sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Isän kolme päivää 9.11.- 10.11 - 6.2.2000

Professorin leuat loksahtivat Himasen tekstistä: "Kukaan ajatteleva ihminen ei voi olla tyytyväinen".

Kerran on minut kutsuttu tohtorin väitöstilaisuuteen. En saanut henkilökohtaisen kutsun mukana väitöskirjaa. Väitöskirjan luovutus opetti minulle eniten itsestäni tohtorin silmin nähtynä ja kuultuna.
- Mikä sinä luulet olevasi?
Yritän katsomalla ja kuuntelemalla selvittää Himasen selonteon sisältöä. Moneen auktoriteettiin hän vetoaa sanomansa tueksi, joista voisin kysyä. 
- Mikä sinä luulet olevasi sanomaan mitään siitä, mikä minä olen ja mikä minä luulen olevani. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. En minä, etkä sinä. Se on ikiaikainen sananlasku Isosta Kirjasta. On woodoomenojen ja elävältä haudattujen eroottisen hautausmaan aika. Sijoittajat ostivat kavallusrahoilla Veripellon muukalaisille hautausmaaksi.

Tähän katsekontaktiin sisältyy eletty elämä vuodesta 1900 lähtien ja tulevat 20 vuotta tähän isänpäivään. Iso-Ukki tietää ja hymyilee, lapsenlapsenlapsi katsoo kysyvästi. Kysyisi, jos osaisi, mutta enkeli sulki suun ennen syntymää. Nyt tyttö tietää enemmän elettyään nuo 20 vuotta. Lapsen syöpä muutti  ydinperheessä asioiden arvojärjestystä. Hyvinkään yön tapahtumat liippasi läheltä. 
Syystäkin on aihetta professorin leukojen loksahtaa Himasen tekstistä. Lukematon suomalainenkin ymmärtää enemmän kuin maan hallitus selvitessään vaikeuksien kautta tähän päivään. Menestystarinat ovat harvojen leuhkimisen aihe. 
Eläkeuudistus ei vahvistanut eläkeikärajaa 63 vuoteen. Olet ostanut tietämättäsi arvonimen "Varhennettu Vanhus" osamaksulla jättäessäsi eläkehakemuksen ennen 65 vuotta. Eläkepäätös eläkkeen alkamisajasta 1.2.2005 ilmoitettiin, mutta eläkkeen määrä ehdittiin laskea vasta 31.12.1966 mennessä. 

Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.


YEAT sai lain mitätöivän päätöksen. Esittelijä sen minulle teroitti kysyessäni miksi en minä, kun muut tutkinnon suorittajat saivat. Raha ei ollut motiivini. Sitä murskaavammat ovat perusteet. Ikä ehdoton 61/64 vuotta. Työhistoria yhtä ehdoton- "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajan tehtyä työtä ei lisätä työhistoriaan." Tämän päivän kuumat perunat ovat; ikä, eläke, työ. Selonteko käsittelee aiheita katsoen kolikon kolmannelta puolelta. Kestävyysvajetta on 10 miljoonaa kerrottuna kymmenillä miljoonilla. Lopputulos on vaikea hahmottaa nollien lukumäärästä. 

 

Vihtaniemellä liehuu sukuviiri, jonka isä sai 90. syntymäpäivänään 9.11. Isänpäivänä liputan vapaan maan viirillä siellä ja 11.9. suruliputan omille menetyksille täällä.

 
Andre Rieu & Heino - Rosamunde 2009

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti