perjantai 12. marraskuuta 2010

Onni vai onnettomuus

Joko saan sytyttää 90. kynttilän kakkuun Isälleni? Lupa tuli, kun palokunta oli paikalla. Näin riemullisesti aloimme juhlia 14 vuotta sitten. Kaikki tapahtui yhdessä rysäyksessä. Sen kerran olimme valmiit kokoontumaan yhteen ja valokuvaaja ikuisti tapahtumat jokaiselle muistuttamaan meitä "maailman parhaasta Isästä".

Kyyneleetön suru poltti silmiä ja tihrustaminen yötä myöten voimauttavien valokuvien kimpussa pisteli tikkuina silmissä 9.11.2010, kun palasin kotiin. Sitä ennen en ollut luovuttanut, vaikka kuiske kuului. Jos et lopeta kirjoittamista, siitä tehdään poliisiasia. Tähän on tultu. Jos tekemiset tutkitaan uudelleen ja minun osuuteni pitää pintani on rikollista, niin kaikki on sekaisin yhteiskunnassa. Selvät asiat on sekoitettu, mutta itse olen ottanut lusikkani pois siitä sopasta. Nyt on dokumentoimisen aika. Analyysistä kyselen, onko Ana kadottanut lyysinsä, sen sarkaisen, kuningasjätkä kuosia. 

Voimauttavaa valokuvaa voin käyttää oman elämäni järjestämiseen tyttönä, naisena ja äitinä. Isät ovat kuitenkin hätää kärsimässä. Sodan jälkeen miehillä oli sotakokemukset päällimmäsenä. 1960 -luvulla ihmettelin miesten halukkuutta pistää kättä polvelle, hipaista povea, onko liivit päällä vai toppauksia piilossa. Miehen identiteetti on ollut hukassa, josta kirkon keskustelu ei löytänyt mitään uutta. Äiti on nainen ja isä on mies. Joka näitä arvoja kyselee, on hän tekoihminen, haalittu osa sieltä ja osa täältä. Pappina hän saattaisi olla Leikki Hevonen ja rahalla arvotettu sijoittaja, jonka jumala on julma raha ja katse julkea.

Köyhyys ja nälkä on kova kokemus. Jos sitä kokemaan on joutunut lapsena, pienenä poikana, yrittäessään pöllin kimpussa lisätä tilipussia kotiin viemisiksi äidille, isän jäädessä kämpille juomaan viikonlopuksi. Tästä seuraa kosto kolmanteen ja neljänteen polveen. Parasta on noudattaa Kapun rotuoppia perimän tervehdyttämiseksi ja lähteä kuninkaallisena satamajätkäseikkailuun. Kalle-kunkkua en voi kuitenkaan syyttää seurauksista enkä ole siitä kiinnostunutkaan. Ne ovat niitä julkisuuden kipeitä samassa paikassa, samaan aikaan. Tähän tilanteeseen yhteiskunta on joutunut, vaikka itse olen ulkopuolella. Huijareille on annettu rahastusoikeus ja he perivät maan lupauksen mukaan.

Kirsi KunnaksenTiitiäisen satupuuta lukiessa ristisilmät viimeiseksi "sammuta siniset tähdet".

NUKU NUKU
Nuku nuku lapsikulta,
isäs menee metsään.
Hakee sieltä pupujussin,
pupun taskusta paperipussin
ja pussiin pannaan surut sulta.

Nuku nuku lapsi kulta,
äitis menee tarhaan.
Hakee sieltä päkälampaan,
lampaan leuasta itkuhampaan
ja siihen pannaan itkut sulta.
Olen monta kertaa käyttänyt yksin itkuhammasta. Isiä on aina opetettu, mies ei itke eikä saa näyttää tunteitaan. Mieheksi vartuttua pitää käyttää kyynärpäätaktiikkaa pysyäkseen pinnalla kunniankukkojen kiekuessa. Katsoin jälleen kerran Derrickin ja "Fundsache Anja".  Näillä foorumeilla ovat naisetkin heikoilla kilpaillessaan PAHAN vallasta miesten rinnalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti