sunnuntai 16. helmikuuta 2014

On hyvä ettet näe minua juuri nyt....

Työryhmä: Kunnat pitäisi velvoittaa maksamaan omaishoidontukea ...

Kunta lupasi maksaa kunnallista kotihoidontukea hoitaakseni vanhempani kotona. Näin säästyi kaksi laitospaikkaa enemmän tarvitseville. Kunnan kädenojennus oli riittävä, 1700 mummonmarkkaa riitti minulle korvaukseksi muiden järjestelyjen lisäksi, etten velkaantunut 10 000 mk/kk kuin kesällä 1989. Sitten tulee asetus omaishoidontuesta 1070mk - verot maksettiin minulle. Loppu perittiin takaisin sossulle isältä toisella laskulla palvelumaksuna  minun tekemästä työstä. Kukaan ei velvoittanut kuntaa pysymään päätöksissään. Tästä alkoi omaishoidonsota 1993, asetuksella omaishoidontuesta ja vieläkin jossitellaan "kunnat pitäisi velvoittaa".

Katujätkä-projekti on meneillään -
ei riitä resurssit, ei kiinnosta pätkääkään! 

 

Aamuhartaus la 15.2.2014
Lehtori Jorma Pollari, Pelastusarmeija, Jyväskylä. Hartauden musiikki: Kiitokseni. San/säv: Andreaé Crouch, es. Eija Merilä.

Syklin kierto on päättynyt alkaakseen alusta. Sitä on vaikea selittää kenellekään, kun lääkärinikin on lähtenyt terveyskeskuksesta pois. Hän ymmärsi aikanaan, kun polvi lukossa minut kärrättiin pyörätuolissa hänen luokseen. Hän hoiti ja taas voin jatkaa kävellen. Borrelioosin paljastuttua hän lähetti eteenpäin tutkimuksiin. Antibioottitiputuksen jälkeen olin oireeton. Verenpainelääkkeen sivuvaikutukset olivat rajut. Olin epätietoinen, se ei voi olla borreliaa, mene psykiatriseen hoitoon. 

Kuitenkin se on borrelian aiheuttama tulehdustila, jonka tunnen nahoissani. Kaikkien oireiden tultua näkyväksi olen kierron alussa, voin hetken paremmin. Sitten vähitellen kivut lisääntyvät ja jaksaminen vähenee. Teen vain välttämättömät jokapäiväiset askareet. Kaikki muu saa odottaa parempaa päivää. 

- Me tulemme ystävänpäiväkahville lauantaina. Soitellaan tarkemmin. Perjantai-iltana käyn nukkumaan miettien, kuinka heitä kieltäisin tulemasta. Mikä sängyssä on ylimääräistä, pitää vielä sytyttää lamppu? Suojelusenkeli seinältä on tullut tyynylle. Ripustan sen uuteen paikkaan ja hopeisten siipien loisteessa jatkan unta. Aamuhartaus kuuden jälkeen antaa neuvon. 
Kerron puhelimessa, etten ole voinut hyvin. Mitään uutta sairautta ei ole ilmennyt, kaikki moneen kertaan nähty ja kuultu. Kutsun kyllä kaikki kahville, mutta paljon on tehtävää sitä ennen. Lähetän selittävät ystävänpäiväkortit uudelleen. Kaikki eivät ehkä tulleet ymmärretyksi voimauttavina tervehdyksinä.

"Mä tiedän, etten tulevaisuutta tehdä voi näin, / mut kunhan selviäsi nyt edes huomiseen. / Käyn yksin taisteluni täällä, ja jos voitan kuka ties, / seisoo ovellasi vanha mestari." 
7.00 Yle Uutiset.
7.03 Näistä levyistä en luovu. Viikonlopun musiikkivieraana viestintäjohtaja emeritus Jyrki Iivonen. Toimittajana Miika Lauriala.  
8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Kirjakerhon viikon kirja. Kirjailija Nura Farah ja romaani Aavikon tyttäret

Jäisinkö vielä sänkyyn kuuntelemaan radio-ohjelmia? En, on noustava ylös ja sulateltava omaishoitajien tuottamia 3.3 miljardin säästöjä yhteiskunnalle. 40 000 omaishoitajaa saa tukea, 60 000 omaishoitajaa hoitaa kotona laitospaikkaa tarvitsevaa vanhusta, vammaista ja pitkäaikaissairasta. Syöpälapset ovat tulleet omaishoidontuen piiriin. Mielenterveyskuntoutujiin lasken kaikki omaishoidosta poliittisesti puhuvat. He tässä tukea tarvitsevat. 

Oma kokemukseni omaishoidontuesta. Minulle maksettiin vähennettynä verot. Isältä perittiin loppu palvelumaksuna takaisin kunnalle minun tekemästä työstä. Nyt kunta on sijoittajiensa kautta ottamassa  perintöosaani. 
Tähän on tultu, uusjako on käynnissä. Syklin päättyessä aloitetaan alusta. Kuka saa elää elämänsä loppuun asti? Kenenkä on kuoltava toisten tahdosta kidutettuna?
Kavallusrahoilla ostettiin Veripelto muukalaisille hautausmaaksi 2000 vuotta sitten. Kukkaronvartija kantaa varkaan leimaa.

10.00 Jumalanpalvelus TV
Napuen taistelun muistojumalanpalvelus Isostakyröstä. Saarna piispa Kaarlo Kalliala, liturgi Artturi Kivineva, urkuri Suvi Koivisto, kanttori Katariina Järvinen, kuorot Kyrönjoen, Laihian mieskuorot ja Laurius-kuoro. 
Kommentti:
Kohta alkaa se porukka olemaan haudassa joka näitä katsoo. No sitten varmaan nähdään islamilainen vastaava, kun se porukka vaan tuntuu kasvavan suomessa.

- Minä katson, olen aina katsonut enkä tunne olevani tapakristitty enkä hautausmaan palvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti