Jostakin syystä blogger ei ole suosiollinen loppiaisen jälkeen palatakseni kesätyöhön kellarigalleriaan. Siellä kuitenkin teen työtä, joka ei työtä ole ollutkaan koskaan tähän asti eikä tästä eteenpäin. Harjoitan ammattia projektia muuntamalla. Samalla periaatteella olisin halunnut elättää itseni ja perheeni silloin kun olin joutunut aikuisten maailmaan työvelvolliseksi.
Ylpeänä esittelen työhuoneeni Kartanon kivijalassa. Näkymä ikkunasta avautuu laajalle piha-alueelle puutarhaan. Toinen ikkuna antaa valoa tielle päin. Olen kuvannut kauniin sisäänkäynnin, mutta kuvat ovat toistaiseksi kamerassa. Kerta toisensa jälkeen menetettyäni työhuoneeni iloitsen tästä mahdollisuudesta mennä kesätyöhön. Olen vapaa tekemään talvellakin työtäni kuin kesätyötä lapsuuskodin jälkeen; mansikanpoimintaa, kesä Tukholmassa hoivakodissa, tarjoilijana Töölönrannan kesäkahvilassa ja kolme opelle kuuluvaa kesälomaa talven aherruksen jälkeen. Sitten tulee lomaoikeus työaikalain mukaan palkkatyössä ja lomaton aika yrittäjänä ja omaishoitajana. Takana on taistelu työhuoneen käyttämisestä ja omistamisesta, lapsuuskodin sukupolvenvaihtamisesta.
Sain osallistua isovanhempana lapsenlasten kanssa leirille. Se on yhdistyksen toimintaa KympinLasten perheille. Nyt ei minua enää tarvita perheessä, siksi voin osallistua omalta osaltani vapaaehtoistyöhön, kun on sen aika.
On amerikkalaisen unelmahatun vuosi 2011 --- 7 -kymppinenkin voi vaihtaa työpaikka, kun tuotteesta ei ole tarvinnut luopua. Tämä on kompetenssini loppuhuipennus.
huluppea ompi siun työhuoneesi - kohottava suorastaan! miulla paljon maallisempi paikka...
VastaaPoista