sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

EU -korvamerkistä tai -leimasta on kyse

Radioateljee on käsitellyt kaikkia aiheita maan ja taivaan välillä. Kolme vuotta sitten kuuntelin eduskunnan kyselytuntia toisella korvalla ja seurasin akustista kulta-aikaa. Tänään tiedämme vähän enemmän Kataisen siirroista. Jätän pitkät jäähyväiset Kataiselle juhannuksen tienoilla. "minä miekkonen sen vain tiedän / minä vain sekä muuan muu / ja lehden lempivä kerttu / ja tuoksuva tuomipuu." Tuolla metsässä vaaran alla on lähde kaunis, Tippalähde tuo ja Tippavaaran isäntä kulkee pientä polkua metsän halki. 

Onneksi ministerit ovat olleet paikalla eikä maailmalla järjestelemässä tulevaisuuskuvia  omaksi edukseen. 

Katainen tyrmää ennenaikaiset vaalit: "En ole korvaamaton" (6.4.2014 16:01)

Kiviniemi - Gustafson - Katainen
  • Minä metsän polkuja kuljen
  • kesäillalla aatteissain
  • ja riemusta rintani paisuu
  • ja mä laulelen, laulelen vaan.
  • (Pieni polku metsän halki vie)
  • Tuolla metsässä vaaran alla
  • (lähde kaunis, Tippalähde tuo)
  • oli kummia äskettäin
  • niin vienoa ihmeelistä
  • all' lehvien vehreäin!
  • Minä miekkonen sen vain tiedän
  • minä vain sekä muuan muu
  • ja lehden lempivä kerttu
  • ja tuoksuva tuomipuu 
  • (niin ol' ennen, entä sitten nyt?)
    Jyrki Kataisen Mervi-vaimo riensi halaamaan miestään puheen jälkeen.
  • Oi, oi, oi. 

Toivakka - Räsänen - Katainen
  • Tuli kaikkien äänien takaa
  • yhä ihme ja ihme uus
  • ja viimeisimpänä vakaa
  • tuli hiljaisuus.
  • Sen lävitse purosen voin
  • vain aavistaa solinoin.
  • Vesi viileä on, ja puu
  • yli sen kuvastuu.
  • Puro solisee lehvien alla
  • vesi onnellinen
  • vie kuplaa kannattamalla
  • varovasti kuulto sen
  • sivu sammalen kasteinen,
  • ali puun, yli maan,
  • ohi kelloa kilkkavan haan.
  • Olen onnellinen.
  • Olen kupla muuta en.
  • Olen tyhjä muuta en
  • vaan kuvastajana
  • olen, kuuntelijana,
  • vain kupla pysyi kesti
  • ja ylisti ikuisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti