perjantai 15. heinäkuuta 2011

Ainon valitus

Kalevalaiseen tapaan Ainon veli, Joukahainen, lupaa sisarensa vanhalle Väinämöiselle.
Kalevalan 4. runo, säkeet 217 - 230


1992 Koirien Kalevala, Otava
Parempi minun olisi
parempi olisi ollut
syntymättä, kasvamatta,
suureksi sukeumatta
näille päiville pahoille,
ilmoille ilottomille.
Oisin kuollut kuusiöisnä,
kaonnut kahdeksan öisnä,
oisi en paljoa pitänyt
vaaksan palttinapalaa
pikkaraisen pientaretta,
emon itkua vähemmän,
ison vieläkin vähemmän
veikon  ei väheäkänä.

Kalevalan luokkakuva
- Kalevala - 
taidetta kouluille

Kalevalasta tämän päivän tulkintoihin olen tutustunut Mauri Kunnaksen  Koirien Kalevalaan ja Seitsemään koiraveljekseen. Pääsin perhepotrettiin veljesten riviin silmällisenä ja korvallisena puutolppana. Siihen nojaa koko veljessarja. On sukupuolineutraalia ilmaisua kuin Hynysen asettuminen pakenevan Ainon paikalle. Kaikki on mahdollista uuden eduskunnan päästessä vauhtiin. Näkyvimpänä lausunnoistaan ja esiintymisestä on nuhdeltu Teuvo Hakkarainen:
- Julkisuus on kuin anoppi.
Minusta miehet näyttelevät perheissä kuitenkin merkittävämpää roolia. Puhutaan kunniaväkivallasta uutena väkivallanmuotona. Sitä on aina ollut Kalevalan päivistä lähtien. Päädyin itse  kuvitetun The Bookin sivuille stay up sukissa ja korkokengissä. Kuvan ottaminen on viivästynyt opintomatkan takia vallitsevaan tilanteeseen. On opittava uudelleen ja tilattava kirkko/katumuspäähine kuvausta varten. Aina uudelleen palaan 2000 -vuotiseen perinteeseen huokauksin.
- Sinuhun turvaan Jumala, mua häpeältä säästä. En ole pistänyt päätä pensaaseen enkä huutele kassavahdille hävyttömyyksiä. Ne ovat toiset puskistahuutelijat ja katu-uskottavat edunvalvojat työssään.
Jokaisella paikkakunnalla on omat kesätapahtumansa, Savonlinnan oopperajuhlat kansainvälisimpänä festivaalina. Sinne asti en usko koskaan joutuvani. 
Vitas - viikot jatkuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti