sunnuntai 17. toukokuuta 2015

vko 20

17.5.2015 aurinko nousi Utsjoella klo 1.33 ja laskee 28. heinäkuuta 2015.

Aurinkoinen päätös viikolle 20 yöttömän yön alkaessa. Muuta valoa en näe muissa yhteyksissä. Toisaalta valoa vaikk' en näekään, sen tiedän loistavan

Sininen tie aukesi minulle Neuvonta-asemalla kudotuissa poppanoissa. Valkoiset raidat sinisellä pohjalla merkitsivät tien paikan. Raitojen ulkopuolella kaikenvärisiä kukkia voikukista lähtien. Olen katsonut sen kulkureitin idästä länteen ja lukenut sen huonosta, jopa vaarallisesta kunnosta.

Mitä Tuusniemen vetovoimaan tulee, toisia se vetää puoleensa ja toisia työntää pois, että siellä koko ikänsä olleilla kunnan virkamiehillä olisi oikeutensa hyötyä velattoman kunnan rahoista.


Sininen tie on paljon muutakin kuin mutkia ja kuoppia – matkailutie odottaa uutta tulemista

Maaseudun talojen kohtalosta on omat kokemukset. Nekin ovat seurausta kunnan ahneudesta ja 1990-luvulta alkaneesta ahnehtimisesta. Ikänsä siellä asuneet tulivat vanhoiksi. Kuka heitä hoitaisi, jos eivät omat omaiset. Hautausurakoitsija näki tilaisuutensa tulleen huomatessaan kirkonkylässä asuvan ja maata omistavan lapsettoman pariskunnan. Hän lupasi vanhuuden hoidon, jos saisi maat ja kesämökin ennakkona omistukseensa. Näin tapahtui, mutta hoidon he maksoivat omista eläkkeistään laitoksessa.

 

Kotimaa 13.5.2015 klo 10:31 | päivitetty 13.5.2015 klo 10:31
Maaseudun talot luhistuvat, kun perikunnat panttaavat myyntipäätöksiä


Vanhempani olivat viisaampia antaessaan lahjakirjalla lapsuuskodin kahdeksalle lapselleen. Kun jaon aika tuli, pyydetty halkomistoimituksen tekijä oli myymässä maata halvasta hinnasta tutulle ostajalle. Estin myynnin ostamalla yhden osakkaan osuuden kulutusluotolla. 

Vielä kunnan rakennustarkastaja tiekunnan hoitokunnan avustuksella ryhtyi rakentamaan veneluiskaa lapsuuden uimarantaan viihde- ja vapaa-ajalla   huviveneiden vesillelaskua varten. Sen estivät nuoret puolustaessaan perintöosuuttaan.
- Toisen maalle ei saa rakentaa. Omistajavaihdoksessa kunnalla oli etuosto-oikeus kaupan kohteeseen, mutta kunta ei käyttänyt sitä hyväkseen. Se herätti suurta mielihyvää YYE:ssä kun sai väärin perustein estää perinnön käyttöönoton.

Tauti on tanssitellut talvitien tekijöitä mieleisellään tavalla. Siksi sotatila jatkuu Tiekarttana Länsirannalla ja pidän muukalaisten hautausmaavarausta vielä toistaiseksi voimassa. Sillä eihän tuota tiedä, kuinka maa makaa näillä petauksilla lähitulevaisuudessa.

Laita lapsi asialle, juokse itse jälkeen katsomassa. Kataisen lähtö Brysseliin naisineen noudattaa Ranskan kuninkaan perijän kohtaloa, vaikka ei perimys tullut 4 -vuotiaana. Kylmässä Pohjolassa tarvitaan 40 vuotta ryhtyäkseen pääministeriksi kokemattomana, kuinka maan asioita hoidetaan.

372 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

Päivän mietelause: Frederika Runeberg: Teckningar och Drömmar

Suomen kulttuurimiehillä oli arvot kohdallaan naisten suhteen. Meillä ne ovat keikahtaneet päälaelleen. Itse on kysyttävä nahkamunapäätöksien jälkeen.
- Kuinka tässä näin kävi?
- Rakenna uusi tie tiekunnalle, niin saat rannan käyttöösi.
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne, kun määräätte tekemään uusia teitä korvaamaan kunnan tekemiä rasitusteitä? 

Silloin toinen uskottumies alkoi tärisemään. Sillä kysymyksellä oli tehonsa, kuin niillä kavallusrahoilla, joilla ostettiin muukalaisille hautausmaaksi Veripelto. Hirteen en vielä ole menossa vihapuheiden takia. Ne kohdistuvat syntyperään, sukupuoleen, koulunkäyntiin, ikään ja työhistoriaan, muutamia mainitakseni.

Omalla projektityöllä ja hallitusneuvottelujen prosessikaaviolla on yhteinen nimittäjä.
YEAT löytyy Lukulehti -linkin takaa. Sisältää kaikki vaiheet, mitkä projektityössä ovat toteutuneet. Keneltä on pois, jos hankin yrittäjäosaamista supolvenvaihdokseen? Laki sen määrää; ikä 61/64 vuotta on ehdoton samoin työhistoria, että yrittäjyys ei näy työhistoriassa. Neljän vuoden kuluttua toivon voivani sanoa kuin työvoimatoimiston johtaja totesi.
- Tämähän on selvää pässinlihaa. Voin aloittaa työt, vaikka olin menettänyt velattoman työhuoneeni konkurssin tehneelle Sotkalle. He uhkasivat välimiesoikeudella, jos en suostuisi myymään. Välimiesoikeuden päätöksellä he olisivat ottaneet sen ilmaiseksi.

Kaikki nämä käänteet ovat niin suomalaisia. Alan jo tuntea kanssakulkijat sieltä alakoulusta lähtien 74 vuoden ikään. Voin samaistua sambialaisten lasten piirtämään my schol -rakennukseen Verkkokirjoittajan talossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti