perjantai 28. maaliskuuta 2014

Synttärikuva viimekesältä


Ensin oli Niksu, johon tutustuin pelonsekaisin tuntein. Tekihän koira tuttavuutta kinttujeni kanssa. Ajan kanssa meistä tuli hyvät kaverit. Niksu oli turvallinen päänalunen isosiskon sairastaessa ja pikkusiskon ikävöidessä. Niksun aika päättyi vanhuuteen, tilalle tuli Mosse. Sen kanssa on tullut tutuksi perimään liittyvät sairaudet. Mosse on saanut hoitoa enemmän kuin minä vaivoihini. Lääkärit yrittävät syyllistää minut omiin vaivoihini, vaikka koskaan en ole tupakoinut enkä juopotellut. 

 Mosse oli hoidettu ennen lomaa ontumattomaksi. Ihailin kuinka vaivattomasti se hyppäsi korokkeen yli. Lääkekuuri jatkui koko loma-ajan. Lääkärin ilmoitus jatkaa lääkitystä. Mosselle on tullut pölyallergia. Oireet vähentyivät ja kirsun väri muuttui, kun ei käyty navetalla kissoja hätistelemässä.
- Voiko sinua jättää kotimieheksi, ihmetteli lomallelähtijä. Hiivinkin yläkertaan hyvissä ajoin tietäen etten kuole vielä. Jalat olivat tulessa nivelten voitelusta huolimatta. Vaari nivelleikkauksessa. Näin tällä kertaa sairastuneet kotimiehet ja terveet lomalaiset. Me mummot käytiin kävelemässä Mossen pitäessä seuraa. 

Kotona tunnen vedon kaikista ovista ja ikkunoista. Jotakin on tehtävä asian korjaamiseksi. Vista temppuilee, poistaa Skypen, tarjoaa uudempaa mainosskypeä. Sitä lajia en tarvitse yhtään enempää. Päinvastoin "ei mainoksia" -kielto pitää liimata postiluukkuun. Mainosten paljoudessa näkyy tyhjän työn määrä. Sitä samaa hypetystä on valtion ja kund(t)ien hallinnossa, kunta kuntana etsii yhtymiskaveria. Sitä saa mitä tilaa. Kahden kerroksen väkeä alkaa pyöriä uusintana tänään. Kätilöistä yksi lähti kuolevien hoitajaksi. Nämä kaksi elämän ääripäätä eivät saa yksimielistä päätöstä sateenkaarihallituksessa. 

 
Mummon viimeinen käynti Vihtaniemellä 1991

Totuus on tarua ihmeellisempää. Ei tullut 5 -kymppisiä juhlia suvulle. Vaihtoehto tarjoitui Frantsilan Yrttitilalla rebirthing hengitysharjoituskurssilla. Koin lempeän vesisynnytymän uudelleen eikä sitä kokemusta oteta minulta pois. Tasavalta ei vielä tiedä tänä päivänä mihinkä muottiin sitä ollaan valamassa. On meillä makkaranvalajat olleet ja menneet. Jotkut luulevat asiantutijoina saaneensa mieleisensä makkarat, joita komukkeina muistelevat.  

 Ilmojen halki käy lentäjän tie

Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa. Sukupolvenvaihdos on estetty kuntauudistuskaavailuilla. Koskaan en kuvitellut lentävänä kaupungin kattojen yli. Lomapäivät Mossen kanssa auttoivat vaihtamaan näkökulmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti