Luin päivän kantaaottavan blogin vahvistukseksi, mikä on meidän poliittinen tilanne. Uutiset kertovat saman, että presidentiksi on pyydetty. Hän ei ole käytettävissä enkä minäkään ottanut vastaan aamulla aikaisin kanavauudistuskokeilussa, että pääministeri änkee kotiini sopimatta kanssani tuloajasta. Se sai antamaan palautteen uudistuksen herättämistä tunteista. Tapahtumat muistetaan juuri niistä tunteista, mitä ne herättävät.
- Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi juuri edellämainituista syistä. Minulta ei kysytty:
- Sopiiko tulla? Tullaan vain tuutintäydeltä. Ellin boksia koko Suomi ja sinne kutsuttuja hjälme moukkia kävijät. Harri Holkeri ei ole enää muistelemassa kuin nauhalla omasta poliittisesta urastaan. Rivimiehenä naisen ei tarvitse katsoa ilmapuntaria joka päivä, mistä milloinkin tuulee. Analyytikot pauhaavat suu vahdossa eikä meikä pysy mukana. Onpahan vain sitä small talk'ia, jota en ole harjoitellut tyylilajina. Genre ei istu tässä yhteydessä. Tyylilajiharjoitus kuitenkin.
Ylitin katua suojatiellä. Oikealta kääntyy auto ja pysähtyy jarrut kirskuen. Kuljettaja istuu korkealla ja vetäsee keskisormen näkyviin. Pelästyn ja jatkan matkaa. Päästyäni suoralle jalkakäytäväosuudelle, kokoeilen näkemääni tyylilajin käsimerkkiä. Sormeni eivät totelleet silloin ja ajattelin olevan harjoittelunpaikka näyttää käsimerkki tarvittaessa. Mihinkä väliin se genre kuuluu, pitää miettiä?
-Tule tänne poika, hoi. Kun kuulet sen heliällä äänellä, niin viulut ja banjot soi. Olet ansassa ja kuten huomaat, et ole yksin. Pitäisikö ryhtyä kaivamaan pakotietä huomaamatta muurin läpi? Asiantuntijat antavat ympäripyöreitä ohjeita eikä siitä tule sen selvempää hokemisesta huolimatta.
- Se on selvää, ettei ole selvää mikä olisi ratkaisu velkamaiden pelastamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti