tiistai 6. elokuuta 2013

Happy Hippo

Happy Hippo The Lion Sleeps Tonight - YouTube 

Sotien haavat eivät parane koskaan - YLE TV2 ma 5. 8. klo 23.30
Sotilaiden mukaan pahin taistelu käydään vasta kotona. Yhdysvaltain sisällisodasta alkaen on dokumentoitu sodasta palanneiden psyykkisiä oireita. Nyt oireet tunnetaan posttraumaattisena stressihäiriönä. 

 

Lähdin tiistaina hyvissä ajoin ehtiäkseni ostamaan lipun Z -junaan asemalta. Istuin vaunuun, jossa ei ollut lipunmyyntiä. Jotakin olen oppinut matkustajana Z -junassa. Nuori äiti tulee 1v1viikko -ikäisen lapsen kanssa käytävän toiselle puolelle. Lapsi ujostelee ensiksi, mutta tekee sitten tuttavuutta katsekontaktilla. Jutellaan äidin kanssa niitä näitä. Mieleen tulee matkat lähes 20 vuoden takaa. Silloin olivat lapsenlapset pieniä. 

 

Nyt tulee pikkusisko hakemaan minut asemalta suoraan työstä. Minulla ei ole huolen häivää. Huomenna saisin kyydin yksityiselle lääkäriasemalle. Äiti lapsen kanssa jatkaa matkaa.

- Hei hei, oli kiva jutella!

 

Viivyinkin maalla lauantaihin asti. Tulin kotiin, piuhat seinään ja kone muistuttaa, että olen ollut poissa 5 päivää avaamatta konetta. Tietoturva haluaa tarkistaa tiedostot haittaohjelmilta. Annan luvan saadakseni vastauksen 'kone toimii normaalisti'. Gmail on toinen ilmoittaja naamakirjaan tulleista viesteistä. Mitä se minulle kuuluu, mitä keskustelua on käyty poissa ollessani. Niihin keskusteluihin palattaan vielä monta kertaa tämän hallituksen aikana.

 

Maaseudun Tulevaisuudesta otan lehtileikkeen 'niistä töistä, joita kuuskasin /(50+) ylittäneet ovat tehneet yli puolivuosisataa, vaikka sotatyöt jätettäisiinkin jo sankarihautaan'. Sotien haavat eivät parane koskaan. Antaisin kuitenkin arpisten haavojen olla omasta puolestani, olemmehan sodan aikana syntyneitä samoista lähtökohdista. Hyvinvoinnin lisääntyessä eriarvoisuus on saavuttanut nykyiset mittasuhteet, joista keskustellaan kauniina ja rohkeina lisäarvolla nuoruudessa.

Ikäihminen? - Lukijalta - Maaseudun Tulevaisuus

"Tavoitellaankohan enää oppia niistä töistä, joita nuo kuuskasin ylittäneet ovat tehneet yli puolivuosisataa, vaikka sotatyöt jätettäisiinkin jo sankarihautaan?" 

 

IS: Hyssälä sai kirjeen hovista 

Swot-analyysin 1. kuva -vahvuuteni - kertoo ajasta 1900 -luvulta lähtien. Välillä nukkuivat leijonat ja onnellinen Hippo sai olla rauhassa.

2. kuva - heikkouteni - on kaksi osainen. inhimillisten voimavarojen hupeneminen liikaalastattuna. Kelasta kuuluu kummia. Tuolille on nostettu vanhus. Kynä ja paperi käteen, malli eteen ja sanallinen kehoitus.

- Piirrä ruusu jos muistat.

 

Jos olen ollut kirjoitustaitonen 50 vuotta, tehnyt 54 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta ja jo 60 -vuotias, olen verkkokirjoitustaidoton. Katso ihmistä, hänet on jo määritelty yli-ikäiseksi luuseriksi, jolle ei ole kertynyt työhistoriaa yrittäjänä. Palkkatyö on ollut ainoa arvostettu työ. Sitä saa mitä tilaa. Palkanmaksajat ovat siirtyneet halvan työvoiman maihin tuottamaan sijoittajille voittoa lapsityövoimalla epäterveellisissä olosuhteissa ilman työaikalakia. 

 

Meillä ja muualla ollaan samassa tilanteessa. Vastikkeellisesta sosiaaliturvasta on päästävä eroon. Jokaisen terveen on osallistuttava omalla panoksellaan elämäänsä. Katujätkä -projekti minua opetti ei-terveen koulutetun nuoren ryhtymisestä yrittäjäksi. Kun sopimus työharjoittelusta oli allekirjoitettu ja kuntoutustuki jatkui, hän teki omalla tavallaan lähtemällä kundikaverin kanssa lomalle. Kaikki oli liian hyvin ollakseen totta. Tein hänelle varatut työ omieni lisäksi. Mitä mieltä hän oli harjoittelun jatkamisesta?

- Ei riitä resurssit, ei kiinnosta pätkääkään. 

 

Minulle riittää kunnan, kirkon, yhdistysten ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset osallistua tai olla osallistumatta. En tunne tätä aikaa ja paikkaa omakseni. 

Muusikko Laura Sippola, Helsinki, puhuu Joni Mitchellin laulusta "Magdalene Laundries" (säv. ja san. J. Mitchell). Hartausohjelmat: Aamuhartaus 6.8  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti