tiistai 10. toukokuuta 2011

Kesätyössä 1960


Tämä video ei ole käytettävissä.
Pahoittelumme. 
 
On hyvä, kun pahoittelija on paikalla vetäessään videon pois. Oli se silloin, kun siirsin sen blogiini. Asiakaspalvelun hitautta pahoittelemaan on palkattu pahoittelija. Minusta olisi paikallaan lisätä yksi pahoittelija purkamaan asiakaspalvelun jonoja.
 
Kun lähellä on niin puskee, kun kaukana on niin ammuu. Tähän perustuu muuttolintujen palaaminen pesimään sinne, missä saivat alkunsa. Kesätyö kaukana kotoa ei vaimentanut kotirannan koivujen suhinaa korvissani. Uskoon hurahtanut sukulaisnainen kirjoitti kotiin kirjeen, jossa seikkaperäisesti selosti, mitä olin ollut tekemässä. Isä otti todesta, olin tuottanut häpeää perheelleni.

Viidenkymmenen vuoden takaa kaikkien vanhapiikanaisten ohje opettajina ja johtajina oli tyttöjen ohjaaminen köyhyyteen, nöyryyteen ja naimattomuuteen. Jos sitä ohjetta olisi noudatettu kirjaimellisesti, ei tarvitsisi viettää äitienpäivää. Meillä olisi mahtavat markkinat adoptiolandiana. Ei tarvitsisi vihata erinäköisiä, kun perintötekijät ovat biologiset. Lapset kuitenkin ovat aina saaneet tuntea syyllisyyttä syntyperästään. Edunvalvojakin pauhaa korkealta ja kovaa lähettävänsä naiset, suomalaiset, rahakkaaseen katutyöhön huume- ja asekaupan lisäksi. Kukaan ei tee mitään ihmiskaupan estämiseksi. 

- Kunpa teitä olisi paljon tykinruuaksi. Se on rauhanruhtinaan julistusta kiertäessään lobbaamassa koko Suomi-neitoa naapurin halujen kohteeksi. Kun ei ole avoin sota, kunnat myyvät rantamme ja maa-alueet uusrikkaille naapureille. Hyvä kun kelpasi, kyselemättä enempää, mikä heitä kiinnostaa ostaa maata rajan takaa. Onhan heillä lääniä omassa maassa maapallon toiselle puolelle asti. Sijoittajille pitää olla kohteensa, ketä he kuppaavat nälkään ja kuolemaan asti.

Kuinka Suomi-poika valitsee strategiansa suhteissa itään ja EU:hun. Tervetuloa tänne, me viemme velkarahanne julmalle jumalalle kriisimaiden pelastamisen varjolla länsimaiseen kulutusjuhlaan. Ja kaikki ovat tyytyväisiä kuin Putte Possun nimipäivillä. Ne ovat vasta tulossa ja meillä kaikilla on niin mukavaa. Kenenkään ei tarvitse huokailla: "Oi jospa oisin saanut olla mukana." Me olemme kaikki kaikessa hyvässä ja pahassa ihmisinä mukana. Se on meidän osamme, kun emme seuraa opetusta ukkaasien mukaan.

1 kommentti: