Olen katsonut ja kuunnellut lintujen värien ja äänien viestintää. Se on jäljittelemätön maailma ihan omissa höyhenissä. Se on vastakohtien maailma. Tässä blogissa sen viesti on: "En ole täällä ollenkaan." Sitä symboloi pökkelökehrääjä.
UPM:n julisteessa "Metsiemme linnut" perhekuvassa oli käki ja kehrääjä ylimpänä. Käki sai häädön elämäntapansa takia. Ei ole sen jälkeen näkynyt käenpiikoineen näillä nurkilla. Kehrääjä kävi voimautumassa Mikkelissä vanhoista riippakivistä. Lapset kasvoivat vastuullisemmiksi kuin isänsä ennen aikojaan. He ilmoittivat lähtevänsä lastenkotiin, jos en seuraisi heitä uuteen osoitteeseen. Kaikki tapahtui hyvässä järjestyksessä, olihan meillä selvät sävelet jouluista linnunlauluntoivekonserttia myöten. Äänitin niitä sen päivän varalle, kun Sylvian sirkutus olisi lakannut.
Alkusyksystä levoton lintuparvi laskeutui vastapäisen talon katolle muutamia kertoja. Sen jälkeen on näkynyt vain yksinäinen harakka tai varis. Tiainen kurkisteli vainajien päivänä sisälle ohi lentäessään. Sitten on ollut vain lumihiutaleiden tanssia ilmassa.
Teevee tuo tuulahduksen maailmalta linnuista, joita en ole osannut etsiä netistä.
Trumpettikurjen pelastajista mielenkiintoni heräsi. Olihan se eräänlainen vanhempien jättämän perinnön ja perijien pelastusoperaatio hoitaa ihmiset ja asiat parhaaksi katsomallani tavalla bisnesenkelinä. Se oli yhtä tuhoon tuomittu yritys kuin isäni sotaretki syntyessäni. Jos tilanne olisi sama kuin linnan juhlissa, jossa pieni poika esti vanhempien koko yön juhlimisen tai isyysloma vastasyntyneestä vapautti kassavahdin tehtävistään, olisi isäni tullut kotiin rintamalta.
Hänellä ei ollut kansalaiskelpoisuutta torpparinpoikana. Uhkaus joutua sotaoikeuteen painoi mieltä. Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta oli jaksettava, vaikka henki menisi.
Jaksaisinko ja osaisinko edes muuta ajatella tästä maailman menosta, kun on kyse eläkeläisten pelastamisesta tai etuuksien leikkaamisesta. Pökkelökehrääjällä on puolustusmekanisminsa. Torkkuu päivällä nokka raollaan ja silmät puoliummessa. Vihollisen lähestyessä suoristan selkää, suljen silmät ja suun. Sopeudun hyvin stailattuun kellarigalleriaan. Kaikkea on riittävästi. Yksi remonttireiska unohti työkalupakkinsa, se odottaa vielä noutajaansa. Jos palaisin luontoon olisin lepakko lepakoiden joukossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti