lauantai 23. lokakuuta 2010

Käännös konekielellä

Elämä on yhden kortin varassa. Tai se voi olla seinälle piirrerry vaahteranlehti, jos on laskenut päivänsä sen varaan. 
Kun lehdet putoo, niin kannet jää. Ja kannessa säilyy muisto tää.

 Takana on pitkä päivä ja vielä pidempi matka ajettavaksi edestakaisin saman päivän aikana. Perillä täysi talvi ja takaisin tullessa vihreät niityt. 

En kiivennyt lapsuuden leikkikallioille. Olisi ollut liukasta ja lumen alta pilkistävä pitkä heinikko olisi tarttunut kinttuihin. Pitäisi käydä luonnossa päivittäin, niin tuntuma säilyisi epätasaisuuteen eikä olisi vaaraa mennä nurin.
Kymmenen vuotta alussa ja sama lopussa osoittaa, ettei meitä siellä kaivata. Kunnalle ovat tärkeämpiä sijoittajat rannoilla piipahtelemaan. Sama on Suomi-neidon houkutusvoima vetää raharikkaita vieraakseen. On unohdettu sukupolvet, jotka omalla työllään elättivät suuret perheensä lähes luontaistaloudessa. Vedotaan rahan tärkeyteen unohtaen; kun sitä on riittävästi, siitä ei tarvitse joka käänteessä puhua.

Tultuani kotiin katsoin Lenin testamentin toteutumista vankileirillä. Se on meillä vielä muistissa, vaikka uskotellaan elävämme avoimessa yhteiskunnassa unohtaen kuinka sitkeässä on luopuminen suljetun yhteiskunnan säännöistä. 
Populisti parkaisee populismista, kun ei muuta osaa osoitellessaan toisten kannatuslukujen nousua. Mahtavan fantastista, 2 000 euroa on tienattu kolmen sanan oikealla sanajärjestyksellä. Typerää, sanoo pieni ääni sisälläni. Kaiken kuolleen lehtimassan pudottua pieni silmu vihertää jo oksassa.

3 kommenttia:

  1. Onnittelut Mammamia uuden blogin johdosta t. Aili-mummo<3

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Aili, onnitteluista.
    Onnea tarvitaan, sillä olin juuri putomassa puusta kuin syksyn lehti. Tuli tilaus blogilinkistä. Osaisinko vielä luoda blogin näkyville? Onnistuihan se opastettuna.
    Kiitos itsellesi opastuksesta; vetää henkeä välillä.
    Nyt ei ole pelkoa paperin loppumisesta. On oma nostalginen kirjoitus- ja lukunurkkauskin.
    Näinkin voi listautua ilman riskiä.
    m-mm- (kolmen ämmän mummo)

    VastaaPoista