMEÄ, SILLÄ EI OLE VÄLIÄ ENKÄ KOKOONTUMISEN SYYTÄ. SILLÄKÄÄN EI OLE VÄLIÄ. VIIMEAIKAINEN UUTISOINTI, TEEVEE-ESITYS, AATTEET JA IHANTEET OVAT MENETTÄNEET MERKITYKSENSÄ. SOSIAALINEN MEDIA EI JÄTÄ KETÄÄN TIETÄMÄTTÖMÄKSI, MITÄ MAAILMALLA TAPAHTUU.

AMPUUPA YLÄKERRAN UKKO KOVILLA
KÄVIN HOITAMASSA VANHEMPANI SYNTYMÄKUNNASSA OMAISHOITAJANA. SIELTÄ OLI PÄÄSTÄVÄ POIS KUIN UTÖYAN SAARESTA MIELETÖNTÄ TULITUSTA PAKOON. TUUSNIEMI, VELATON KUNTA JA NORJA, ÖLJYSTÄ OMAVARAINEN, OVAT MUUTOSTEN KOURISSA. TUUSNIEMELLÄ KUNTA ON TUONUT SIJOITTAJAT RANNOILLEEN RAHASTAMAAN VAATIMUKSILLAAN LISÄTÄ MUKAVUUKSIA LOMAKIINTEISTÖIHINSÄ, VESIOSUUSKUNTAA JUOJÄRVEN YMPÄRÖIMÄÄN VIHTANIEMEEN LOMA-AKKOJEN VEDENHAKUMATKAA LYHENTÄMÄÄN.

SIJOITTAJIEN RAHOJEN PELASTAMISEKSI PIDÄTTÄÄ KOKO MAAPALLO HENGITYSTÄ. IHMISISTÄ EI OLE VÄLIÄ, KUNHAN JULMA JUMALA SAA RAHANSA. TÄMÄN HYÖKKÄYKSEN KOHTEEKSI JOUDUIN SIELLÄ OLLESSANI JA JATKUU TÄHÄN PÄIVÄÄN SIELTÄ POIS TULTUANI. SAVOLAINEN BALLADI JATKUU, JOS OSAA SEN KUUNNELLA YOUTUBESSA. VAALITILAISUUDESSA SE MINULLE TULI TUTUKSI. ASBESTILLA KUITENKIN MENTIIN LÄPI EDUSKUNTAAN.
YKSITOISTA VUOTTA ON KULUNUT TUOSTA AJASTA. 6.2.2000 VAIHTUI VALTA TASAVALLASSA. ISÄNI KUOLI JA NAISPRESIDENTTISTÄ TULI JATKAJA NELJÄNNEN UKKAASIN SELITYSOSAN TARKOITTAMALLA TAVALLA. 12.5% NORJALAISELLA PERIMMÄLLÄ YLPEILLYT RAUHANRUHTINAS LÄHTI HIEROMAAN RAUHAA UHKAAMALLA SODALLA. TÄMÄ ON TAITEKOHTA ÄITI TERESAN, MANDELAN JA DESMOND TUTUN VIITOITTAMALLA RAUHANTIELLÄ. 

KATSOIN MUISTOKONSERTTIA LAUNTAINA SURUN SUMENTAMIN SILMIN. YRITIN KIRJOITTAA ESIINTYJÄT JA LAULUT MUISTIIN, MUTTA EN ONNISTUNUT. SITTEN TULI MIELEEN OTTAA KAMERA KÄYTTÖÖN JA KUVATA TEKSTI, MUTTA LIIAN MYÖHÄÄN SEN HOKSASIN. KUVAN KIVIAIDAN JA  TEKSTIN SAIN SILLÄ TAVALLA PAPERIKUVANA SIIRRETYKSI BLOGIINI. SE ON VIIME VUOSISADAN IHMETYKSEN AIHE.

DER INGEN SKULLE TRU
AT NOKON KUNNE BU

TIETTÖMÄN TAIPALEEN TAKANA

SAMAISTUIN TÄHÄN SARJAAN JOKA SOLULLANI KATSOESSANI SITÄ TEEVEESTÄ. SIELTÄ MINÄKIN OLEN LÄHTENYT VIHTANIEMEN ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN YLIOPPILAS VUODELTA 1961. SE EI OLE OLLUT HELPPO TIE NIISTÄ LÄHTÖKOHDISTA. MINULLA ON OLLUT UNELMA KÄYDÄ KOULUA ELÄMÄÄ VARTEN. EI TUTKINTOJA TUTKINTOJEN PERÄÄN DIPLOOMEIN VAAN ELÄMÄÄ VARTEN. KAIKKI MUU ON OLLUT TURHAA VOUHOTUSTA. AMMATTITUTKINTO TYÖTÄ ITSENSÄ JA PERHEENSÄ ELÄTTÄMISEKSI: LAILLISTETTU HIEROJA, LÄÄKINTÖHALLITUKSEN REKISTERISSÄ V.1979. SE ON OLLUT TAITEILIJAN TYÖTÄ, SILLÄ IHMINEN ON TAIDETEOS.

LUKU- JA KIRJOITUSTAIDON HANKKIMISEEN KULUI NUO 5 LUKUVUOTTA KANSAKOULUA EPÄPÄTEVIEN OPETTAJIEN PUUHAILLESSA OMIAAN TUNNEILLA. SITTEN 8 LUKUVUOTTA OPPIKOULUA VIERAALLA PAIKKAKUNNALLA TYTTÖTALOISSA TUHKIMONA. ULKOKUNTALAINEN TYTTÖ EI VOINUT SAADA KEMIASTA 10. SEN OPETTAJA MAINITSI, ETTEI TYTTÖ OSAAMISENSA PERUSTEELLA, VAAN SUONENJOKELAINEN MAALAISTALON OPINTIELLE LÄHTENYT POIKA. SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ, MUTTA VAIKUTTAA HENKILÖKEMIOIHIN TÄNÄ PÄIVÄNÄ. PRIMUS INTER PARES!!!

KAIKKI MENI WWW -SIVUJEN TAAKSE. OLI OPETELTAVA VERKKOKIRJOITUSTAITO, TULI KOTISIVUJEN TARVE JA RAKENSIN TURVATALOKSENI VERKKOKIRJOITTAJAN TALON. AIKAA KULUI 11 VUOTTA, MUUNSIN PROJEKTIA JA NYT KAIKKI ON VALMIINA. LÄPÄNHEITTOA EN VIELÄ TUNNE TARVITSEVANI, OIKAISI JOKU MINUN KÄYTTÄNEEN HIIVAA, KUN PUHUIN - SEHÄN SOPII = KYLLÄ SE KÄY - MEILLÄ EI OLE YHTEISTÄ KIELTÄ. TAHALLISTA TULKINTAA KUIN VITUNMUMMO.


TOINEN PUHUTTELEVA NÄKEMÄNI SARJA ON "SALAINEN MILJONÄÄRI" ANTAESSAAN RAHAA SAMAISTUMALLA RAHAN PUUTTEESTA KÄRSIVIEN TOIMINTAAN. KIRJOITTI HEILLE SHEKKEJÄ TOIMINNAN JATKAMISEKSI SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISEKSI. 
MEILLÄ PITÄÄ LAPSIPERHEEN KÄYTTÄÄ VIIMEISETKIN ROPONSA RUOKAAN, SITTEN NIUKUIN NAUKUIN KOROTETAAN SOSIAALIETUUKSIA, JOITA LEIKATAAN TARPEEN VAATIESSA, ETTÄ RIKKAAT RIKASTUISIVAT. 
KOULUTUSRAHASTOA KOSKEVA LAKI TEKEE TYHJÄKSI TYÖHISTORIAN YRITÄÄJILTÄ, MAATALOUSYRITTÄJILTÄ, PERHEHOITAJILTA JA OMAISHOITAJILTA. VIELÄ IKÄKIN VETÄISTÄÄN MUKAAN, OLET LIIAN VANHA ENÄÄ EDES ELÄMÄÄN. SIITÄ VAAN SALPIETARIT POMMEIKSI JA KAIKKI TYKIN RUUAKSI. 
- KUNPA TEITÄ OLISI PALJON, OLI TOIVOMUS YLHÄÄLTÄ VÄLITETTY ALASPÄIN 70 VUOTTA SITTEN.
NÄITÄ AINA AATTELEN MEILLÄ YLÄKERRAN UKKOJEN AMPUESSA KOVILLA JA NORJASSA NUOREN TAPPAJAN OTTAESSA KOHTEENSA NUORISTA.

SAAT SEN MISTÄ LUOVUT.

SINUSSA ON KARHUN HALAUS
MYÖS LEIJONAN SYDÄN,
JOSTA RIITTÄÄ PALA

 

JOKAISELLE.

RAUHAN NOBEL-PALKINNOISTA NELJÄNNEN SEKTORIN HYVÄKSI TEHDYSTÄ TYÖSTÄ ON ILOITTU NÄIDEN PALKITTUJEN KAUTTA:
- ROTUSORRON POISTAMISEKSI
- KUOLEVIEN HOIDOSTA KALKUTAN KADULLA.


 MEILLÄKÖ EI OLE SUVAITSEMATTOMUUTTA EIKÄ APUA TARVITSEVISTA HUOLEHTIMISTA?

HYVÄNTEKIJÖITÄ PIDETÄÄN JUMALAN HULLUINA. 

 


ON VAIN HUOLI NATOON -LIITTYMISHALUTTOMUUDESTA JA OMAN KALLIIN ASUMISEN VARMISTAMISESTA. 
FITNESS - JA FATTFRII -AJASTA VIIHDE JA VAPAA - AIKAAN.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti