keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pakettipellot

Maasta maahan
Myönnä virheesi ennen kuin toinen suurentelee niitä.

Kaikki tekemiseni yritetään kääntää suureksi virheeksi ilmestyinpä minne tahaansa. Syyttäminen on suvussa kulkeva perinne. Toivon usein, että isäni olisi käärinyt hihansa ja puhdistanut reviirinsä tunkeutujista. Minun ei tänään tarvitsisi selvittää, mistä kaikki alkoi. 

On terapeuttisen sukupuun selvittämisen aika itseäni varten. Riittäväsi aineistoa olen saanut haltuuni. Isä istahti kunnan puolelta kerättyjen puiden päälle ja pyysi minua viereensä istumaan. Hän puhui Wiljamin onnettomuudesta joutua varkauden kohteeksi. Vanhempani itkivät vanhimman poikansa kohtaloa. Häneltä varastettiin elämä. Varas jäi sukuun ja ilmoittautui puhelimella äidin perunkirjoituspäivän jälkeisenä päivänä. Muistutin häntä teostaan, jota ei ollut antanut itselleen anteeksi. Minua hän syytti pesänkavaltamisesta.

Toiselta asioihin sotkeutuneelta sain sisareni kuoleman jälkeen kirjeen, jossa hän saamiensa tietojen mukaan syytti minua muistamattomuudesta. Yritin selvittää, kuka oli tietolähde suvussa. Hän ilmoittautui itse ottaessaan kantaa asiaan, joka hänelle ei kuulu. Kuinka hoidan asioita ja yhteistä etua, kun lainnoudattaminen on ehdollistettu valitusten taakse? En osannut aikanaan tehdä kunnan kanssa omaishoitosopimusta kunnan toteuttamalla tavalla. (Juudaksen evankeliumi kavaltamisesta)
Sopimus olisi koskenut vanhempieni hoitoa: 
- Hoidan heidät ilman kunnan maksamaa omaishoidontukea.
- Kunta saa ottaa kaikki vanhempieni jättämät rahat ja omaisuuden minun asioihin puuttumatta.

Tähän ollaan menossa omaisten muuttuessa viranomaisiksi, jehoviksi ja muiksi minulle vieraiksi pesänjakajiksi. Niitä hehkutetaan sijoittajina. Viimeksi kuollut vieras mies yritti viedä äidin kuolinpesäkuolinpesäosuuden mennessään taivaanportille. Pietari pisti asianajajan asialle palauttamaan kuolinpesästä perimänsä osuuden äidin kuolinpesään. Se vie paljon aikaa, enkä tiedä maksammeko loppujen lopuksi perijän kuolinpesän velkoja. Näin on näreet tukipaketeissa ja pienemmissä perinnöissä. En ole turhan vaatimaton perintöosuudesta, se paisuu kuin pullataikina. Miljoonaperintö on jaettu neljään huvilatonttiin huviloineen ja kantatilaan, jota jokainen vielä havittelee itselleen. Kunta ei käyttänyt etuosto-oikeutta yhden osakkaan luopuessa rahasta osuudestaan. Kunta haluaa ulosmittausuhalla päästä osakkaaksi määräalaan, joka on panttina pyytämästäni tietoimituksen palkkiosta. Minäkö tilasin itselleni joukkoraiskauksen maanmittaustoimistosta toimitusinsinöörin kääntäessä kelkkansa lahjottuna tuomarina. Siitä sai esimakua kokoukseen lähettämäni pankinjohtaja. Minä häpeän kunnan ja tiekunnan puolesta, mitä edustajani sai kokea minun asiani käsittelyn valmistavassa kokouksessa. Läpihuutojuttu sitten aikanaan!!
- Mitä perkeleitä luulette olevanne? Kaikuu varastotalon lautakuntahuoneessa ja lapsuuskodin uimarannassa. 

Tässä minun tunnustetut virheeni, joita toiset suurentelevat tyhmyyttään, ahneuttaan ja muita kuolemansyntejä tehdessään. Primo Levi tuomitsi heidät keskitysleirillä, minä oranssitähti otsassa ja tatuointitunniste käsivarressa myötätunnosta kidutettuja kohtaan. Suomessa, suljetun yhteiskunnan säännöillä eikä se muuksi muutu.
- Kyllä ne ovat viisaita.
- Tyhmiä, ilkeitä, vallan sokaisemia. Ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti