Tasavallan prinsessalle

Omia muistikuvia vahvistamaan poimin talteen videoita taustamusiikiksi leikekirjaa kirjoittaessani vieraalla kielellä. Wo Ai Ni Men. Vanhemmat lähettivät prisessansa maailmalle hankkimaan lisäkoulutusta. 1950 -luvulla oli vain kiertokouluun verrattavaa luku-, kirjoitus- ja laskutaidon opetusta. Opettajat etsivät parempia paikkoja ja vanhemmat naiset jo aviomiehiä. Lapset olivat oman kylän lapsia. Ehkä joku tyttö ja poika evakkona tulleita samoja suomalaisia kuitenkin. He olivat kiusaamisen kohde. Samaistun Kerttuun, josta tuli ystäväni. Ulkokuntalaisuus on minulle tuttua ulkosuomalaisuutena, onhan Lumoprinssi Tonavan rannalla Pomppulinnan poikaystävä.

Meitä ei kohdeltu prinsessoina. Olimme Tuhkimoita, joilta piti vaatia yhtä ja toista omien prinsessojen saadessa kaiken huomion. Siinä on ollut itsetunto kovilla ja vahvistunut kestämään tämän päivän poliittiset syytökset. Nyt en vain voi olla yhtämieltä ylhäältä sanelluista lakipykälistä, vaikka presidentti sen lain on vahvistanut ja esittelijä sen ehdottomuutta teroittaa. Alakoulussa v. 1947 perheen kolmantena koululaisena minulla ei ollut tilaa luokkakuvassa, lukioon lähtiessä ehdoton este.

- Jos tulet lukioon, meillä et enää asu.

 Kesätyön jälkeen Tukholmassa kotiinnpaluu oli katastrofi uskoonhurahtaneen tuntiessa velvollisuudekseen uskotella minun tehneen jotakin sellaista, millä olin tuottanut häpeää isälleni.

Kohtaaminen sillalla v.1961 silloin rakennettiin Berliinin muuri. Siellä ja täällä, sitä ja tätä. Aina sanomista ja lyömistä vasten kasvoja. Tänään kaikki hyvin, kun kahdesta selvitettävästä asiasta asianajat, esittelijät ja hallinto-oikeus antavat tuomionsa. Tiedän jo odottaa, että päätökset ovat epäoikeudenmukaisia päätöksiä, mutta näillä mennään turvatalossa kolmen summerin takana. Tuhkimon tavarat löysin kaatopaikkajätelaatikosta. Kansanedustajan vaalirahavelat ja pankin karhukirjeet runoroskiksen lehtikeräyksestä. Tuhkimo ei ole äänessä, kansanedustaja jatkaa edustamista joka tuutin täydeltä.

Joku kirjoitti kirjeitä Vysotskille, minä kierrän maailmaa Latvian Satakielen seurassa. Opettelen venäjän aakkoset ja laulan mukana. Polvetkin saavat jumppaa rytmistä, kun vielä en ole siirtynyt suorasääristen pataljoonaan. Minulla on tehtävä. Varata muukalaisille hautausmaa sillä kolmeenkymmeneen hopearahaan verrattavalla summalla, mikä kertyi 10:n vuoden omaishoitotyöstä ja miljoonaperinnöstä. Hirteen en aijo mennä, siitä Vitas laulaa videolla korkealta ja kovaa, että kattokruunu putoaa räsähtäen alas. Paha ei lopu tappamalla eikä sota sotimalla. Jos näin olisi, eläisimme Edenin puutarhassa naturisteina häpeämättä alastomuuttamme. Me kyselemme Jumalaa apuun, mutta Jumala kysyy.
- Adam, missä sinä olet?
- Tässä on äitini Amerikasta!