maanantai 7. marraskuuta 2016

Työnjako

Inhimillinen tekijä ke 2.11.2016
Kun asiantuntija on itse kriisissä, auttaako oma ammattitaito? Vieraina terapeutti Tommy Hellsten, psykologi Ilona Rauhala sekä lääkäri Erkki Perämäki.

Viikon puheenaiheet, viikko -45
Kirjoittaja Värtsi • 7.11.2016 • 1 Kommentti 
Sana on vapaa. 
 
Menin sovittuna aikana verikokeeseen ennen suunniteltua toimenpidettä. Laborantti oli flunssainen, joten kysyin.
- Oletko työkykyinen?
- Lääkärin mielestä kyllä.
Seuraavana päivänä aivastelin ennakoiden spirometrian onnistumista. Edellisen kerran tulokset olivat normaalit, mutta tällä kertaa puhaltelu ei tahtonut onnistua. Astmaepäily siitä heräsi. Käynti keuhkolääkärin luona johti astmalääkityksen aloittamiseen. Sekin vielä ylimääräisenä piikityksen ja pillereiden lisäksi tehdä seurantaa lääkkeiden vaikutuksesta ja kirjata ne ylös.
 
Mitä enemmän tutkitaan, sitä enemmän löydetään ikääntymisen tuomia muutoksia sisäelimissä, eihän kukaan selviä elämästä hengissä.
Vein Isän vuodeosastolle lepopaikalle, kun itselläni oli asioita hoidettavana. Petipaikkaa järjestellessä hoitaja kertoi osastolla riehuvasta vatsatautiepidemiasta.
- Miksi siitä ei ilmoitettu etukäteen, olisin siirtänyt matkaa tuonnemmaksi? 
Sängyn viereen tuotiin kolmiportainen koroke, että vanha mies pääsee vessaan. Keinokuitupyjamassa ei ollut kuin jokunen nappi jäljellä. Kaikki reuhotti niin kuin reuhotti.
 
Viikon jälkeen Isä kotiutui sairaana, tartutti veljen ja minutkin vuodeosastolla saamaansa vatsatautiin. Pitääkö levittää kylälle kaikki laitoksen taudit, jos joutuu sinne sisälle? Minun arvostukseni laitoksen hoitoon kotona hoidetulle on murentunut vuosien myötä. Yhteistyöstä ei ole puhettakaan, se on rangaistus kotonahoitajaa kohtaan ja hoidettavakin häpeää tuottamaansa vaivaa.
 
Muistelen lämmöllä Niilin riistanvartijan lääkäriveljeä, joka hoiti Lahden terveyskeskuksessa polvivaivaani. Pyörätuolilla minut työnnettiin päivystyslääkärin luokse. Lääkäri tiesi tehtävänsä ja omin avuin siirryin tuolille istumaan. Lääkäri totesi hymyillen pilke silmäkulmassa.
- Pyörätuolia et enää tarvitse. Hän itse työnsi sen pyörätuolivarastoon odottamaan seuraavaa tarvitsijaa.
 
Paikallinen lääkäri kehoitti aina menemään psykiatriseen hoitoon, kun muuta ei osannut. 
- Voisin istua joka viikko psykiatrisen vastaanotolla puhumassa, mutta rakenteet eivät siitä mihinkään muutu. Sote-uudistusta odotellessa sairas henkilökunta tartuttaa terveet kävijät, ettei vain työt pääse loppumaan niiltä jäljellä olevilta uupuneilta ammatti-ihmisiltä. Tulisikohan Posti avuksi tarvittaessa?

tiistai 1. marraskuuta 2016

Laatokan ympäri

Laatokan ympäri - Vitele
Suurmäessä sijaitsee vankileiri, jossa teloitettiin yli 50 vankia vuosina 1942-43. Toimittaja Arvo Tuominen. (U)
 
Laatokan ympäri - Aunus
Aunuksen syrjäkylien karhean kauniilla raiteilla vallitsee pysähtynyt ja passiivinen tunnelma. Toimittaja Arvo Tuominen. (U)
 

Laatokan ympäri - Lotinan pelto
Kaupunki on Venäjän laivaston syntypaikka, sillä Pietari Suuri perusti sinne telakan vuonna 1702. Toimittaja Arvo Tuominen. (U)


Laatokan ympäri - Staraja Ladoga
Kaupungista käsin viikinkiruhtinas Rurik hallitsi Venäjää. Toimittaja Arvo Tuominen. (U) 


Laatokan ympäri - Slisselburg  
Pähkinäsaaren linna toimi mm. Venäjän Alcatrazina, jossa hirtettiin esimerkiksi Leninin veli. Toimittaja Arvo Tuominen. (U)

Viikon puheenaiheet, viikko -44
Kirjoittaja Värtsi • 31.10.2016 • 7 Kommentti 

Sana on vapaa


Paavi Franciscus ja reformaation merkkivuosi 2017 ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus Lundin tuomiokirkosta.
http://areena.yle.fi/1-3737533?autoplay=true
 
Paavi Franciscus ja reformaation merkkivuosi 2017 ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus Lundin tuomiokirkossa. Reformaatio käynnistyi 500 v sitten Martti Lutherin toimesta, nyt katoliset ja luterilaiset rukoilevat yhdessä.  

maanantai 24. lokakuuta 2016

Vika viikkoko?

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, vikko -43
Kirjoittaja Värtsi • 24.10.2016 • 0 Kommenttia 

Sana on vapaa 

Ei hätää, vikko korjataan, kun kirjoittaja sen huomaa. Se on netissä kirjoittamisen etu korjata virheet. Käsinkirjoitettu teksti musteella piti kirjoittaa uudelleen kokonaan. Uuden virheen jälkeen taas uudelleen. Poistan linkin varmuuden vuoksi, ettei korjaus poistaisi vikko -43 virhettä.

Vuosi 1943 on sotavuosi, meidän sota-aikana syntyneiden viimeinen vuosi. Sen jälkeen syntyneiden aikaa varjosti sotakorvausten maksaminen. Lapsi tuo leivän tullessaan, sanottiin. Omat nälkävuodet koin ammattikoulutuksessa, joka kuitenkin rahasti käsityökoulun vaatimuksella hakea Käsityönopettajakoulutukseen. Vain harvat ja valitut tulivat valituiksi.

Kerroin ammattihaaveesta saksalaiselle kirjeystävälle. Hän tarjosi tilaisuutta lähteä Saksaan, olihan siellä käsityönopettaja arvostetussa ammatissa. Berliinin muuri erotti meidät ensitapaamisella. Jatkoin valitsemallani tiellä ja huomasin, ettei käsityötaitoja enää meillä tarvittu. 

Viimeksi olen kuullut kirurgin haavanompelusta hänen siististä jäljestä. Joku tohtori ei yrittänytkään peittää puutteitaan, vaan keskelle lihasta teki arpikudosjäljen.

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko -43
Kirjoittaja Värtsi • 24.10.2016 • 0 Kommenttia
4 Kommenttia
Sana on vapaa

Vapaa sana R.I.P sinivalkoinen ääni ja syväaurattu metsämaisema. 5. kommentti ensilumelle: ….”lumihiutaleita hiljalleen, sataa maahan vielä vihreeseen,
syksyn keltalehdet peittäen, heittäen pois”……. jos vielä joku muistaa lumen tulon ennen joulua.

6. kommentti Kankaalan Pekka ja Kiteen Mieskuoro 110 V >
http://kankaalanpekalta.blogspot.fi/2016/10/kiteen-mieskuorolla-on-110v-juhlat.html
https://www.youtube.com/watch?v=UgY4aNnsKIs

11. kommentti on ajankohtainen ja toivottu: 
KUTSU VÄRTSILÄN RIISTAMIESTEN HIRVIPEIJAISIIN
Viikon päätteeksi siirretään kelloja talviaikaan. Olin etuajassa siirtämässä aikaa taaksepäin viikko sitten. Eteenpäin on mentävä muutenkin kuin mummo lumessa kaatuessaan.

PS kirjoitusvirhe korjattu niin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Ei millään pahalla, sattuu näitä virheitä itsellekin. Ensilukemalla on sokea omille virheille.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Pipon logo

Tänään on kaikki toisin blogissa ja elämässä. Kuitenkin teksti pysyy muuttumattomana.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Pipon logo

Värtsilän pipo
"Alunperin kysymyksessä on ruotsalainen sotilaskypärä m/37, jonka valmistamiseksi Suomi sai lisenssioikeuden vuonna 1937 tehdyllä sopimuksella. Kypärän valmistus aloitettiin Suomessa 1940 ja niitä tehtiin sotavuosina yhteensä 75 000 kpl. Ruotsissa valmistettiin vastaavia m/37 kypäriä kaiken aikaa ja Suomi osti sieltäkin 20 000 kpl erän kesällä 1941. Kerrotaan, että Suomi sai sotien aikana sotasaaliiksi kymmeniä tuhansia venäläiskypäriä, joista 20 000 kpl kunnostettiin omaan käyttöön. Poikkeava muoto aiheutti kuitenkin sotilaille tunnistamisongelmia, joten näiden sotasaaliskypärien käytöstä rintamaoloissa luovuttiin ja kypärät annettiin rannikkojoukoille.
Värtsilän pipon sisus oli samanlainen kuin ruotsalaisessa m/37:ssä, mutta eri värinen ja käsitti kolme valkoista nahkatyynyä sekä leukaremmin. Sisukset valmisti suomalaiskypäriin Friitalan Nahka."
Sakari H

Lukulehti on kiinnitetty keppiin Verkkokirjoittajan talon pöydällä. Klikkaus avaa verkkolehti Neloset - YKKÖSASIAT- tohmajärveläisten puolesta. Blogilistalta avautuu Aili-mummon arkea ja siellä Verkkolehti Värtsi. Kaikilla sivuilla on paljon kävijöitä. Oma blogi Syyssinfonia tuli esitellyksi viimeisessä Iiriksessä. Tai oikeastaan toimittaja pohti, miksi 50+ bloggaa. Syyssinfonian kävijämäärällä en päässyt ennätysten kirjaan, mutta nyt laskuri on mennyt sekaisin ja kävijöiden määrä ylittää moninkertaisesti vuosia sitten esitellyn 95-vuotiaan bloggarin, joka sai noin 100 kommenttia päivittäin. 

Vuoden 1941 pipo oli mallia Värtsilän pipo. 1961 yo-lakki, josta tuli kompetenssille alku.

Neljän hatun varhennettu vanhus
Olen muutos, jonka haluan nähdä

Koulutuksen edetessä tuli selväksi, että olin ehdottoman yli-ikäinen nuorempien yrittäjien joukossa 2000 -luvulla. Heillä oli ikäetu puolellaan, minulla ikälisä rasitteena. Johonkin korpeen oli kohonnut suuri ostoskeskus. Kävijä kertoi nähneensä siellä suuren määrän halpoja pipoja. En ollut pipoista kiinnostunut ja ilmaisin, etten lähtisi pipojen perässä tavarataivaaseen. Siihen sanavalmis konsultti lupasi, kyllä sinullekin pipo annetaan. Putiikin ikkunassa näin pipon logon "terveisiä vitusta" enkä niillä terveisillä ottaisi pipoa vastaan.

Koulutus eteni verkkoympäristössä YEATutkintoon. Sama ikärasite painoi opiskeluani ja lisäksi vielä olematon työhistoria. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa." Näihin syihin vedoten esittelijä säästi kaksi kertaa stipendin suoritetusta tutkinnosta. Säästöähän se oli sekin, mutta suuremmat seuraukset näillä ehdoilla on tämän päivän tilanteeseen. Sukupolvenvaihdos on estetty, vaikka kaikki edellytykset ovat olemassa. Minulle hatut riittävät, niiden käyttö on vain vaihtunut vappuhatuiksi. Värtsilän pipolle saattaisi olla vielä käyttöä, ampuvathan yläkerran ukot kovilla. Totisinta totta ovat olleet kouluampumiset, joista Hyvinkään yö liippasi läheltä.

Amerikkalainen unelmahattu on vaiheessa. Olen muuntanut projektia laillisesti: "Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii suorituksensa tuloksesta ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista."
 (Rudolf Steiner: sosiaalinen peruslaki)

tiistai 18. lokakuuta 2016

Ees taas eteenpäin

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten Aamun ajatus
On parempi katsoa eteenpäin
ja valmistautua kuin katsoa
taaksepäin ja katua.
-Jackie Joyner-Kersee


Presidentin vaalit rapakon takana värittää maailman kartan sivulla kävijöiden mukaan. Suomi saa nukkua ruususen unta, eihän meillä ole enää rahahuolia. EU hoitaa valuutta-asiat meidän puolesta. Punapääoma teki konkurssin, valkopää hoiteli velalliset ulkolaisen perinnän kohteeksi niin, ettei velallisten velat tule koskaan kuitatuksi - maksettu. Mitä valkopää olisi saanut aikaan, jos olisi tullut valituksi Suomen pankin johtajistoon. Hän hoitelisi omiaan minulle tuntemattomalla tavalla.

lauantai 15. lokakuuta 2016

Tänka på vai tänka efter

Saksassa heräsi huoli: ”40 prosenttia ei omista mitään” (15.10.2016 8:45)

Tänka på kun suma seisoo, mutta tänka efter saa sen liikkeelle takaperin.
- muistella 
Odotahan kun muistelen ...Muistamme menneitä polvia jouluisella kynttilätervehdyksellä, mutta vain harvoilla on aikaa muistella heitä enemmälti Oli hauska kuunnella kun ukki muisteli menneitä aikoja Siinä kirjassa muistellaan monille arkoja asioita.

Tänka på sanakirjaa hyväksi käyttäen antaa suomennoksen
- tänka på
ajatella Ajatella, että Pekkakin täytti jo 40! Ajattelen, siis olen. Mitäs ajattelit?


Saksan huoli heräsi, kun "40 prosenttia ei omista mitään". Jouduin ristikuulusteluun, kun tulin vanhempieni omaishoitajaksi. Sukulaismies tenttasi talot, autot ja rahat. Minulla ei ollut omistuksessa mitään ja hänen kysymykset peilasin realiaikaan. Tyhjä pää ja tuulen huuhtoma pee. Sen jälkeen oli helpompi hengittää kuin löytäessäni potilasyhdistyksen luettelosta Lahden savolaiset. Se on syntymässä saatu vamma, jota ei voi hoitaa pois. Olen ylpeä syntyperästäni.

Kesälomalla 1989 hoidin halvaantunutta äitiä kotona. Työ keskeytettynä vei tilin miinukselle 20 000 mummonmarkkaa. Kukaan ei maksanut tilille saadusta hoidosta, vain maksettavat laskut kertyivät. Velkarahalla ei olisi mahdollista työikäisen jäädä työstä pois huolehtiakseen apuatarvitsevista, vanhoista ja sairaista vanhemmistaan.

Kunnalle tämä oli suuri uhka jäädä nuolemaan näppejään vanhempien kuoltua. Vastakkain oli tänka på, mitä kunnan pitäisi tehdä ja oma tänka efter ajateltuna, kuinka sen tekisin.
Vuosi kului laitoskierteessä ja vanhemmat oli kotiutettu järjestämättä mitään avopalveluja kotiin. Isä soitti aikaisin aamulla.
- Onko äiti kuollut, kysyin.
- Ei, hän haluaa mennä laitokseen lopullisesti.
- Minä tulen, suljin puhelimen mietteissäni.
Jouluna 1990 olin vanhempieni luona heidän hankkimassaan mukavuuksilla varustetussa osakkeessa kirkonkylässä palvelujen lähellä.

Tänka på oli takana ja tänka efter edessä. Sama huoli kuin Saksalla, että omistuksessa ei ollut säästöjä eikä niitä koskaan tullut. Oli vain rahaa riittävästi jokapäiväiseen leipään.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyssinfonia ja tunteet

Aamun ajatus 30.9.2016
Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt.
Ihmiset unohtavat mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita,
joita olet heissä herättänyt. 


Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 39
Kirjoittaja Värtsi • 26.9.2016 • 8 Kommenttia 

Sana on vapaa. 

Robottilauma vs "Perheyhteisö on turva. Euroopassa ja suuressa osassa maailmaa perheyhteisö on voimavara tänäkin päivänä."

Etkö löydä oman paikkakuntasi uutisia? Katso ohjeet täältä (30.9.2016 6:52)
En löydä tällä hakemalla. Odotan sivun testausta toimivaksi. 

Te kysyitte, me vastaamme – näin löydät oman paikkakuntasi uutiset Ylen sivuilta
Etsivä löytää, mutta sivu on kaatunut tai jotenkin toimintakyvytön. Odotan. 
Yle luopui aluetoimitusten omista etusivuista. Ylen tulevaisuutta ja rahoitusta miettineen työryhmän mukaan tämä mahdollistaa maakuntalehtien paremmat edellytykset pärjätä päivittäisessä uutiskilpailussa.

404

Pahoittelut. Hakemaasi sivua ei löydy.

Palaa - kasvukipujen parantumisen jälkeen. Näin on ollut ja tulee olemaan!

Te kysyitte, me vastaamme – näin löydät oman paikkakuntasi uutiset Ylen sivuilta (23.9.2016 16:06)

maanantai 8. elokuuta 2016

Kolmella kommentilla viikko alkaa

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 32
Kirjoittaja Värtsi • 8.8.2016 • 3 Kommenttia
9 Kommenttia
Sana on vapaa.

Syyssinfonia soi samban rytmeissä enkä ole vielä kotiutunut Riosta. Katsoin vapaan sanan vuoroa ja muistin nimipäiväsankareita, jotka ovat viettäneet Eiran päivää. Olen kiitollinen heistä kummastakin omalla tahollaan. Vapaa sana toteutuu näiden kahden naisen elämässä. 

Kauemmin tuntemani hoitaa lapsenlapsia ja omaishoitajana tutuksi tullut nauttii oman ydinperheen, sisarusten, luokse tekemistään kesämatkoista. Kortti kertoo, että kesä kesän jälkeen sama tahti jatkuu.

Istuin muutaman päivän keräten marjoja pensaista pakkaseen. Nyt odotan hiljaa itsekseni lupauksen täyttymistä. "Hän säät ja ilmat säätää ja viljan vartuttaa", syysheinät pitäisi saada talteen ja kaura puiduksi. Kaurasta on tulossa uusi terveysvaikutteinen viljakasvi, kunhan sen kaikki vaikutukset tutkitaan ja otetaan hyötykäyttöön. 

Keväällä sain tietää sairastavani keliakiaa. Kotimainen vilja on kiellettyjen listalla. Ei ole houkutuksia ostaa Berliininmunkkeja eikä muitakaan silmillä syötäviä ruokia. Leipäpussit katson tarkkaan, mikä on syötävää ja mikä jää kaupan hyllylle.
Keliakian aiheuttama anemia sai mittavan tutkimusrumban aikaan. 

Tieto, mitä etsitään valvotti yhden yön. Luvattu 3 vuoden elinaika oli järjestettävä uudella tavalla. Kuvaus kuvauksen jälkeen sulki pois, mitä etsittiin. 
Erilainen syksy on tulossa odotusten suhteen. En jaksa iloita, en surra enkä huokailla. Syynä siihen on vitaaliaineiden puutostila. K-vitamiin puutos aiheuttaa luukatoa, Aata tarvitaan näön säilymiseen. Kaikki nämä heikkoudet ovat merkki vanhuudesta ja luopumisesta. Kenelläkään ei ole syytä ikärasismiin tokaista.
- Mitä sinä täällä teet? olet kohta eläkkeellä.
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut.

Järjenköyhiltä ei voi muuta odottaa kuin lakia säästösyistä. Nyt on aika laskea säästyneet pennit jonossa. Ikä ehdoton 61/64 vuotta ja työhistoria. Yrittäjyys ei kerrytä työhistoriaa. Raha ei ollut motiivini, vaan elinikäinen uuden oppiminen.
Samaa pohditaan nyt huonoimman olympiatuloksen syistä. Rahaa on jaettu, mutta se ei mene urheilijoille, vaan jää pomojen taskuun, toteaa urheilututkija rahankäytöstä.   
 

tiistai 2. elokuuta 2016

Syksystä jouluun




Esa Aallas esittelee Cambridgen yliopiston professorin näkemyksiä teoksessa `Taistelu Euroopan herruudesta vuodesta 1453 nykyhetkeen´.
Näytteet lukee Pekka Kyrö.
Ohjelma on lähetetty ensimmäisen kerran vuonna 2013.


Keskiajan heinäkuu on päättynyt. Tietystä syystä en pystynyt keskittymään teemaan, olinhan odottavalla kannalla, mitä tuleman pitää. Loma-ajan loppuessa ihmiset palaavat töihin ja aikataulut lyödään lukkoon. Nyt on kuukauden syysloma, sitten alkaa tapahtua.  

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 31
Kirjoittaja Värtsi • 1.8.2016 • 2 Kommenttia 

Sana on vapaa! 

Viikon 31 vapaa sana aloittaa syyskauden varovasti pysyen sademäärissä. Se ei herätä hinkuja puolesta eikä vastaan. Kirkolliset ilmoitukset luen verkkolehdestä, olenhan muussa uskonnollisessa yhteisössä kirkollisveron maksajana. Saksan pelko on myötäsyntyinen pelko vielä 2000 -luvulla.

 54 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1962: Nelson Mandela joutui vankilaan. Hän pääsi vapaaksi vasta vuonna 1990.

Nelson Mandelan vankilavuodet toivat puhetta rotusorron lopettamisesta. Paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei milloinkaan. Politiikalla voidaan saada muutos aikaan, kun unohdetaan valtataistelu puolueiden välillä.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Kauppamiehet isänmaan asialla, 1991

Päivän mietelause
Ote Erno Paasilinnan kirjasta Kauppamiehet isänmaan asialla, Otava 1991. 

Päivän mietelause
Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän 

Yleisradion Tanssiva karhu 2016 -runopalkinnon saajan Anja Erämajan ote runosta julkilausuma palkitusta teoksesta Ehkä liioittelen vähän, WSOY 2016. Lukijana kuuluttaja Marja Vehkanen.  

Puheenjohtaja menee itseensä 
Aleksis Salusjärvi | July 10th, 2016 - 18:03 
Tanssiva karhu jaettiin Anja Erämajalle ja Kääntäjäkarhu Katriina Ranteelle. Valinta oli yksimielinen, mutta prosessi taustalla hämmästyttävä.


 

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa

Päivän mietelause to 30.6.2016 Uuno Kailaan runo Sanat Kokoelmasta Purjehtijat, WSOY 1925  päättää verkkolehden viikon `vapaat sanat`.
  • Äiti on hyvin kiltti sana, paras sana.
  • Isäkin on hyvä sana ,siihen kertyy joskus ukkosta.
  • Kesä on lämmin sana.
  • Maailma on hyvin suuri sana, ei mahdu aivoihin.
  • Vitsa on hyvin kirvelevä ja vihattava sana.
  • Tyhjiä sanoja, käsittämättömiä sanoja
  • Synti
  • Kuolema, niitä pitää pelätä 

Tänä kesänä Radio 1:ssä on Keskiajan heinäkuu

Päivän mietelause
Ote Carmina Buranasta
 


2 minuuttinen julkaistu pe 1.7.2016 kuunneltavissa 30 pv 22 kuuntelua
Teoksesta Keskiajan kevät. Kirjoituksia eurooppalaisen kulttuurin juurista, WSOY 1997. Toim. ja suom. Tuomas M. S. Lehtonen. Lukijana kuuluttaja Juha Salomaa 
 
Juhannussäästä se alkoi.  - viikko 26 Kirjoittaja Värtsi • 27.6.2016 • 42 Kommenttia > 44 Kommenttia 
Sana on vapaa.
 
"Ei kannata järjestää päiviä jos niistä ei tiedoteta. Kukaan ulkopuolelta tuleva ei voi tgietää järjestetäänkö niitä.
Toki kyläläisten tapahtumana meneehän se noinkin, jos ulkopuolisia ei haluta kesäjuhliin."  
Kokko oli koottu, mutta polttamislupaa kukaan ei ehtinyt hankkimaan. 
- Kokko palaa, ilmoitti kotiinpalaaja keskiyön jälkeen. Joku ohikulkija oli tuikannut kokon tuleen.
 
- Saaressa palaa, hätäkeskus sai ilmoituksen juhannusaaton iltapäivällä. Mökkiläinen näki paksun savun nousevan kunnan/lionsien järjestämältä luvalliselta poikkeamispaikalta. Kokematon grillaaja oli siirtänyt grillin seinän viereen ja siitä palo sai alkunsa. Kaikki rakennelmat paloivat ja lisäksi maastoa.
Onni onnettomuudessa, että joku näki savun nousevan ja ilmoitti palokunnalle. Kaikkia toheloita en päästäisi omalle rannalle kokon polttoon tai edes nuotion sytyttämiseen. Omalla luvalla aikaansaadut vahingot joutuu itse maksamaan. 

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Ilimoja piisaa

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 26
Kirjoittaja Värtsi • 27.6.2016 • 2 Kommenttia  > 
30 Kommenttia  >  44 Kommenttia
Sana on vapaa. 

Seuraan *vapaata sanaa* Värtsin sivuilta viikottain milloin paremmalla, milloin onnettomammalla tuurilla. Juhannussäästä alkoi, mutta kommenttien sävy muuttui juhannustuulen mukaiseksi. Pyssyjä ei otettu kuitenkaan esille, mutta nimimerkin varjossa kirjoittelu kävi jonkun hermoon.

Juhannus saa tunteet pintaan vähästä, joten paras kaivautua poteroonsa suojaan, ettei vain loukkaisi kenenkään herkkää hipiää. Itsekin lopetan kommentoimisen, jos saan siitä kielteistä palautetta. Sen jälkeen palautteen antajan sanomiset eivät voi vähemmän kiinnostaa. 

Olkoon sanani mitätön sinun mittäänsanomattoman sanasi rinnalla. Brexit ratkaisee kaikki ongelmat, kun aloitetaan alusta uutisraivaajina. 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Vahinko ei tule kello kaulassa

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 25
Kirjoittaja Värtsi • 20.6.2016 • 5 Kommenttia 

Sana on vapaa.

Juhannusviikon puheet ovat surullisia. Näitä en odottanut, enhän tiennyt lasten leiristä rajan takana. Hyvin järjestetylle viikonloppuleirille kaikki perheet sairaine lapsineen eivät mahdu. Kuortinkartano on paikka perheille, jotka eivät voi sairauden takia lähteä matkoille maailmalle. 

Naapurin lasten toiveita ei otettu vakavasti. 2 -metriset aallot ja pohjoistuuli olisivat olleet Juojärvelläkin syy pysyä maissa. Joskus myrsky yllätti matkalla, mutta rannalta ei lähdetty tieten tahtoen uhmaamaan kiehuvaa hornan kattilaa.

Meille harvoin vesillä olleille Ukki oli kuitenkin luotettava peränpitäjä. Joskus innostui etsimään purjetuulessa hyvän surfausaallon. Pieni tyttö antoi Ukille varoituksen.
- Ukki, perkele, hän totesi peläten. 

Viikko 25 on vasta perjantaissa, joten julkaisen mitkä ovat viikon puheenaiheet. Tämä päivä menee EU:sta eroa selvitellessä.

Aamusoitto
Juhannusseppele  

O. Merikanto: Osia musiikista näyt. Juhannustulilla (RKK ja Tuomas Pursio, basso/Eric-Olof Söderström).
Håkanson: Juhannusseppele (Solveig Wikman, piano).
Linsén (sov. Bister): Kezäpäiväne Karjalan Mäjel (Jaakko Kortekangas, baritoni, ja Ilkka Paananen, piano).
Palmgren: Juhannus (RKK/Matti Apajalahti).
Phillips: Kesänokturno (BBC:n konserttiork./Gavin Sutherland).
O. Merikanto: Omenankukat (Soile Isokoski, sopraano, ja Marita Viitasalo, piano).

Muistojen bulevardille palaan myöhemmin.

Kennedy-Carr: South of the border (Benny Goodman). Mie: Ruusunnuppu (Börje Lampenius). Justeeri: Judith, jätskibaarin tyttö (Kipparikvartetti). Roland: Sommar, sommar, sommar (Anders Börje). Rodgers: Falling in love with love (Clifford Brown & Art Farmer and Swedish All Stars). Toombs:One mint julep (Louis Prima). Stone: Sinun silmiesi tähden (Olavi Virta, laulu, ja ork.). Halletz: Isabella (Peter Alexander). Merikanto: Kesäillan valssi (Ensio Kostan orkesteri). Felber: Lapsen kesäpäivä (Radion viihdeorkesteri/George de Godzinsky).

Kuuntelen suorana lähetystä uutisilla höystettynä. Näin Juhannuksena 2016. Uutisten loputtua aloitetaan Muistojen bulevardin alusta. Sekaisin on kuin seinäkello.

Muistojen bulevardi
SInun silmiesi tähden kuunneltavissa ilman pidennettyjä uutisia.
 

torstai 26. toukokuuta 2016

Kauheus on katsojan silmässä

Aamun ajatus
Ethän koskaan ajattele, ettet olisi kyllin hyvä,
sillä muut ihmiset näkevät sinut
juuri sellaisena kuin sinä itse näet itsesi. 


Jättäessäni kommentin verkkolehteen sain vastauksen. Se on itsestä kiinni, kun olet mikä olet. Etsin vähän huumoria tilanteeseen, mutta minulla ei ollut kykyä löytää sitä. Sen jälkeen varovaisuus kommentoida on lisääntynyt. Se on kyllä vastaajan päivästä kiinni, onko hän samoilla aalloilla vai jossakin sopassa kiehumassa tietäessään suuret luuloni itsestäni. Vuoropuhelulla on tervehdyttävä vaikutus toisen yrityksellä aivopestä samoin ajattelevaksi.

Stubb taipui: Kokoomuksesta syntynyt ylimielinen kuva - Kotimaa ...


Katse eteenpäin
 
Aamun ajatus
On parempi katsoa eteenpäin ja valmistautua
kuin katsoa taaksepäin ja katua. -Jackie Joyner-Kersee


- Menikö kuppi nurin?
- Katkesiko korva käsinmaalatusta kupista?
  
Elli vietti 90-vuotispäiviään kotona lähes 30 vuotta nuorempien naisten kanssa. Ihmettelin mikä oli puheenaiheena. Naisten läheisten kuolema, sairastuminen tai yksin jääminen. Elli ei saisi mennä enää saunaan. Hänen pitäisi ottaa kotiapua. Niin muuttui Ellin päivärytmi, pois jäi leipomispäivä perjantai. Kaupasta hän pyysi tuomaan pullapitkon ja hiivaleivä. Kylpi ammeessa ja sitä toimitusta varten tuli kotiapu vahtimaan, että Elli pääsee ammeesta ylös.

Ei hyvä. Kaiken huippu oli kutsu tulla Kelan toimistoon. Siellä hän sai uuden sairausvakuutuskortin. Elli meni yksin ja tuli takaisin vihaisena, kun mitään muuta ei siitä käynnistä seurannut.
Hän sai hääkutsun pojanpoikansa häihin. Elli poikkesi Vuorelmalle hakemaan pellavakangasta omin käsin ommeltavia ruokalautasliinoja varten. Katsoi vihkimisen ja palasi kotiin osallistumatta muihin juhlallisuuksiin. Hän tunsi olevansa liian vanha sen ainoan kerran.

Hän oli huomannut hitauden lisääntyvän retkillä käsityön ystävien kanssa. Viimeinen retkeläinen poistuu bussista ja Elli huomaa olevansa yksin parkkipaikalla.
Sama kokemus on itselläni ryhmän lähtiessä tutustumaan Tartoon. Rahat oli varattu, mutta ilmoittautuessa sain kuulla.
- Me juoksemme paikasta toiseen. Sinä et pysy mukana polvivaivojesi takia.
Yskä on ymmärretty. Samoin lähettäminen etukäteen ruokapaikkaan ennen kokouksen loppua, kun kävelen niin hitaasti. Kuitenkin pysyminen yhdistyksessä jäsenmaksunmaksajana on tärkeä. Jopa pinssin saamisen esteeksi 10 vuoden omaishoitotyöstä tuli erottaminen yhdistyksestä. Ehdinpä kuitenkin viettää omat juhlat Taivipuutarhassa.

Omaishoitajat ja läheiset ry:n 10-vuotisjuhlaan osallistui tasasavallan presidentti Tarja Halonen puolisoineen. Paikallinen yhdistys on pyytänyt ottamiani valokuvia kansioonsa, mutta sinne ne eivät kuulu. 
Minulle on käännetty selkä omissa juhlissa ja sekin on valokuvissa mukana adjutantin seuratessa tapahtumia kunniavieraiden turvallisuuden takaajana.

Nämä muistot eivät tee minua hulluksi. Niistä syntyy draamaa, kertoo radiopsykiatrini.  

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kaikkien Pyhien päivän jälkeen

Viikon puheenaiheet


Viikon puheenaiheet, viikko 21

Sana on vapaa.

Aamun ajatus
Jotakin hyvää voidaan sanoa jokaisesta ihmisestä.
Meidän on vain sanottava se ääneen. 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Valkovuokko ja juuret


Viikon puheenaiheet

Sana on vapaa.

Aamun ajatus
Kokeile rohkeasti uusia asioita.
Pelokkaan elämän lopussa moni
ajattelee: olisi pitänyt,
olisin voinut ja olisin osannut. -Louis E. Boone


Jos nämä päivät ovat pelokkaan elämän loppu kevensin ajattelumallia. Olen tehnyt sen vuosien myötä, mitä on pitänyt. Se ei ole ollut voinnista eikä osaamisesta kiinni. 
- Jaksatko tulla?
- Jaksan, jos katson tulemisen tarpeelliseksi. Tänään vielä ilmoittamatta ennakkkovarauksista juodakseni kupin kahvia. 

Jotakin hullua on tapahtunut viljan käsittelyssä, kun pullat ja leivät ovat kiellettyjen listalla. Parasta mitä tiedän, on sokerijuurikkaan kuorikuitu. Esther kaivaa juuret maasta, minä otan kuorihiutaleet pussista. 

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kirjosieppo viikon luontoääni

Viikon puheenaiheet

Viikon puheenaiheet

Sana on vapaa.

Aamun ajatus 4.5.2016
Meiltä ei koskaan puutu rahaa, kun on
kyse mieliteoista, ainoastaan hyödyllisen
ja välttämättömän hinnasta me marisemme.
-Honoré de Balzac 


Ettei totuus unohtuisi jokapäiväisestä marinasta. 

Kaavio sivun Blogger-katseluista 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Viikko 17 alusta loppuun

"Syyssinfonia" blogi jää elämään Värtsin kommentien varaan. Kerran viikossa sana on vapaa. Se riittää minulle. 23.5.2016

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, viikko 17
by Värtsi • 25.4.2016 • 0 Comments >
12 Kommenttia
Sana on vapaa. 

Nyt ei ole vielä yhtään kommenttia, mutta tulee varmasti paikalliselta tasolta. Viikko viitottuna päättää valtakunnan ykkösaiheet. Siinäpä vapaa sanani kirjoitettuna ja viitottuna.

Viikko itsessään on rankka kokemus niellä letkua ohutsuoleen asti. Kokemuksena se on tullut uniin muistuttaen, etten ole tehnyt kaikkia valmisteluja. Yöllä päätin mennä kysymään, mitä olen jättänyt tekemättä. 

Erja Manto esittää Mari Mörön pikkujuttuja otsikolla Kukkasuutari. Tuotanto: Radiotetatteri.


Tilaston kävijämäärässä suora viiva kahdesta aamukuuteen on Kukkasuutarin aktiivista aikaa.  Sitten alkaa tapahtua.

Kuurojen diakonissa täytti 90 V ja vietti elämänkertakirja julkkareita. Viikko viitottuna sisälsi uutisen tuosta tapahtumasta. Kirjan myynnin edistämiseksi halusin nähdä, kuinka moni kuuro ja kuuleva oli katsonut Aune Kulmalan uutisen. Tämä ei näytä olevan somen suosikki. Vain 229 katselua su 24.4.2016 ja 154 katselua su 1.5.2016.
Paikallisella tasolla kukaan ei muista 90-vuotiasta, jos ei itse muistuta olemassa olostaan. 

Yle Uutiset Viikko viitottuna
su 1.5.2016
154 katselua

Yle Uutiset Viikko viitottuna
su 24.4.2016 9 min su 24.4.2016 32 h 229 katselua


Aamun ajatus 14.8.2012
Minulla on kuusi palvelijaa, jotka ovat opettaneet minulle sen, mitä tiedän.
Heidän nimensä ovat Mitä ja Miksi? Milloin ja Miten (Kuinka)? Mistä ja Minne? 
-Rudyard Kipling