keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

vko 14

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten

Aamun ajatus
Päätös on kaiken alku.
Kun ihminen päättää jotakin,
hän syöksyy voimakkaaseen virtaan
ja virta kuljettaa hänet paikkoihin,
joista hän ei ole uneksinutkaan
päätöstä tehdessään. -Paulo Coelho


Mistä tulee pääsiäisviikon eri päivien nimet? | Kysy.fi

 

Pääsiäisen viikonpäivien nimet - Kotimaa

Aamuhartaus ke 25.02.2015 Jarkko Willman, pastori, Pori
Aamuhartaus selkokielellä
(Selkoraamattu s. 181-184, Usko ja elämä s. 27)
Jeesus vaelsi opetuslastensa kanssa eri puolilla Israelia. Hän julisti ihmisille Jumalan sanaa ja paransi sairaita. Uutinen Jeesuksen opetuksista ja sairaiden parantamisesta levisi nopeasti. Jeesus oli palannut Kapernaumin kaupunkiin. Siellä Jeesus opetti talossa, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Kukaan ei enää mahtunut sisään.

Me saamme tänä aamuna kuulla hyvän uutisen. Meille julistetaan Jumalan sanaa. Jeesus auttaa tänään kaikkia ihmisiä. Joskus meillä voi olla vaikeuksia kuulla sanaa. Joku ei kuule ollenkaan. Joku ei näe ollenkaan. Joku ei pääse kävelemään. Joku kuulee vain vähän. Joku näkee vain vähän. Joku pääsee kävelemään vain vähän. Mutta Jumala haluaa puhua kaikille. Jeesus haluaa auttaa kaikkia. Miten me voimme auttaa toisia ihmisiä? Raamatussa kerrotaan, että neljä miestä kantoi paareilla halvaantunutta ystäväänsä Jeesuksen luo. Kun miehet huomasivat, etteivät he mahtuneet ovesta sisään taloon, he nostivat paarit talon katolle. Miehet tekivät kattoon reiän ja laskivat ystävänsä paareilla Jeesuksen eteen.

Halvaantuneella miehellä oli siis neljä hyvää ystävää. He keksivät keinon, miten halvaantunut mies pääsisi Jeesuksen luokse sisälle taloon. Jos hän ei mahtunut ovesta ja ihmisten ohi, niin sisälle piti mennä katon kautta. Ystävät tekevät sen mitä tarvitaan. He kantavat miehen katolle. He purkavat katon. He laskevat ystävänsä Jeesuksen eteen. Meidän pitää auttaa niitä, joiden on vaikeaa muuten päästä kuulemaan Jumalan sanaa. Me voimme joskus olla heille silminä, joskus korvina ja joskus jalkoina. Välillä tarvitaan vähän mielikuvitusta ja työtä, jotta kaikille annetaan mahdollisuus tulla Jeesuksen luokse, kirkkoon, seurakunnan tilaisuuksiin. Mutta sen tähden Raamatussa sanotaan: Jeesus huomasi, että miehet uskoivat häneen lujasti. Jeesus katsoi paareilla makaavaa miestä. –Poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, Jeesus sanoi miehelle.

Jeesus tiesi, että sairaus ja vammat eivät ole syntiä. Mutta se on syntiä, jos halveksii toista ihmistä ja kohtelee häntä huonosti ja jättää hänet ulkopuolelle. Jeesus on tullut antamaan meille synnit anteeksi. Hän tahtoi auttaa halvaantunutta miestä myös antamalla hänelle terveyden. Miehen parantaminen oli merkkinä siitä, että Jeesuksella on valta antaa myös synnit anteeksi.

Tänä aamuna me saamme uskoa, että Jeesus on samanlainen kuin silloin kun hän kulki täällä maan päällä. Paastonaikana me muistamme, että Jeesus on tullut antamaan meidän syntimme anteeksi. Hän voi auttaa meitä kaikissa asioissa. Jeesus käskee meidän olla hyviä ystäviä, jotka avaamme ovia niille, jotka muuten jäävät ulkopuolelle.

Usko ja elämä –kirjassa sanotaan: Jeesus on Kristus. Hän on yhtä aikaa Jumala ja ihminen. Jeesus on Jumalan Poika, joka syntyi ihmiseksi, eli ihmisenä ja kuoli. Jokainen ihminen on syntinen. Synti on sitä, että emme usko ja luota Jumalaan. Synti on myös ajatuksia, sanoja ja tekoja, jotka ovat pahoja ja itsekkäitä. Synti erottaa meidät Jumalasta. Kukaan ei pysty vapautumaan synnistä omin voimin. Sen tähden Jeesus Kristus auttaa meitä. Hän on Vapahtaja, joka vapauttaa meidät synnin vallasta. Hän voitti kuoleman ja Saatanan. Sen vuoksi Jeesus on meidän Herramme.

Jeesus paransi halvaantuneen miehen ja sanoi: Nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi! Mitä Jeesuksen sanat merkitsevät meille tänä aamuna? Jeesus puhuu meille jokaiselle. Hän auttaa meitä juuri siinä tilanteessa, missä me tänä aamuna olemme. Tänään voi edessäsi olla jokin vaikea asia, jota sinä pelkäät. Jeesus tietää sen.

Saat pyytää, että Jeesus on juuri siinä asiassa sinun kanssasi. Sinun ei tarvitse pelätä. Voit rukoilla:
Rakas Jeesus, sinä tunnet minut ja minun asiani. Kuule minun rukoukseni tänä aamuna. Anna minulle apusi tänään siinä asiassa, jota mietin. Ole kanssani koko päivän ja joka päivä. Ole kanssani ikuisesti. Aamen.

Virsi: 514


Kaksi kuukautta oli merkitty vuokrasopimukseen irtisanomisajaksi. Sinä aikana päätin suhteet entiseen elinympäristöön, kävin hammaslääkärissä ja hoitelin muitakin maksullisia palveluja loppuun ja aloitin uusia. Tällä kertaa muutto on viimeinen ja siksi vaikea, mitä tekisin loppuelämän aikana. Kaikkea en ehtinyt ajatella valmiiksi ja lajitella poisheitettäviä papereita.

Jouduin vastaamaan kaikesta vanhempieni omaishoitajana 1991 - 2000 ja sen jälkeen yhteisten asioiden hoidosta 1/8 mandaatilla vanhempieni antamasta lahjakirjasta, kuolleen sisaren pesänselvityksestä, Wiljamin asumisoikeustestamentista kirjurina ja Metsäyhtymää koskevista maksuista. Viime mainittu on vielä vaiheessa kunnan tekemien ja tekemättömien toimenpiteiden seurauksina. Siellä on vielä käynnissä Tiekartta Länsirannalla sotatila suuren maailman malliin. Mitä se on minulle opettanut?

Tässä maailmassa osoita paikkani
ON OPITTAVA UUDESTAAN

On opittava uudestaan
painamaan korva maata vasten,
kuuntelemaan tämän maakunnan kalliopohjaa,
sen suurten soiden hengitystä,
herättävä huomaamaan, että ne ovat hengissä.
hongikkojen pihka, koivujen mahla,
niittyvillan hohto ja kaiken sen,
mikä kasvaa matalalla.
On kiivettävä takaisin vaarojen laelle
ja katsottava kauas, nähtävä miten vihreä vaihtuu
siniseksi, ja sininen harmaaksi,
seurattava pohjoisesta etelään liukuvien saarien liikettä,
mentävä mukaan,
luotettava liikkeen suuntaan
pohjoisesta etelään, ja etelästä pohjoiseen.

Aukaise ovi isäsi aittaan, laaritko tyhjät?
Kierrä karjapihan kautta, onko yhtään elävää?
Mene veljesi ruispellolle, missä kuhilaat?
Aukaise ovi äitisi äidin aittaan, orret notkuvat
veripunaisia tähtiä valkeilla pellavaliinoilla!

Mene uudestaan vanhalle kotimäelle, tartu ovenkahvaan,
sivele hitaasti hopeaksi muuttunutta hirttä, kuuntele,
se helähtää.
Valmista tilaa sen soitolle,
luo laaja kaikupohja, sinun on se tehtävä,
valmista sydämesi sali avaraksi
pohjoisen Karjalan paluujuhlalle!

Vaienna sydämesi kuuntelemaan. Mitään muuta ei tarvita.
Kaikki on valmiina nousemaan liikkeelle
pitkästä parantavasta unesta.
Ja se kaikki on sinun. Mikään ei ole kuollut.
Ruohonkorret helisevät tyhjissä kylissä,
lahdenpoukamat kimaltavat.
Tämä ihmeellinen maakunta on nukkunut
yli raiskaajien, teloittajien vuosikymmenten.
Ja kaikki sen kalleudet ovat tallella.
Sen kainous huomaamatta. Sen pyhyys koskematta.
Äitiemme veripunaiset kukat sykkivät mustaa vasten,
heidän rukouslaulujensa tähtikirjailut valkoista vasten.
Ja meidän on ne herätettävä.
-Anna-Maija Raittila
Parattiisini Puut Runoja
Joensuun Yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997

Keskiviikko 01.04.2015 
 Aamun ajatus

Kun olet ensin tehnyt suuret päätökset,
pienet asiat ratkeavat itsestään.
Tämä edellyttää, että usko itseesi on
vahvempi kuin epäilys. Paraskaan
suunnitelma ei auta, ellet usko siihen. -Josef Kirschner 


Aprilli PS = ½7
Värtsin verkkolehden paperiversion sain tänään niin kuin oli luvattu. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti