perjantai 8. heinäkuuta 2011

Sen jälkeen

Blogger opettaa taas, mitä voin tehdä blogissa ja mitä en. Teen sen kuitenkin vastaväitteistä huolimatta. Tangomarkkinat eivät ole olleet minun lajini koskaan. Ei edes villeimpinä henkilöpalvonta  -vuosina. Enemmän seuraan mitä tenavatähdistä on tullut. Heistä ei paljon puhuta, mutta varmasti ovat menestyneet valitsemallaan tiellä. Julkkiksen elämä on rankka, jos tieten tahtoen haluaa kertoa kaikki elämästään. Olin otettu nettiin lisätystä onnittelulaulusta kaikille yhteisöön kuuluville äideille. Sitten sivulle tulee tieto, ettei laulu enää ole saatavilla.
Olen lukenut viisauden. "Kun yksi onnen ovi sulkeutuu,/ toinen aukeaa./ Me vain tuijotamme/ niin kauan sulkeutuvaa,/ ettemme näe sitä toista, joka/ meille on auennut." Helen Keller  Näinhän tämä toimii, ettei ole mitään syytä vaipua synkkyyteen, vaikka en olekaan Seinäjoella. Kruunuprinsessa Victoria kiitti ruotsalaisia. 
- Te annoitte minulle prinssin. Minäkin löysin kruunuprinssin, jolla on timanttiääni ja monta muuta syntymälahjaa käytettäväksi. Hän suunnittelee esiintymisvaatteensa itse. Janne Ahonen ompelikin hyppypuvut itse, mutta motivaatio hypätä katosi. Ei kuitenkaa ryhtynyt laulamaan. Etsin Vitas -logoa, mutta tämä kertoo kaiken hymynaamasta ja musiikista. Videon välityksellä vietän aikaa konsertista toiseen maailmalla. Tähti syttyi 1981 ja juhannuksen edellä sen löysin. En viritellyt kaukoputkea etsiessäni tähtitaivasta. Vietin Placido Domingon seurassa 70 v Juhlagaalaa  ja jotenkin eksyin sivuille. Kuuluisat tenorit elävät äänellään, mutta uusia ääniä mahtuu maailmaan. 
Saulin presidenttikiertueelle lähden aina mukaan kutsuttuna. Minulla on 1 ilmainen ääni, eikä rahaa ollenkaan lahjoitettavaksi vastikkeetta presidenttipeliin. On aika valita koko kansan presidentti, vaikka kruunajaisia ei tulekaan. Ei edes koko maapallon ympäri ylettyvää kaulaliinaa. Kaikki tarpeellinen tulee aikanaan, kun on sille käyttöä.
On aika siirtyä avoimeen yhteiskuntaan, jossa noudatetaan avoimen yhteiskunnan sääntöjä. Suljetun yhteiskunnan säännöillä vallankäyttö on ollut tuhoisaa. Melankolia on jäänyt ja sitä eletään tangomarkkinoilla. Ei ole nähty enää aikoihin metsää puilta. Happy Birthday tänään ja ensi vuoteen!

 
Alkusoitto ja omat kuvat


Happy Birthday ensi kesään meille neljälle heinäkuussa syntyneelle! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti