tiistai 17. toukokuuta 2011

Etiäinen

Jysäri vei näön, kuulon, jaksamisen ja kaikki normaalit elintoiminnot. Kävelin kuin zombi sängyn ja isän kodin väliä. Syytä en voinut kertoa isälle. Hän kyllä aavisti, että tyttären perheessä oli tapahtunut jotakin käsittämätöntä. Ajan kanssa pystyin siitä puhumaan hänelle.
- Mene sinne, menen laitokseen.
- Jos se riittää, käyn laittamassa ruokaa, mutta seurustelemaan en nyt kykene.

Menin omaan sänkyyn nukkumaan horroksessa tuntematta olenko elossa vai kuollut. Viikot vierivät kuin unessa. Alku oli hankalaa, kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Päivät alkoivat pidentyä ja ahdistus hellitti hetkeksi.
- Kummalla on suurempi hätä? Minullako, maata toimintakyvyttömänä? Vai pienellä potilaalla OsastoKympillä?

Sitä kyseli siivekäs olento sänkyni vieressä. En nähnyt harhoja niin todellinen kuin kuvan keijukainen minua herätteli. Sen päivän jälkeen en enää horrostanut päivisin. Olin elossa ja nyt piti tehdä kaikki voitavansa. 
Vielä viime talvena minua ahdisti 1990 -luvun muisto, musta möykky sisälläni. Katsoin tyttöjen valokuvat käydessäni. Sitten valkeni; He tekivät arjen askareita ja tytöt osallistuvat kaikkeen iloisina ja uteliaina, perunannostosta ja kivitaloista. Valokuvat muistuttivat siitä ajasta. Nyt jatketaan elämää vahvempina, sillä me selvisimme siitä. Arvot järjestyivät kohdalleen, liekö ihan geenikiemurat uudessa järjestyksessä. 
Säteilyvamma siitä kuitenkin jäi, tunnistaa puheet omaneduntavoitteluksi. Siihenkin olen saanut suuret sanat vastatakseni. Elämä on ansa, jos siihen lankeaa ja lähtee toivotulle valituskierrokselle kyselemään oikeuksiaan. Niitä oikeuksia ei ole eikä niitä tule, istuupa hallituksessa jysäri tai jytky. Nyt pitää turvautua ilmaveivaukseen ja kiepautukseen. Nuoret Leijonat sen opettivat yhteispelistä.

Ne jotka eivät asiasta mitään tienneet, puhuvat omien arvelujensa mukaan. Puhukoot, kun eivät olleet samassa tilanteessa. Maailma ei etene tarkasti suunnitellun ohjelman mukaan. Kotikatsomo yrittää opettaa nurjan puolen elämästä. Kun on ollut siellä, ei se noudata toisten laatimia käsikirjoituksia muualla kuin "elämä pelissä" ja sen jälkeen eläkevirka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti