sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ylösalaisin


- Mitä todella tapahtuu, kysyy Saarikoski?

- Perketi, saaketi, jätetään toiseen kertaan, pyytää epäilevä Tuomas.

- Runoista rakkaimmat: Tuomas Anhava

Kerran ei ollut valtakuntaa, jolla ei kuningasta ja tällä ei päätä.
Tämä painoi raskaasti hänen tuntoaan.
Ja hän etsi miehen jolla ei ollut selkärankaa ja hän sijoitti päänsä tämän hartioiden väliin. Kuningas ei kuollut. Eläköön kuningas. Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti, ja valtakunta oli tuhatvuotinen eikä ollut kertaakaan. 

Niin minäkin elän elämäni onnellisena loppuun asti tuhatvuotisessa valtakunnassa enkä ollut kertaakaan sotkeutunut kenenkään elämään. Siitä pitää huolen potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien analyysi kollektiivisesti, mutta ei kollegiaalisesti.
Vietän hiljaisen hetken Arizonassa ampumavälikohtauksessa surmansa saaneiden muistoksi 10.1.2011.

Tänään 15. kesäkuuta 2014 Aleksander lupaa jälleen kerran digiaikaan siirtymistä. Senkin olen käynyt läpi lobbarien suunnittelemalla tavalla. Vanhassa taloyhtiössä ei vielä oltu budjetoitukaan digivalmiuksien rakentamiseen ja olin ilmoittautunut opiskelemaan verkkoympäristössä.

- Osta vanha kone, se kyllä sinulle riittää, oli lobbarin neuvo. Tein työtä käsketty ja se vanheni alta aikayksikön. Seuraavana Vista, joka sekin vetelee viimeisiään, PDF -tiedostot eivät aukea. dna osti PHNetin liiketoiminnan, kaikki meni sekaisin, modeemi vaihtoon, ja sen tien digiboksikin olisi pitänyt vaihtaa. Lankapuhelimen kuuluvuus hävisi eikä korjaantunut puhelinkoneita uusimalla. Vika oli kellarin ja kerroksen välillä.

Taas pitäisi reiät uusia pistokkeissa. Viimeisen modeemin haarotinpala yksikseen mahtuu reikään, mutta siihen ei voi liittää tv:n johtoa. Missään ei ole kestävän kehityksen ideaa, ei edes aikuisopiskelussa, jos kirjurit ja tulkit pääsevät tekemään verkkokirjoitustaidottomalle lopputyön. Siksi hankin verkkokirjoitustaidon, että voin kirjoittaa sen minkä kirjoitan. 
- Istuhan noobelillesi, oli Heikin kehoitus nähtyään ranskalaisen Nobel-kirjailijan nimen.
- Istunhan minä läppärilleni, kun istuintyynynä on kaksi läppärin suojapussia palkinnoksi hyvästä valinnasta. Kysyin, mitä olin valinnut? En mitään. dna valitsi meidät maksuista huolehtiviksi asiakkaiksi ostaessaan PHNetin liiketoiminnan. Kyllästyi meihin ja lopetti kotisivutilan käytön. Netissäkin pitää muuttaa tai kotisivut hävitetään lopullisesti eikä niitä voi enää palauttaa.  Verkkokirjoitan talon uusi osoite nettihotellissa.

Näin on käynyt Verkkokirjoittajan talon pöydällä Lukulehdelle >Verkkoneloset 
korvasin sen Lukulehti -linkillä, joka sisältää "Näytön paikkka" PDF -tiedostona. Vista ei sitä näytä, joten on lähdettävä tietokonekauppaan ja ostettava viimeiset versiot "Mansikkapaikka" -unelman käyttöön.

Tyvestä puuhun noustaan, mutta meillä on tietokonetaitoisia, jonka palveluja hyväksikäyttäen Stubb esitti valintansa tueksi tämän päivän videotykkiesityksen. 
Meidät pannaan pakertamaan itse, kun projektit tulevat jälkijunassa ja laitteet vanhenevat etuajassa. Ovat jo vanhoja syntyessää kuin Lapin kesän ukot syntyessään sylilapsina. Oli tärkeätä ottaa kantaa lihavimpana syntyessään länsimaita vaivaan likalihavuuteen. Tien päällä aina, ei ruoka-aikoja kotona, kyllä siinä läskit lähtee. Politiikalla on hyvät puolensa, joskin Ahtisaari ei hyötynyt fitnes- ja fatfree-ajasta. Se kasvatti vain ruokahalua. Pitää rukoilla meitä rauhanvälikappaleiksi sponsoroida kallista ruuanhinnasta rauhantyötä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti