Aamuhartaus 5.3.
Tiistaiaamuisin kuullaan
hartauksia kirjallisuuden pohjalta toimittaja Saila Keskiaho, Helsinki
puhuu Arto Mellerin runokokoelmasta "Johnny B Göte". Uspenskin
Katedraalikuoro laulaa kappaleen "Voi, minun sieluni". Säv. Leonid
Bashmakov, san. Andreas Kreetalainen.
Aamuhartaus 5.3
05.03.2013 06.15
Viime vuoden puolella aamuhartausseurakunta tiesi, miksi kuuntelee jo aamukuudelta lyhyen hartauden. Se meni vanhasta tottumuksesta, onhan aikainen herääminen työpäivän sanelema juttu.
Poliitikot sanelevat kaikesta, keksivät hartaushetken tilalle mukamas parempaa kuunneltavaa. Kun se sai paljon vastustusta, uudistettiin areenaa eikä toisto ole palautunut ja varsinkin, jos toistoa ei tule. Tiistaiaamuissa käsiteltiin kirjallisuuden helmiä. Nyt on vain kirjallisuuden pohjalta. Omassa vastapestyssä ikkunassa lokin jälki on yhtä ei-toivottu kuin Töölönlahden rantatiellä lokki pommittaa päähän.
Tältä minusta tuntui tänä aamuna. Puhuttelijalla oli konseptit järjestyksessä, kun avasi koko omaishoitoajan vaihe vaiheelta. Kun kuuntelen yläpuolelle asettuneiden puheita nousee vertaus lehtikirjoituksesta. Yläkerran ukot ovat aina ampuneet kovilla ja kehuneet osumiaan Lämmöllä lehtien palstoilla. Kuntauudistus ja sotepalvelut syötetään meille ylhäältä. Ei oteta huomioon työn jatkamista sukupolvenvaihdoksen kautta. Se ei tuo siunausta päättäjille, mutta itseriittoisudessaan eivät he tarvitse meitä kuin maksumiehiksi ylivarojen eläneiden pankkien pelastajiksi. Kauppavaltuuskunta avaa mahdollisuuksia suomalaisille yrityksille lähteä öljysheikkien maahan. Toinen vaihtoehto on sijoittaa öljyvaroja Suomi-neidon maaperälle. Eletään välivaihetta, mihin yli 65 -vuotiaat häivytetään pois silmistä, samalla pois myös sydämestä.
Minulla on moraalinen krapula omaishoidosta, perinnönjaosta ja sukupolvenvaihdoksesta. Lainlaatijat ovat olleet kaukaa viisaita, jos he näkivät, mitä heidän toimenpiteistään seuraa. Jos he eivät näe työnsä tuloksia, on muistinmenetys armahtanut valtapelistä tuntematta vastuuta. Siitä Katainen aina muistuttaa vallankahvassa, mutta vastuu on aina siirretty veronmaksajille ja tuleville sukupolville. Tähän asti, ei edemmäs, on minun ylpeitten aaltojeni raja.
Iltahartaus ke 27.02.2013
Jukka Lehti, pastori, Espoo
Siunaus
”Hakekaa Bileam tänne”, Moabin kuningas Balak käski. ”Kolmatta kertaa hän ei voi uhmata käskyäni!”
Muutamaa päivää myöhemmin oli Bileam hänen edessään.: ”Tehtäväsi on
kirota Israelin kansa, joka on leiriytynyt Jordanin takaiselle
alueelle”, kuningas sanoi ja jatkoi: ”Siellä he vain odottavat
mahdollisuutta hyökätä maahani ja tuhota sotajoukkoni. Kiroa heidät,
jotta he heikkenisivät!”
Bileam pyysi kuningasta rakennuttamaan seitsemän uhrialttaria, joilla
hän uhrasi seitsemän sonnia ja seitsemän pässiä. Uhraamisen jälkeen
Bileam vetäytyi syrjemmälle, jossa Jumala ilmestyi hänelle. Jumalan
tahto oli kuitenkin erilainen kuin kuninkaan. Niinpä Jumalalta saamansa
tehtävän mukaisesti Bileam ei kironnut Israelin kansaa vaan siunasi
heidät.
Kuningas Balak luonnollisesti vihastui Bileamille ja vaati kuulla
perustelun. Bileam vastasi: ”Minä sain tehtäväkseni siunata, ja kun
Jumala siunaa, en minä voi siunausta peruuttaa.” (4. Moos. 23:20)
Mitä siunaus oikein merkitsee? Latinan kielen sana bene dictio - joka
suomennetaan siunaukseksi - tarkoittaa hyvää puhetta, hyvän sanomista
tai hyvän toivomista.
Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä: ”Siunatkaa niitä, jotka
teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.” (Room. 12:14) Näinhän
Jeesuskin opetti. Meidän tulee rakastaa toisia ja kohdella heitä
kunnioittavasti, toivoa heille hyvää ja tehdä heille hyvää. Mutta
toiminko minä oikeasti näin? Siunaanko, vai kiroan?
Jos minä toivotan siunausta jollekin toiselle, toivon hänelle parasta
mahdollista tulevaisuutta. Parasta mahdollista jatkoa elämään. Ja kun
minulle toivotetaan siunausta, tiedän, että minulle halutaan hyvää.
”Minä sain tehtäväkseni siunata, ja kun Jumala siunaa, en minä voi siunausta peruuttaa.”
Mutta valitettavan usein löydän itseni tilanteesta, jossa toisen ihmisen
toiminta saa minut harmistumaan. Jokin asia, jonka hän tekee tai sanoo.
Ja silloin en itse toimi, kuten tiedän oikeaksi, vaan puran
pettymykseni tuohon toiseen. Ajattelen pahasti tai sanon pahasti. Siis
kiroan. Rikon Jumalan käskyä vastaan.
Onneksi meillä on armollinen ja rakastava Jumala, jonka suojaan voin paeta omaa pahuuttani. Vaikka minä kiroan, Jumala siunaa.
Siunauksella on suuri merkitys kirkon elämässä: Jokainen jumalanpalvelus
ja kirkollinen toimitus päättyy Herran siunaukseen. Herran siunauksen
sanat pysäyttävät minut joka kerran: että minäkin saan kulkea Jumalan
suojeluksessa, että minunkin polkuni kulkee kirkkaudessa ja armossa.
Että joskus minäkin saan nähdä Herran kasvoista kasvoihin. Ja saan
Herran rauhan. Sitä minä kaipaan ja odotan.
Siunauksen lopussa, kolmiyhteisen Jumalan nimen kuullessaan, osa
kirkkoväestä tekee ristinmerkin. Nuorempana koin ristinmerkin tekemisen
itselleni kovin vieraaksi, mutta aikuisiällä olen alkanut kiintyä siihen
kovasti. Ristinmerkki on kokonaisvaltainen. Tuolla voitonmerkillä
siunaan ajatukseni, tunteeni ja tekoni – siunaan siis henkeni, sieluni
ja ruumiini, koko olemukseni. Jumalan hyvä tahto ulottuu kaikkeen,
jokaiseen osaan minussa ja sinussa.
On myös sanottu, että siunaus tarkoittaa Jumalan läsnäoloa tässä
maailmassa. Mitä tämä sinulle merkitsee? Koetko sinä Jumalan läsnäolon
elämässäsi? Mitä sanat ”Herra siunatkoon sinua” tarkoittavat sinulle
tänä iltana? Tuovatko ne elämääsi rauhaa? Aiheuttavatko tarvetta tehdä
parannuksen? Saatko sinä niistä voimaa? Kuuletko niissä Jumalan hyvää
puhetta sinusta ja sinulle?
”Minä sain tehtäväkseni siunata, ja kun Jumala siunaa, en minä voi siunausta peruuttaa.”
”Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon kasvonsa
sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun
puoleesi ja antakoon sinulle rauhan.”
Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Virsi:
584