perjantai 18. huhtikuuta 2014

Jerusalem 24h

http://areena.yle.fi/static/mk/images/previews/92/9235c91a0a1342dda98689f0bf28c21c/9235c91a0a1342dda98689f0bf28c21c_720.jpg 
Jerusalem 24h
Yksi kaupunki, 24 tuntia. Jerusalem 24h. Pitkäperjantaina Teemalla ja Areenassa.

Kukaan ei voi katsoa elämää Jerusalemissa 24 tuntia yhteen menoon. Berliini 24h katsoin jälkikäteen muutama vuosi sitten sopivan mittaisissa jaksoissa. Olin helpottunut viime yönä, kun huomasin tämän mahdollisuuden. 
Mitä kelpuuttaisin omaan elämän kertomukseen kahden tunnin jaksoissa Vihtaniemi 24h? Kuolinsiivous auttaa valitsemaan mieleen jääneitä tapahtumia 1900 -luvun alusta lähtien. Nyt on kaaos ympärillä. Sen tarvitsen pitääkseni pääni selvänä.  



Ladattu 19.8.2006
If I were a rich man
Käyttölupa Tavallinen YouTube-käyttölupa

Elän pääsiäisaikaa tässä ja nyt. Ennen pääsiäistä alkoi hallituksen käsienpesu. Kukaan ei ole syyllistyny mihinkään. Heille on luvattu huippuvirkoja EU:ssa. Näin on hyvä, kun tuntevat tekojensa seuraukset. Näillä ministerin paikoilla ei voi jatkaa. Juudas, kassavahti ja kavaltaja, huomasi erehdyksensä kavaltaessaan viattoman. Vei saamansa 30 hopearahaa temppeliin. Sai vastauksen.
- Oma on asiasi. Mitä se meitä liikuttaa. Silloin petti pokka. Juudas viskasi rahat temppelin lattialle ja hirttäytyi.
Näin uumoilen käyvän niille, jotka ovat sanoneet painavan sanansa minun omaishoitoajasta. Tunsin myötähäpeää kärsimysnäytelmän kuulustelukohtauksessa pääsiäisenä 2000. Poistuin paikalta, kaikki oli niin pinnassa. Toisen kerran etenin ristin juurelle. Halkesi huuli, oli aika lähteä.
Akustinen kulta-aika on keväisen kepeä roolittaa hallituksen viimeiset puheenvuorot radioateljeen Juhannuksena. 
Tauti tanssi talvitiellä on puhutellut minua jo 21 vuotta.
 
Tauti tanssi talvitiellä,
kysyi, toinko terveisiä.
Mistäpä minä mutisin.
Muistitko kotona käydä?
Muistin kyllä, enpä käynyt.
Siellä kuoltiin. Kuka kuoli?
Kukin kuoli vuorollansa,
sinä vain olet elossa.

Taidatpa tappaa jo minutkin?
En minä sinua tapa;
kuka sinua surisi!
Kun tapan talon emännän,
samalla isännän isken,
kohta kaikkia komennan.
Sinä palvelet paremmin,
kun et kuole, vaan vikiset. Lauri Viita


Pikkukuva

 Fiddler on the roof - If I were a rich man (with subtitles)

Varmuuden vuoksi  kaksi linkkiä olla rikas mies. Kumman kimppuun tekijänoikeudet ensiksi iskee ja poistaa videot?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti