torstai 13. helmikuuta 2014

Kuulijan vastuu

"On niiku mukavoo kieltä niiku tuo karjala kieli, eikä niiku vastuu oo niiku kuulijala, niiku yhen toise kiele vientäjän iessä." -Karjalan kielen kommentoija verkkolehdessä

Yle: Hetemäen ryhmä sopeuttaisi ensi vuonna vain miljardilla (13.2.2014 7:32) 
Viime viikolla alkanut velantaittokeskustelu on saanut poliittista väriä eikä syy ole savon kielessä jättää vastuu kuulijalle. Kataisen hallitus siirtää vastuun tuleva(i)lle hallitukse(i)lle hamaan syntymättömien sukupolvien maksettavaksi. Eikä PHNetin nurkkauutinen ole ainoa uutinen, joka käsittelee valtaa ja vastuuta kaikilla elämän alueilla. Koti, uskonto ja isänmaa ovat arvoina siirtyneet poliitikon vastuulle tavallisen kansan ulottumattomiin globaalisti markkinatalouden kielelle.

Olen palauttanut rakkautta perhevalokuviin ja liitän niihin yhden tavallisen Toivasen tarinan.

Erkki Toivanen kiisti olevansa herrasmies | Elävä arkisto | YLE

Toivanen kertoo itse käsityksen itsestään enkä usko kenelläkään olevan siihen lisättävää tai pois otettavaa. Puhutaan legendasta. Jokaisesta suvusta löytyy hulluja ja huoria, kun sukupuuta ravistaa. Kuka milloinkin ravistelee toisten sukupuita, omasta ei ole niin väliä. Rankka väite tunnetusta piispasta

 

Tänään en palaa sodan jälkeen Koivuharjun kamariin alakoulussa enkä Korpelan tupaan yläkoulussa. Kunnan anti oli 5 lukuvuotta kansakoulua epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Ohitan vaikenemisen vuodet ja palaan syntymäkuntaani 5 -kymppisenä. Työvoimatoimiston pöydän taakse edennyt tokaisi.
- Sinä olit pentuna kova suuttumaan. Se avasi kaikki lukot puhumisesta ja puhumattomuudesta.  Elettiin vuoden 1990 syksyä. Alku tämän päivän velanhoidolle polkaistiin käyntiin. Vastasin isän hätääntyneeseen puhelinsoittoon.

- Minä tulen ja olen joulusta 1990 - pääsiäiseen 2000. Silloin en vielä tiennyt aikaa, kuinka kauan viipyisin. Isä kuoli, haudattiin ja samalla hän vei mukanaan hoidon hinnan. Se on kuitenkin tallella neljännen käskyn lupauksena.

 

 

 

-Kun tilanteet muuttuvat, hallitusohjelman täytyy joustaa. (Uutisista juuri nyt.) Päivän lehdestä otin Heinosen kuvan tähän päivään johtaneesta lähtölaukauksesta. Minulla oli kädessä valitusosoite, jonne kehoitettiin ottamaan yhteyttä, kun olin kysynyt kotihoitotuen alentamisesta omaishoidontueksi. Verojen vähentämisen jälkeen maksettiin minulle ja perittiin isältä toisella laskulla takaisin palvelumaksuna sosiaalilautakunnalle minun tekemästä työstä. Voi, sitä palautekirjeen selitystä. Omaishoidontuki ei lisännyt pennin vertaa meidän rahaa kotona hoitamiseen. 

Folkhälsan  laski kertoimeksi 5.4. Tein 5.4 työaikalakia noudattavan hoitajan työt, joista kertyi 54 miestyövuotta. Jokaisen omaishoitajan tekemä työ on saman arvoista, mutta kukaan ei uskalla puhua asiasta. He tekevät työn zu Hause Pflegen, poliitikot puhuvat olemattomista rahoista. 

 

 

 

Omille menetyksille liputan 11.9.2001 tapahtumien muistoksi. Joku sai tarpeekseen ja ryhtyi uskomattomaan tuhoamiseen terroritekona. Minua on kielletty kirjoittamasta omaishoitoa koskevista asioista, tai muuten tulee tupen rapinat. 

 

Onhan näitä ollut lain allekirjoittajia, johtajia, edunvalvojia, kunnan- ja kaupunginjohtajia, lääkäreitä, piispakokelaita, jotka ovat siirtäneet vastuun minulle omista harhoistaan. Viimeinen seonnut tohtori tuli haudatuksi elävältä eroottiseen hautausmaahan. Se toimi woodoomenona ja tunsin syyllisyyttä. Sain sielunhoitoa papilta. "Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä."

 

Mitään en jätä kuulijan vastuulle. Radiopsykiatrini vastaa kysymykseen. "Mikä meidät tekee hulluksi?" Se on sanojen kaksoismerkitys; puhutaan toista, tarkoitetaan toista. Odotan mielekiinnolla hallituksen kehysriihiä, testamenttejä tuleville hallituksille. Näistä poliittisista kannanotoista tulee draamaa, ei päätä eikä häntää tai sitten viedään riihen taakse ammuttavaksi. Suljetun yhteiskunnan säännöt noudattavat neuvostoaikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti