sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Kellonsoittajan kirkkohistoriaa vappuna 2011

PS. Blogger ei anna kirjoittaa kellonsoittajan kirkkohistoriaa, pitää ensiksi kirjoittaa PS. alkuun. Se on AK. alkukirjoitus ja sitten tulee varsinainen teksti. PS:n paikka oli tekstin lopussa. Työnmessu Helsingin Kallion kirkosta alkaa nauhoitettuna marraskuulta. Lähden torille kuuntelemaan vappupuheita, kun Lahti menetti edustajansa vaaleissa. Irtipoikki ollut pää saa jatkaa ainoana edustajana runomaratoonarin jaloilla SAK:n rahojen käyttäjänä. Häntä kannattaa tukea kuolemaa halveksien näin Tuhkimon näkökulmasta. Lobbarien aika on alkanut.


Tyttären valkolakki päässä lähdin torille varustuksena vapaaehtoistyöhön liittyvä riipus kaulassa. Istun penkille odottamaan perinteisen vappupuheen pitäjää. Vierellä istuja kyselee hänestä tarkemmin ja oikaisen hänen tietojaan, sillä tunnen puhujan yhtä hyvin kuin omat taskuni. Puheen sisällön kritiikki tulee vahvistetuksi.


- Puhua hän osaa, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää tuntemattomalle vieressä istujalle. Valipettymys on nielty ja työtä jatketaan paikallisella tasolla. Valkolakki sai huomiota.
- Totta Mooses, olihan isäni sodassa puolustamassa isänmaata, uskontoa ja kotia vuoden 1941 heinäkuussa. Sain käydä koulua en valkolakin tähden, vaan oppiakseni lukemaan ja kirjoittamaan. Sekään ei ollut itsestään selvyys sodan jälkeisessä Suomessa. Kuinka ruohonjuuritaso saadaan hereille puolustamaan omaa olemassaoloaan? Rekkalasti espanjalaisia mansikoita oli myynnissä vapputorilla. Onhan sekin pieni ele mansikanviljelijälle, kun pankit ovat hätää kärsimässä. Kerroin oman version tulla nähdyksi vapputorilla 1970 -luvun naisvaltaisella työpaikalla. Seuraavana työpäivänä naisreppanat olivat lentäneet selälleen nähtyään minut valkolakissa. Kukaan ei puhunut minulle. Minusta oli tullut maire-maisteri. Ryhmä miehiä totesi yhteen ääneen.


- Sinustahan tuli herra!!!!!!! Nyt voin sanoa edunvalvojan näkemys ammattini perusteella; katuhuora. Rauhanruhtinaan vahvistaman lai mukaan olen ehdottoman yli-ikäinen ja ehdottoman luuseri ilman työhistoriaa. Näin puhuu toinen ääni maailmassa, jonne en ollut tervetullut jo ennen jytkyä enkä jytkyn jälkeen.

Päiväni ovat luetut naisena ja poliittisena mielipidevankina. Katumatta itse edes sitä että olen saanut elää. Ruotsalaiset kätilöt auttavat uusia ruotsalaisia vauvoja maailmaan. Suomi-neito synnyttää huostaanotettavia, ilman elämäneväitä syrjäytyviä nuoria ja itsetuhoisia vanhuksia. Siinäpä tulevaisuutta julman jumalan vaatimuksesta lumihiutaleiden leijaillessa ilmassa vappuna 2011. Tietoyhteiskunnassa ollaan jouduttu törmäyskurssille ilman väistämispakkoa. Nopeat syövät hitaat.

Kellotapuli  säästyi kirkonpalosta 1857.
On henkien taistelu tänään vappuna tietoyhteiskunnassa, jolla ei ole hallitusta jytkyn jälkeen. Kaupungin katolle viriteltiin mastonet, jota käytetään verkkokortilla. Käytävässä oli miehiä ja romppeita, kun olin tilannut taksin C -rapun eteen. Ehdin vain kysyä, mitä on tekeillä. 
- Laitetaan mastonet katolle.
- Kuinka käy Päijät-Vision kaapelimodemiyhteyden?
- Emme kilpaile yhteyksillä, kuului perääni hissin painuessa kohti katutasoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti