maanantai 1. syyskuuta 2014

Tänään tahdon niin: 36. kirje

vko 36
Geriatric depression screening scale, GDS - depressiokyselyn  12. kysymys
12. Jäättekö mieluummin kotiin sen sijaan että lähtisitte ulos ja tekisitte uusia asioita?
o Kyllä
o Ei 

 
1900 > kesään 1938 > 2006
Näistä lähtökohdista on ollut lähdettävä asioille kirkonkylään, kirkkoon, sotaan. Itsenäistymisen aikoihin oli pysyttävä paikallaan. Viholliset tulivat hakemaan pyssyjen kanssa setäni vankilaan isovanhempien silmien edestä.

Julkisuuteen tullut valokuva antaa minulle uuden näkökulman vanhempieni kihlanostoreissulle Kuopioon. Kolmas pyörä, isän sisaren tyttö, on tutkimisen kohteena. Kun taas meidän perhekuvassa poseeraa äidin sisar. Kummatkin haluaisin häivyttää olemattomiin kuin kolmannen sukuun vaikuttaneen naisen. Onko meidän perhe sukulaisnaisten hämmennyksen kohteena?

Kohteliaan puhuttelun sijaan kysyn suvun isovanhemmilta ja vanhemmilta.
- Jäivätkö he mieluummin kotiin kuin lähtivät ulos?
Kun isän oli lähdettävä sotaan, äiti jäi kotiin raskaana kahden lapsen ja isoisän kanssa. Heinäkuussa minä synnyin kotona kesken heinänseivästyksen.

Sota loppui aikanaan, isä palasi kotiin sodankauhut silmissä. Elämä jatkui meidän lasten kohdalla kouluun, kirkkoon, asioille ja loppujen lopuksi työn perästä maailmalle.
Minua loukkaa tämän päivän Geriatric depression screening scale, GDS - depressiokyselyt tuntematta taustaa, mistä kaikesta 73 -vuotias nainen on selvinnyt. Kysely kertoo enemmän poliittisesta sekasotkusta päättää vaikeista asioista, joihin kuuluu ikääntyvien, sairaiden ja väliinputoajien asiat kuin minun mielenterveydestä. Sekin on keisareille vaikea asia.


Palasin Lahteen isän kuoleman jälkeen pääsiäiseksi 2000. Osoitteenmuutos  oli huomattu kaupungin, kirkon, yhdistyksen ja Silmäaseman taholla. Minusta oltiin kiinnostuneita muuttovoittona, veron ja jäsenmaksun maksajana. Silmäasema on ainoa, joka laskuttaa käytetystä palvelusta.

Työn jatkaminen oli työvoimatoimiston itse aiheuttama putkinäkö, eihän 6 -kymppiselle kukaan tarjoa työtä. Minulla on oma työ ja kaikki edellytykset jatkaa eläkeikään asti.
 
10 vuotta sitoutuneena omaishoitamiseen oli syrjäyttänyt minut kaiken ulkopuolelle. Oli opittava verkkokirjoitustaito ja suoritettava YEAT sukupolvenvaihdosta varten.
Pistäydy turvalossa kaupungin katolla, josta on tullut virtuaalinen olomuoto.


Kysele sitten kohteliaasti.
- Jäittekö mieluummin kotiin sen sijaan, että olisitte lähteneet ulos ja olisitte tehnyt uusia asioita?
Pieni tyttö muisti minua "rakkautta on" kuvalla, kun hän pyysi venyttämään kaulaa pitkäksi. Kyselijöiltä se rakkaus puuttuu lähimmäistä kohtaan. Sitä selittelee Laura Räty huonoilla sanavalinnoillaan. Sitä ennen koulutusrahastoa koskevan lain allekirjoittaja järjesti keppikeittoa yli-ikäiselle 61/64 -vuotiaalle, jolle ei ollut kertynyt työhistoriaa.

Palkkioista, palkinnoista ja optioista ilman veroja on tämän päivän ilmiö. Siihen ei kaikilla ole mahdollisuutta. Nyt nämä omaneduntavoittelijat ovat meidän kukkaronvartijoita.

Syntymäpäivä tammikuussa
On ollut juhlan aikaa ennen omaa 70 -vuotispäivää. Breivik järjesti silloin massamurhan Norjassa. 

Erwin Schrott "Madamina" Don Giovanni - W. A. Mozart





The speech of TERESA BERGANZA for Placido DOMINGO
tekijä: BravaBerganza01
3 vuotta sitten
8 512 näyttökertaa
The concert in honour of 70' Anniversary of PLáCiDO DOMiNGO.  


gala anniversaire de placido domingo le 21 janvier 2011 
tekijä: christine p 3 vuotta sitten 
7 156 näyttökertaa
discourt de placido domingo a la fin du concert anniversaire 21 janvier 2011

joyeux anniversaire placido domingo
 

Plácido Domingon juhlagaala Madridista | YLE Teema | yle.fi

 

2013 VITAS' Grandfather - 別離去 / Do not go / Осень, пpозpачное утpо (中文字幕)
REMEMBER! LOVE! GRIEVE!
• Today, July 29, the beloved grandfather of Vitas, Arkadi Davidovich, died. There are no words to express the sympathy and sorrow. It's a tragedy, it's very painful, but can only remember the bright, energetic, native Arcadia Davidovich. Eternal Memory! 

(Translation by Evgenia Azmayparashvili) source Vitas Extraterrestrial Friend
https://www.facebook.com/notes/vitas-...

There is an autumn pellucid morning,
The sky is as if it is in a fog,
Faraway is of the tones of mother-of-pearl
The sun is early, cold.

Where is our first meeting,
Bright, keen, secret,
That summer memorable evening,
Sweetie, was it by chance?

Don't go away, I am begging you,
I will repeat words of love a hundred times.
No matter if there is autumn at the door, I know firmly about this,
And even so, don't go away-I say to you.

Our little corner is never too cramped,
When you are in it, spring is blossoming within it,
Don't go away, so many songs have not sung yet,
And each string is still ringing in the guitar...

 

Toivoton tapaus 

"Päivi Rissanen vietti vuosia psykiatrisissa sairaaloissa ja näki nurkissa peikkoja. Sitten hän sai hoitajan, joka kuunteli. Pian hän väittelee tohtoriksi siitä, miltä sairastuminen ja hoito tuntuvat potilaasta."

 

Tapahtui syntymäkunnassani, kun palasin 5 -kymppisenä, kunta otti juhannustaioista paljastuneen koulutoverin laitoksesta vanhustentaloon asumaan. Koen kohtalon yhteyttä aikuisikänsä laitoksessa viettänyttä kohtaan. Minutkin lähetettiin kollegoiden toimesta lataamoon, kun keskeytin ansiotyön ja aloitin vanhempieni hoitamisen heidän kotonaan.

 

Tuomarit pyysivät laillisiin toimituksiin uskotut miehet pitämään yhteiskunnan puolta yhtymän jakamiseksi kaikille (1/8) yhtäsuuret osuudet.  Se muistutti joukkoraiskauskohtausta kunnanukkojen ottaessa osansa, joka ei heille kuulunut. Joutavilla pitää olla jotakin tekemistä, kun valtio on takuumiehenä. 

 

Uudet radiohartauksien teemat alkavat elokuussa

Radiohartauksia kuullaan Yle Radio 1:ssä maanantaista lauantaihin aamuin ja illoin. Elo-syyskuun hartauksien teemoissa kuuluu suomalaisten arki. (4.9.2014 löytöjä)
Hannu-Pekka Björkman lukee Markuksen evankeliumia maanantai-iltaisin 4.8. alkaen. Torstaiaamuina pinnalla on syksyn seurakuntavaalien teema eli hyvän tekeminen. Torstai-iltaisin käsitellään luontoa uskonnon näkökulmasta. Perjantai-iltoina hypätään populaarikulttuurin puolelle, sillä hartauksien teemana ovat elokuvat.
Syyskuun lopussa 24.9. alkaen keskiviikkoaamujen hartauksien teemana ovat Raamatun rivimiehet ja -naiset. Hartauksissa käsitellään raamatunkertomuksia ja uskoa sivuhenkilöiden näkökulmasta.

Venevajoja. Västeränga vik, Lemland, Ahvenanmaa
Kuva: Yle/ Seppo Sarkkinen

Kuuntele hartauksia Yle Areenasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti