torstai 31. toukokuuta 2012

Eduskunnan jälki-istunto

Miltä minusta tuntuu, kun katson omasta näkövinkkelistä eduskunnan kyselytunnin antia? Palaan oppikouluaikaan ja vuoteen 1953 vieraalla paikkakunnalla.
Kuinka olen selvinnyt kaikkista asetetuista elämän esteistä. Ei elämä kuulu kaikille, siitä määräävät ministerit jälki-istunnossaan. Elinikäinen oppiminen onkin muuttunut loppuelämän jälki-istunnoksi. Suomi-neito edustajien kautta ei mitään ole oppinut. 
- Kyllä ne ovat viisaita, kuulen taas isän äänen.
- Isä, anna heille anteeksi, sillä he tietävät, mitä ovat tekemässä. Kestit 93 vuotta. En vietä ensi kesänä syntymäpäivää, ettei uhreja tule enempää kuin Norjan massamurhassa. Hyvinkää on tämän kevään pohjanoteeraus.

Joku valvoo kirjoitustani, jumittaa toiminnot ja hävittää ne jäljettömiin. Siksi tämä kirjoitus on tynkä, enkä uudelleen kirjoita omia istumattomien jälki-istuntojen aiheita. Siitä tulee draamaa rankaisijoiden näkökulmasta. Siellä näkijä, missä tekijä. Tekijä on aina halunnut tulla nähdyksi johtajana. Siitä sitten joskus myöhemmin.

Tämän päivän jälki-istunnossa ministerille selvinnyt suuri totuus yhden lääkärin terveyskeskuksesta. Black and Decker ei kuulu terveyskeskuksen apuvälineisiin eikä hoitotarvikkeisiin. Olen elänyt jo 70 vuotta, tarvinnut lääkäriä ja hoitoa. En ole ollut suosikki lääkärin priorisoidessa potilaitaan tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Luotiin potilasjonot kuin naapurimaassa ruokapula. Maatuskat asettuivat jonoon tietämättä mitä jonotettiin. Läskiä hyvässä lykyssä jos ei ehtinyt loppua. Jälki-istunnossa viipyvät ministerit kehittivät rahajonot. Miksi kukaan käyttää enää omia rahoja, kun tietyn jonon päästä saa vähän takaisin verorahoista Kelan hyväksymän palveluntarjoajan kallista hoidosta. Se on pistänyt keinottelijoiden mielikuvituksen liikkeelle. Siihen sitä Black and Deckeriä tarvittiin äänen tuottamiseen rälläkällä. Sitä ääntä on lisännyt Risikon vaatimus politiikasta kansalaisjärjestöihin.


Mitähän lapsuudentraumoja itsekukin edustaja terapoi pistämällä vahingon kiertämään, kun on valtaa itsevaltiaalla. Mietipä sitä, mitä tänään opin. Enemmän päättäjät ovat muutoksen estäjiä kuin muutoksessa tukena. Olen vielä mukana muutoksessa, joksi tulen muokattuna.
Akustinen kulta-aika lähestyy, runot on samat, roolit jakautuvat sitä mukaa kun painaa nappia ja nousee seisomaan. Radioateljee on ja pysyy uskollisena kuuntelijoilleen.

Wikipedian vastaus Risikolle lääketieteelliseen ammattisanastoon lisättäväksi.

"Black & Decker on mm. sähkötyökaluja ja -tarvikkeita valmistava yritys. Se on kotimaassaan Yhdysvalloissa markkinajohtaja kotitaloustuotteissa.lähde?
Yritys oli 1900-luvun alussa pieni työkalukauppa, nykyisin se on maailman suurin työkoneiden valmistaja.lähde? Nimi Black & Decker tulee yrityksen perustajien S. Duncan Blackin ja Alonzo G. Deckerin nimistä.
Yhtiö on käyttänyt sloganinaan lausetta Kaksi kättä ja Black & Decker. Lause on kansan suussa muuntunut myös muotoon Kolme sormea ja Black & Decker."

Konekielinen käännös, kun hierojan lääkärilatina ei anna valmiuksia tulkita lääkärin käyttämää Black & Decker lähetettä.

Brands

Black & Decker (yhtiö) on eri asia "Black & Decker" brändi, jälkimmäinen on käytössä useampi kuin yksi yhtiö. Erityisesti "Black & Decker"-merkkisiä kodin tuotteiden Amerikassa (mutta ulkopuolella Brasiliassa) markkinoi jako Applica -ja Florida-pohjainen yhtiö paljon pienempi kuin Black & Decker Corporationin. Tavaramerkit ovat:

Yritys aikajana

 

Jälki-istunnossa tehty laiskanläksy huomiseen Hyvinkään yössä mukana olleen tytön valmistujaisjuhlaan. Nyt nukun sikeästi, kun kaikki on valmiina ja onnenpupu odottaa kotonakäymistä. Minäkin selviän siitä, kun olen tähänkin asti selvinnyt. Jospa hartausohjelmien areenalähetykset toimisivat, onhan Matti J Kuronen 1.6. iltahartauspuhuja. 

Timo Turunen - Suojelusenkeli

www.youtube.com/watch?v=VljRvU_tulg3. tammikuu 2008 - 4 minuuttia - Eriska888
Lapsen tähden -konsertti 1993. Timo pyytää yleisön joukosta lavalle pienen tytön , jolle laulunsa esittää.

Kaikille valmistuneille Timo Turunen laulaa Suojelusenkelin. Hanuristi on Arto Tarkkonen, vai?

Sonnige Sommertage wünsche ich euch

An einem Sommermorgen
Da nimm den Wanderstab,
Es fallen deine Sorgen
Wie Nebel von dir ab.  (Fontane, Guter Rat)

("PAHA ÄKILLINEN KUOLEMA"
Vanhassa kirkkorukouksessa pyydetään Jumalaa varjelemaan meitä "pahalta, äkilliseltä kuolemalta". Tällä tarkoitetaan sellaista kuolemaa, joka tulee niin yllättäen, että siihen ei ehdi millään tavalla valmistautua.)
Kukapa haluaisi muistaa kirkkorukouksen pyyntöä varjeluksesta pahalta äkilliseltä kuolemalta, kun  valtiopäivillä on päätetty, kenelle kuuluu jokapäiväinen leipä. Sekään ei kuulu kaikille tänä päivänä.

Mun aika mennä on

Hei sitten, jos heti menet! Näin huolettomasti voi sanat jäädä kaikumaan lähtijän perään. Lähtö ei tunnu lopulliselta. Tänä aamuna pysähdyin rollaattoria työntävän Ainon kohdalle. Vaihdetaan kuulumiset. Hän käy vielä sairaalassa päivittäin katsomassa lähes 100 -vuotiasta miestään. Palaute on sama huonosta hoidosta. Mikään ei ole muuttunut, vaikka on puhuttu ääneen vanhustenhoidon tilasta. Meillä on paremmin kotona. Kunta ehdottelee kunnallisia kotipalveluja kotiutettavalle yksinasujalle. Mistä kunta muualta ottaa rahansa kuin eläkeläiseltä. Kaksi vuotta päivittäisten palvelujen antaja lupaa käydä jatkossakin. Se on luotettavampi kuin avioliiton uudistamiseen verrattava lupaus, joihin ei ole luottamista. Kun parempi ehdokas ilmaantuu näköpiiriin, mun aika mennä on eri tietä.

Kadulla on tungosta, Aino nojaa rollaatoriin, minä pysähdyin hänen viereensä. Seinän vieressä pysäköintilippuautomaatilla lipun lunastaja. Pyöräilijä antaa äänensä kuulua. 
- Pääseekö tästä ohi? Olemme jalkakäytävällä, pyöräilijän kaistaa ei näy kadussa. Olimmeko jalankulkijoina väärässä paikassa sen kerran, kun minäkin laskeudun maanpinnalle asiointia varten?

Postiluukku kolahtaa. Nimelläni tulee pari lehteä. Molemmissa on repaleiset kannet. Sitäkään ei ole pystytty korjaamaan. Päällimmäiset isot kirjeet kärsivät sitomisesta nipuksi. Kunhan on hänessä. En jaksa enää reklamoida. Loppunsa edellä kaikki elävät kuin viimeistä päivää. Lastensuojelun tasoa on tutkittu, kun Hyvinkäällä petti hermo ja yössä oli massamurhameininki.

Omaishoitajina meitä on kohdeltu mielenterveysongelmaisina. Meidän päätä yritetään sopeuttaa kuntien rahankäyttöön, sosiaalisen pääoman säästämiseen sijoittajien hyväksi. Ramadan on minut vapauttanut julkeilta katseilta ja viisarinvärähdyksen testitilanteilta. Mainosäänen kuullessani vaistot varoittavat. Pakene, älä jää kuuntelemaan mielenterveydellään kehuvien päättäjien haisevaa itsekehua. 
- Minulla on, mistähän saataisi sullekin. En tule osille hyvässä enkä pahassa. Sinun lahjaasi jaan aina uudelleen. Sillä on siunauksensa, kun hyvän alkuperää ei voi jäljittää.

Mainosten työntäminen postiluukusta on turhaa. Puhelinluetteloa jaetaan kaksin kappalein enkä sen jälkeen ole tarvinnut kumpaakaan. Rahalla saadaan maailmanmestari kehumaan viisaita lapsiaan, kun ne tietävät rakastaa danonea. Tiedän rahatta, kuinka kissa saadaan syömään sinappia, jos sillä sinapin kulutusta voisi kasvattaa. Elämä on lievästi nousujohteista, henkinen taso jää korkeimmalle elämänkaarella, fyysinen kaari kasvaa alas päin kuin lehmänhäntä. Yritys noudattaa samaa kaavaa. Oikea työ on menettänyt merkityksensä. Tilalle on tullut joku kummallinen rikkaudentavoittelu, joka ei työtä ole ollutkaan. Komukki menetti muistinsa ja lähti maata kiertämään. Eikö valtakunnan vanhus riitä esimerkiksi. Olihan hän kekkonen 50 vuotta maan presidenttinä.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ajatukseton aamu

Epäonnistuminen on viivytys, ei tappio.
Se on väliaikainen kiertotie, ei umpikuja.

Savukosken yläpuolella ei aurinko laske vähään aikaan. Kolarin alapuolella odotetaan huomista. Sen kuulen toukokuun viimeisen päivän aamuna, kuinka pitkälle aurinko on ehtinyt. Näin sai elämäni toukokuu merkityksensä yön pimeydessä. Elokuun elegiasta tulee jälkiviisauden aika. Jos siihen asti annan käsieni täristä kuin naapurin Elisabetin saadessaan hepulin residenssin ämpäripään kahvihetkessä.

"Minussa on puutarha,
nopeasti kukkinut,
ja hiljainen nyt.
Minussa on koivu,
joka tuhlasi surutta,
lehtensä jo toukokuussa.
Surutta, vihellellen, hyräillen." Tommy Tabermann

Viivytys kiertotiellä on tullut kalliiksi. Koko elämäni on hukkaan heitettyä aikaa 12.  ikävuoden jälkeen. Vieraalla paikkakunnalla 8 vuotta ulkokuntalaisena. Oman kunnan anti ennen sitä oli 5 lukuvuotta kansakoulua epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan. Laskin Tuusniemen kevään ylioppilaat. Vain kaksi kourallista loppunsa edellä. Palasin 5 -kymppisenä takaisin vanhempieni tarvitessa apua. Torjunta tuppautui henkeen.
- Älä tule meitä opettamaan.
- Sinä olet suureen tottunut maailmalla.
- Eihän sulla ole muuta kuin tyhjä pää ja tuulen huuhtoma pee.

Voi, Anna Ester, se oli hulluin kohtaus elämässäni. Kunnanjohtaja tökki sosiaalijohtajaa kylkeen, kun puhuin maksujen päällekkäisyyksistä. 
- Antaa mennä läpi, otetaan takaisin huomenna muuttamalla tietokoneella tehty palkkalista pystystä vaakaan. Omaishoidontuesta käteenjäävä osuus piti häivyttää näkymättömäksi. Minulle maksettiin, isältä perittiin palvelumaksuna takaisin. Tulos vaati mittavan paperishown ja palkanlaskijan työn. Sama epidemia vaivaa koko Suomea. Selvistä päätöksistä pitää valittaa, odottaa vuosikausia tyhmää päätöstä, kun ei ole ymmärretty valituksen aihetta. Uusi valituskierros odotuksineen yhtä ymmärtämättömien henkselinpaukuttajien kautta. Siitä päätöksestä ei ole valitusoikeutta.

Hetken se kirpaisi päätöksen luettuani. En tunnustanut kielteistä päätöstä tappioksi, vaikka yrityksessä olin epäonnistunut. Kunta järjesti väliaikaisen kiertotien amazing race -pelissä. Mikään osa-alue ei päättynyt umpikujaan. Jossakin muualla tehtiin epätoivoiset teot. Purnun Mauri oli aina tekijä, olipahan ketä aina epäiltiin ja passitettiin vankilaan. Hänestä tuli minulle ihmeitätekevän kirjekuoren suojelija, jota ei pyhimykseksi ole julistettu.

Käskyt uusiksi, jos on päässyt unohtumaan, on edennyt viidenteen kieltoon: Älä tapa.
Tuliukko-blogi odottaa tekstiversiota. Päivityksessä on viivytyksiä, kun areena uudistui. Siinä odotellessa tapetaan kaikki, mikä vielä näyttää elonmerkkiä. Hyvinkäällä se aloitettiin ja jatkoa seuraa. Mikä sen pahan tappaisi meillä. Harakka huokaa myötätunnon eleestä, jossakin muualla luovutaan aseenkäytöstä.



areena.yle.fi/radio/1570091

Tulossa: Yle Radio 1 

tiistai 29. toukokuuta 2012

Tulevaisuudentutkijan katse menneeseen

Let Them Talk!

Google
502.
That’s an error.

The server encountered a temporary error and could not complete your request.
Please try again in 30 seconds.
That’s all we know.



Anna mun kaikki kestää. Olen katsonut Hyvinkään tapahtumien johdosta asiantuntijoiden keskusteluja. Poliisi on pidättänyt tekijän. Sisäministeri lupaa piilottaa asekaapin avaimet, etteivät lapset niillä leiki. Dosentti arvostelee kuntien asenneilmaston muutosta purkamalla hyvinvointipalvelut, laitospaikat. Syyksi on sanottu, ettei ole rahaa. Kotihoidontuesta omaishoidontukeen ja palvelumaksuna takaisinperintä hoitajan työn arvostukseksi. Mittaan sillä, millä minulle on mitattu.


Valta vaihtui ydinperheessä 6.2.2000. Neljäs käsky ei enää minua velvoittanut, kun molemmat vanhemmat olivat kuolleet. Tilalle tuli Hyvinkään tauti perijän muodossa. Siinä yksi lakikukkanen naimisesta. Siitä toisen kerran.
Sisäministeri Tuusniemen minijänä menetti paikkansa minun silmissä. Poliittisin suhtein hänet kutsuttiin Omaishoitajayhdistyksen juhlapuhujaksi. Hän aloitti jostakin kaukaa. Meidän hyvinvointia pitää pudottaa EU:n tasolle muualla Euroopassa. Tässä on tulos ja minä lensin ulos.

Tulevaisuudentutkija toteaa kirjassaan arvopohjan murentuneen. On tullut yksilön vapaus. Enää ei löydy uskonnollista pohjaa kodille ja isänmaalle. Tietokonepelit ovat tulleet tilalle lasten viihteeksi. Pokemon antoi äänen pienille tytöille. Onko se kaunokirjallinen ilmaisu, hokea vittua ja huoraa joka tilanteessa? Korpelan hevosen nimi oli Perhana. Riekin Elsa kirjoitti aineen kevätkynnöistä ja Perhanan käskyttämisestä. Toimittajaope piti sitä rohkeana sanankäyttönä. Voimasanana se oli siitä miedommasta päästä.

Hädissäni lähetin mayday-sanoman kuultuani ampumisesta. Kokemuskiintiöni on täynnä.
- Voi hyvä luoja, eikä varustautuminen luotiliivein estä loukkaantumista. Olen ottanut vastuun omasta elämästä. Kukaan ei pistä sanoja suuhuni. 
Intrum Justitia ottaa rahat ja rannat, jos en maksa aiheettomia laskuja. Hyvinkään tauti liippasi läheltä ja ehtii varmaankin tappaa minut viivytyksellään asioiden käsittelyssä. 

Onnenpupun saan viedä kuitenkin käymään kotonaan tekijän valmistuessa ammattikoulusta. Hän antoi sen minulle 7-vuotiaana. Tarvitsen onneatuottavia matkakavereita. Sodassa luodin tien sydämeen katkaisi povitaskussa ollut rahakukkaro. Se on elämän hinta. Puhutaan johtamisesta, kunnanjohtajasta erikoisesti. Tuusniemen nostan maailman kartalle velattomana kuntana. Mihinkä siellä rahat käytettiin noudattaa valtakunnan tasoa johtajan sitouttamiseen rahalla johtamaan.

En onnistunut kirjoittamaan, mitä yritin. Mutta kirjoittaa pitää, tai muuten kivet huutaisivat. 

Isältä pojalle oman tien kulkijaksi


Veteraanin Iltahuuto - YouTube

www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ16. elokuu 2010 - 4 minuuttia - Lataaja: mjtannin
Veteraanin Iltahuuto säv./san./sov. Kalervo Hämäläinen Jorma Hynninen Laivaston Soittokunta ...
Jakajan käsi noudatti lapsuuskodin jaossa valkoisen miehen mallia ostatellessaan intiaanien maita. Niin amerikkalaista, että.  Äidin kuolinpäivänä 4.6.juhlistetaan puolustusvoimien 200 -vuotistaivalta koko asearsenaalilla. Hyvinkään tauti on epidemiaoire jostakin vakavasta pelosta. 

maanantai 28. toukokuuta 2012

Sen minkä aamu toi, sen ilta aina vei

Kuin kynttilä on elämämme tää. Vain pieni tuuli joskus voi liekin sammuttaa, taas toisinaan se myrskyn kestää voi.
Viimeinen kouluviikko on alkanut hiljaisella hetkellä. Kriisiapua on tarjolla. Onko antajilla valmiuksia virkansa puolesta tähän tehtävään? Onko minulla valmiuksia ottaa kriisiapua vastaan?
Taloyhtiön pihalla lippu puolitangossa 11.9. on suruliputus WTC:n turmassa kuolleille, samalla omille menetyksille. Siinä on minun kiintiöni maksetuista oppirahoista täynnä. Niinhän tuota kiintiön täyttymistä mittasin. Minulle ei voi enää mitään sattua.

Nyt myötäsuremisen aika niiden nuorten puolesta, jotka menehtyivät. Ja niiden nuorten puolesta, jotka olivat paikalla luotisateessa, säästyivät ja surevat koulutovereitaan.
Yksin on kestettävä, olen toimintakyvytön. Eilen muistin syödä vasta illansuussa. Tämän viikon olin varannut valmistujaisjuhlailoon. Katson valokuvia asemalla erotessa. Vuodenikäinen istuu asfaltilla, mummo on lähdössä kaukomummoksi. Puolenvuoden kuluttua poistun pimeässä tunnelissa. Tyttö on Osasto10:llä. Nyt 19-vuotiaana on toiset mietteet. Hän on osoittanut vahvuutensa, jota ihailen muistuttaen.
- Olet selvinnyt ensimmäisestä pahasta paikasta. Älä tieten tahtoen etsi uusia vaikeuksia.
- Niinpä. Sillä on kuitattu siunaavat sanani. Luotan häneen ja elämän kantaviin voimiin.

Suuret kivet elämässäni tukipilareina kannattavat seuraavaa sukupolvea. Yläkerran ukot ampuvat aina kovilla. Tämä ampuja näyttää heikkoutensa ympäristössä, jossa itse ei halunnut jatkaa. Kun en minä, et sinäkään saa tehdä mitä haluat. Et edes elää. Samaa mitattiin 1918 pyssyjen ja omistajien voimalla. Ei isäni tiennyt muita syitä veljensä vangitsemiseen. Kysyin, miksi?
- Oli vaatturinopinkäynyt, osallistui nuorten rientoihin työväentalolla, oli torpparin poika.
Siinä niitä syitä kylliksi vangitsemiselle, kiduttamiselle, kuolemalle. Tätä ajanhenkeä olen itse hengitellyt huonolla menestyksellä.
- Jos isäni oli renkinä ja äitini piikana isännättömässä kotitalossasi, en minä ole sinun piikasi. Minulla on työ ja työllä hintansa. Hän maksoi pyytämäni hinnan eikä palannut enää uudestaan puhuttelemaan. 
- Olet maailmalla suuren tottunut, hän sanoi. Tämä on ajan henki 1900 -luvulta lähtien. Nyt ampuja ei tiedä, miksi ampui.

Juojärvellä vietetään hiljaista hetkeä. Kalastaja jätti eväänsä kaappiini, kun menetti ruokahalunsa.
Lyyli Kippo yrittää vielä järjestää arkeaan sidettäväksi. Huonolla menestyksellä, kun on huonot yhteydet. Hän ei ymmärrä tätä aikaa. Kuinka sitä voisi ymmärtää, kun kysyjäkään ei ymmärrä tivatessaan. 
- Etkö sinä ymmärrä?
Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Kollektiivisesti tämä purkautuu yhden Eeron kautta. Hän kiipesi katolle ja antoi aseiden laulaa. On syitä sysissä ja sepissä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kevätlinnunherne

Ei ole täällä mitään pysyvää, ei ainakaan minun elämässä. Koulussa kerättiin taas viiden kukan kasvisto. Se oli haaste mummolle auttaa tyttöä etsimään Kevätlinnunherne. Vanhan kellarin penkassa oli perenna, jota luulin etsityksi kukaksi. Se osoittautuikin Nätkelmäksi suurine kukkineen. Lähitienoolta ei sellaista muistunut mieleen eikä kasvitieteilijöitä kiinnostanut lähteä Tampereen seudulle kukia hakeman. Mistä niitä sieltä etsisi? Pitää odotta syksyyn herneiden valmistumista Vironperällä. Sieltä ainakin perennan tapaisi luonnossa. Luvan perästä vaihdettiin uusi kukka kuivumaan.

Seuraavana kesänä Talvitytöllä oli sama tehtävä edessä saada 20 kukkaa prässiin. Siitä on sarjakuva vieraskirjassa ja 23 nimettyä kukkaa. Kasvistojen nimet poikkesivat toisistaan, oli viisautta ylittää kolmella. Yksi nimi oli väärin ja loput oikein. Ei tullut 10+, mutta kymppi kuitenkin.

Koulukasviston 120 kukkaa täydelliset nimet ja siisti työ tuli ryöstetyksi. En olisi muistanut koko kasvistoa, mutta sain sen kaatopaikkatavaroista minulle kuuluvana. Kaikki kasvienkeräämiseen liittyvät mukavat muistot vaihtuivat kyyneliin kasviston huonon kunnon takia. Mitä minä kaikkea suren, delete päälle, taas on tabula rasa edessä. Avaran luonnon flirttikuva ei kerro koko totuutta raitahäntien heilunnasta. Vastasyntynyt ei jaksanut pitää kiinni emon vatsakarvoista. Putosi maahan. Emon piti tehdä ratkaisu oman henkensä säilyttämiseksi. Jos jäisi poikasta hoivaamaan, paluu laumaan ei olisi tervetullut. Emo palaa viisi kertaa heikentyvän poikasen luo, sitten liitty laumaan. Emon tunnetilaa ihminen yrittää arvailla. Eläinkin voi tuntea surua. Selviämisvietti pakotta tekemään kipeät ratkaisut.

Yhtä kipeää on minulle ollut pitää sisarukset suut supussa pakonsanelemista jakoehdotuksista. Siihen vaikutti kunnan ja valtion virkamiehet edunvalvojina. He pitivät omaa etua tärkeimpänä. Jos olisi mahdollista, kunta sisäänlämpiävänä olisi kuin valtio valtiossa Vatikaanina. Nyt sieltäkin kuuluu kummia väärinkäytöksistä taloudenhoidossa.  Kymmenestä käskystä neljä on käsitelty Tuliukko-blogissa. Mitä seuraavat käskyt kieltävät tekemästä, sen Tuliukot tekevät kuitenkin omalla luvalla ja omalla vastuulla. Tekevät leivisköistään tilin kuinka käyttivät kanteleen.

Etsivä löytää


Kielitaitoisille tytöilleni your story
på svenska Yle - Mitt, Ditt, Vårt

Espanjalaisessa elokuvassa enkeli sulki suun ennen syntymää. Maailman tapahtumat vaiensivat minut kovuudellaan. Se oli sodan ja Siperian antaman opetuksen tulos. Seuraava sukupolvi sai mahdollisuutensa, jos ei kotomaassa niin Svea-mamman suojissa. Siihen on tarvittu vierasta kieltä, vaikka se olisi toinen kotimainen kieli historiasta. 

Iloitsen kieltenopetuksesta tämän päivän koulussa. Tyttö on lähimpänä syntymäänsä ja kielitaito on seurannut opetusta. Sinähän sen jo osasit ennen syntymääsi. Iloitsen näistä kielipäistä kannustamalla elämässä etsimään oman tarinansa kielellä kuin kielellä. 
Tänä murheen päivänä olen selannut nettiä ja löytänyt etsimäni. Hyvinkään yön tapahtumia en ymmärrä. 
- Miksi kaikki eivät saa elämän mittaista elämää ja kuolla myöhemmin luonnollisesti. Paljon jäi kesken, ja paljon on kysymyksiä vastausta vaille.

Konekielellä kopioitua:

Koska Priority Club Rewards Elite jäsen, voit:
• Ansaitse 2000 Priority Club-pistettä tai 500 lentomaileja * jokaista täyttävän majoitus InterContinental Hotels & Resorts.
• Käytä pisteitä ja erilaisia ​​palkintoja, mukaan lukien vapaa palkitseminen Nights
 
Kouluampumiset tapahtuivat päivällä, nyt on siirrytty yöelämään räiskimään. Olen kohdannut poliittisen pahan katseen aamulla aikaisin auringon paisteessa matkalla terveyskeskukseen. Hän antaa kärsimänsä pahan kiertoon. Kenenkään ei pidä voida paremmin kuin sairauslomalla oleva poliitikko. Se on tahtotila pääkallon paikalla. Se kertoo vallan tuomasta priorityoikeudesta, mikä on heikkoutta ihmisenä. Näen etuilijan otsassa priority-tarran. Heikot ovat julmia, sen elämä on opettanut.


Fanipostille Suomesta löysin oman merkin. Päiväys on ennen viimekesän Bräiviikin pommitusta. Suomi on hyvinvointivaltio. Sivistys mitataan hyvinvointivaltion kaatopaikalla, kunnes se toisin todistetaan.

Elämälle kiitos elämästä

Elin epätoivon ja epätietoisuuden hetkiä kuultuani uutiset lauantaiaamuna kahdeksalta. Hyvinkäällä on ammuttu. Naamakirjan kautta olen tutustunut Hyvinkään tarjoamiin mahdollisuuksiin opiskella ammattiin ja viettää nuorten tavalla vapaa-aikaa. Onhan kevät kauneimmillaan, yöt valoisia ja lämmintä riittää. 

Nuoruudessani oli ulkonaliikkumiskielto, olimme holhouksenalaisia paimennettavia. Siitä pitivät huolen uskonkonsultit ja koulun rehtori virkansa puolesta. Päivällä kolme tyttöä käyttivät tilaisuutta hyväkseen, olivathan he kärynneet myymälävarkaudesta, jota tuttu poliisi selvitti. Minua siitä muistutettiin pallopelissä. Pitkillä kynsillä sohittiin silmiin. Jos siitä olisi ollut vahinko seurauksena, olisi se ollut oma syy pelissä. Koulukiusaaminen oli yhtä julmaa kuin tänään, mutta uhri oli aina syyllinen. Pitkäkyntiset kehuivat tekojaan kavereilleen.

Osat vaihtuivat näytelmässä toisinpäin lukion jälkeen. Sain opettajanpestin  opettaa lapsia pienessä kyläkoulussa. Toinen lukuvuosi päättyi kamalasti. Saman koulun kasvatti,  miesopettaja halusi leikkiä kustannuksellani. Kutsui yläkoululle koulunloppupäivän päätteeksi. Menin pahaa aavistamatta liian lähelle. Opettaja juomakaverinsa kanssa otti minut kiinni. Raahasivat lammelle ja vauhdilla heittivät veteen. Tästä tapahtumasta järkyttyneenä palasin kotiin. Oli paha paikka kertoa äidille, mistä mustelmat olivat tulleet. Riemuylioppilaana en palannut hautausmaakäynnille koulupaikkakunnalle. Jotakin kuoli minussa silloin 49 vuotta sitten. Muistot vain heräsivät henkiin kutsusta. 

Kuka johtaa kansaa ja Suomi-neitoa? Vastauksen luin lukion oppikirjasta pari vuotta sitten. 
- Kyvykkäät johtavat, 
- rohkeat puolustavat, 
- kauppiaat huolehtivat taloudesta. 
 Kansakoulunopettajan pätevyydellä siitä tuli perin onneton fitness- ja fatfreeaika. Tähän asti ei edemmäs, päättyi elinikäinen opintieni. 
Meille annettiin mahdollisuus opetella tietotekniikkataitoja oikeassa verkkoympäristössä. YEAT on siitä tuloksena. Keppikeittoa jälkiruokana tarjoilee koulutusrahastoa koskeva laki. Ikä on ehdoton 61/64 vuotta. Työhistoria on yhtä ehdoton ja mitätön. Tähän päivään sovitettuna laki ja käytäntö ovat ristiriidassa. Laki sanoo toista, työelämä vaatii toista. Komukki on menettänyt muistinsa ja odottaa lääkärinlausuntoa sairaudestaan. Näin kävi valtakunnan vanhukselle päämiehenä. Perässähiihtäjillä on tilaisuutensa käyttää valtaa  omaksi edukseen. 

Presidentti Niinistö totesi Hyvinkään yön jälkeen. 
- Ihminen on järkkynyt. Voisiko sen havaita etukäteen ja kuinka siihen voisi puuttua?
Siitä muistuttaa yksinäinen nalle kukkien ja kynttilöiden keskellä tapahtumapaikalla. 
Valta on sokaissut ja tehnyt siitä maan tavan. Mitäpä meistä liian vanhoista omaishoitoajan jälkeen tai nuorten hukatuista kouluvuosista. Jotakin olen ounastellut tapahtuvaksi priorisoimisen tuloksena. Pelännyt pahinta ja toivonut parasta. Vaikka tyttöni on elossa, milloinka kriisin jäljet ovat unohtuneet ja elämänilo on palannut.

Valmistujaisjuhlakutsun saatuani olen ajatellut tyttöä, millaisen juhlan omalta osaltani haluaisin hänelle järjestää. Ainakin hänen pienen tytön laskukirjan halaus opettaa loppuikäni.
- Minä niin rakastan laskutaitoa.

Vitas - God, Forgive Us

Lordi jakoi Suomen pisteet euroviisuissa, Granlund solmi rahakkaan sopimuksen. Hänestä tehdään missien mielenkiinnon kohde, että mihinkä katse hakeutuu. Tanssii tahtien kanssa taskuvenus tuomarina odottaa likaisempia esityksiä. Siinä nuorisollemme ihanteita tänä videoinnin kulta-aikana. Luostariin hakeudutaan harrastamaan tyttöseksiä. 
- Luostari ei ole vanhainkoti. Pitää tulla kilvoittelemaan lihanhimoja vastaan. Maailmassa näistä luovuttamattomista levyistä Isän valinta ; puolen tunnin onni vain. Niin vähään on tyytyminen Hyvinkään yön jälkeen.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Surulliseen aamuun

Pikku prinsessa sai nimen muutama päivä sitten. Jonakin päivänä prinsessa kysyy kuvaa katsoessaan.
- Onko kuningas tuossa kuvassa kuollut?

Presidentti on viimeinen haastateltava Ykkösaamun lähetyksesä. Välittää osanottonsa ampumisvälkohtauksessa kuolleitten omaisille. Poliisin toimia ministeri kiittelee ripeäksi. Vahinko ei tule kello kaulassa. Mitä lainlaatijat voisivat tehdä ennaltaehkäisyksi? 
Kirkollista kastejuhlaa arvosteltiin liian uskonnollisena. Olin täysillä mukana, mitä nyt omasta perinteestä ja lapsenuskosta tiedän. Järkyttävän aamun jälkeen etsin tytön kuvaa isoisoisän sylissä, mutta en löytänyt. Omaishoitajayhdistyksen 10-vuotisjuhlan kutsussa valtiovallantervehdyksen tuonut (Sdp) kertasi oman CV:nsä. Sillä ei ollut muuta merkittävää kuin puoluekanta. Se on vaikuttanut eniten valintoihini isän kuoltua ja naispresidentin ottaessa ylimmän vallasta riisutun tehtävä. Noudatin neljättä ukkaasia käskynä, piäsnuatikoiden kunnioitus on käskyn selitysosan varassa. Sanoudun irti, kun eivät hoida tehtäviänsä hyvin. Toimintakenttää on rajattu, sijoittajat ovat tulleet jakamaan perintöäni heille kuuluvana. Pitää saada sijoitetulle pääomalle lisäarvoa. Siinä on julman jumalan käsky heikoille itsetunnoille. Perustuu omistamiseen ei olemiseen - ich habe_ich bin

Nyt Anne Frankin perheen kanssa piilopaikkaan. Olen ollut täällä jo vuodesta 1991. Vaihdoin paikkaa 2000 ja  verkkokirjoitustaidon opittuani Verkkokirjoittajan taloon, joka on turvatalo kuin monelle maahan/ maassamuuttajalle, joille ei ole sijaa majatalossa.  Presidentti totesi.
- Ihminen on järkkynyt ampujana, uhrina ja omaisena. Yläkerran ukot ne kovimmilla ampuu. se on heille sallittua esittelijöinä. Se ei haittaa heidän poliittista viranhoitamista.

Porvarit ja kommarit

Katson SDP:n puoluekokousta tosimielessä. Onhan puolue meillä enemmän kuin koti, uskonto ja isänmaa. Kuulen yhteislaulussa tulevan revyyn aineksia sanavalinnoissa suurimmasta puolueesta ja porvareista. Mitään ei ole opittu vuosien saatossa. 

Palaan vappupatsasteluun vapaudesta ja punavangeista. Vapaus valkoinen ja aate punainen syntyperän mukaan. Helvetti on irti jälleen kerran. Hyvinkäällä on ammuttu, yksi kuollut, useita loukkaantunut. Uutinen lamauttaa minut hetkeksi. Sitten soitto sinne, ei vastausta. Toinen soitto, ei vastausta. Kolmas soitto herättää lauantaiaamun nukkujan, joka ei mitään tiedä. Soitanko kriisikeskukseen kysyäkseni, miten tytölle on käynyt? Sitten soi puhelin.
- Kun jossakin jotakin tapahtuu, muori ajattelee pahinta. Yöllinen tekstiviesti kotiin oli jo ilmoitus, ettei ole mitään hätää.

Jollakin on hätä, suru kohtaa arvaamatta perhettä. Viikko vielä lukuvuotta, mitä koulunloppu tuo tullessaan kesälomaa juhlivalle nuorelle.

Poliittinen, kantaaottava revyy ei vahingoita ketään. Tämä aika on tullut armottomaksi. Nuorisolle ei ole tarjolla vaaratonta kokoontumista edes puolueviikonlopussa. Siitä muistuttaa punaisen heinäkuun ravustuksen alkamispäivä Norjassa. Puolue ei ole ratkaisu tämän päivän ongelmiin. Puolueella on minua lyöty kuin vierasta sikaa. Jokaisesta puolueesta nousee huippu korkeimmalle oman edun tavoittelussa. Puolueiden välinen valtataistelu ei anna nuorisolle kasvualustaa terveeksi aikuiseksi. Lapsiuhrista tulee hyväksikäyttäjä, ampuja, sortaja.

Mielen tyynnyttämiseksi katson Anne Frankin päiväkirjaa. Piileskely päättyi, edessä keskitysleiri. Sieltä palasi vain perheen isä. Suomi-neito yhteiskuntana on köytetty poliittisilla päätöksillä toimintakyvyttömäksi. Puoluekokoukset antavat aihetta uusiin sketseihin. Ei niin pientä pilaa, etteikö totta toinen puoli. Kutsumattomalla haltijakummilla on kuolemaa tuottava lahja. Kutsutuista kummeista tulee vielä yksi haltija. Hän lieventää kuoleman sadan vuoden uneksi. Kuinka hellästi minua kosketit ja kuitenkin minussa kaikki järkkyi. Hyvyyden voimaa kaikille päivään. Huomenna on kirkkovuodessa helluntai. 

Vitas - Lullaby

perjantai 25. toukokuuta 2012

Älkää mitään kauhistelko

Vitas - Enkeli ilman siipiä 
Kauhistelun kieltävä lappunen löytyi nunnan Raamatun välistä. Joissakin sietorajan ylittävissä tilanteissa ajattelen sen ääneen. Olin hiljaisuuden retriitissä palattuani kesällä 1989 kotiin. Olin ollut 2kk vanhempieni luona omalla ajalla, omalla tavalla ja omalla kustannuksella. Loman lopussa tili miinuksella 20 000 mummonmarkkaa,  halvaantunut äiti tarvitsi apua kotona selviämisessä, isällä todettiin syöpä. Tuusniemen kunnan valtasi paniikki, olinhan tullut profeetaksi omalle maalle.

Koskaan en palaisi takaisin. Menkööt laitokseen. Sitä mietin hiljaisuuden retriitissä leirikeskuksessa. Viimeiset ohjeet papilta kuulimme: Älkää mitään kauhistelko. Aamulla tulisi lempeä herätys keskusradion kautta. Palopilli herättää koko talon klo 4:n kieppeillä. Katsoin pakoreittiä toisesta kerroksesta ikkunan kautta. Pudotusta oli liikaa. Vaatteet päälle ja avaan oven. Joka ovelta leiriläiset kurkkivat käytävään. Ei savua, ei tulta. Vetäydyimme takaisin huoneisiin ja jatkoimme keskeytyneitä unia. 

Älkää mitää kauhistelko! Riparilaiset toisessa talossa kokeilivat, kuinka nopeasti palokunta tulisi paikalle. Tänään huutaisin kuin sumusireeni kaiken sen jälkeen, miten laki laaditaan ja kuka sen vahvistaa. Sukupolvenvaihdos estetään lainvoimalla vedoten ikään 61/64 vuotta ja työhistorian mitätöimiseen. Kansakoulunopettajasta on tullut Komukki. Eläkkeelle jäätyään Komukki peitti huonekalut yksiössään. Lähti kierrokselle opettamiensa lasten koteihin. Alkuun sai kestityksen kuin piispa pappilassa. Käyntien väli lyheni, hälyytyskellot alkoivat soida. Komukki on menettänyt muistinsa. Se tapahtui 1960 -luvulla ja toistui 1990 -luvun lopulla. Vielä joku jaksaa pitää rauhanruhtinasta esikuvanaan. Onneksi heidän tiensä katkesi, ettei heistä tullut uusia lainvahvistajia.

Minua inhottaa katsoa ministeriatiossa istuvia. Heidän ilmeensä puhuvat paljon mitään sanomattomina. Peruspalveluministeri käyttää suurieleisesti käsiä vuolaan mitään sanomattomien sanojen tehosteeksi. Hillitsen itseni muistamalla: Älkää mitään kauhistelko. Politiikantoimittajat tulkitsevat politiikan käsittämätöntä kenttää. 
Vitas ottaa yleisönsä karismallaan. Täyttää yksin koko tilan laidasta laitaan. TV-haastattelu paljastaa, mistä hänen esiintymisensä sai alkuvoimansa. Hänellä on laulunlahja. Korkealta ja kovaa minunkin puolesta. Humppa pärjää omillaan, pärjätköön oopperakin Näppiksen ohjeella. 

Sitä mukaa karsitaan kaikki palvelut, joista verovaroilla on tarkoitus ollut huolehtia. Meitä ei tarvita. Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä. On lähdetty merta edemmäs kalaan, rahhoo evväinä leuhkoilla leuhottajilla. On pieni tuumaustauko, mitä Kreikka tekee kesäkuun vaalien jälkeen.
Älkää mitään kauhistelko. Nyt maalataan piruja seinälle kurin säilyttämiseksi. Kirkon piirissä suurimmat sarvipääsankarit. Yhdestä sellaisesta sain työvoiton, kun en lähtenyt mukaan sairaisiin kuvitelmiin. Hän keksi itse olevansa seksuaalisesti sairas. 

ON OPITTAVA UUDELLEEN

"Vaienna sydämesi kuuntelemaan. Mitään muuta ei tarvita.
Kaikki on valmiina nousemaan liikkelle
pitkästä parantavasta unesta.
Ja se kaikki on sinun. Mikään täällä ei ole kuollut.
Ruohonkorret helisevät tyhjissä kylissä,
lahdenpoukamat kimaltavat.
Tämä ihmeellinen maakunta on nukkunut
yli raiskaajien, teloittajien vuosikymmenten.
Ja kaikki sen kalleudet ovat tallella.
Sen kainous huomaamatta. Sen pyhyys koskematta.
Äitiemme veripunaiset kukat sykkivät mustaa vasten,
heidän rukouslaulujensa tähtikirjailut valkoista vasten.
Ja meidän on ne herätettävä."
Anna-Maija Raittila Joensuun yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997

Sama päivä on sisareni kuolinpäivä. "Maailman ihanin tyttö" -kirjan olen omistanut hänen muistokseen. "Kätilö" odottaa avaamattomana paketissa päivää jolloin Onnin tahto on selvitetty naisiaan ja poikaansa kohtaan. Sodankäynyt mies ei voi olla terve miltään osin. Olen nähnyt 15 kesälomaa, jotka hän käytti tyytyväisenä istuessaan veneessä ongella. Sisaren kuoleman jälkeen ei viisitoista vuotta riitä pesänselvitykseen. Mitään en enää kauhistele. Tuhkauurna on tallessa Tuusniemen hautausmaalla. Se on paras palautus perhehelvetistä, jonka pesänjakajat ovat avanneet. Tuli on irti; älkää mitään kauhistelko.

Joku sen sallii, ja tiedämme minne jäljet johtavat. Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää.









Tutustu nykyiseen eduskuntaan ruohonjuuri tasolta

http://areena.yle.fi/radio/1561955

 


Suomen eduskunta on yksikamarinen, ja siihen kuuluu 200 kansanedustajaa. Kansanedustajat valitaan neljän vuoden välein välittömillä vaaleilla.
Tutustu nykyiseen eduskuntaan

torstai 24. toukokuuta 2012

Rauhanenkeli

Suojelusenkeli 10.6.2011 on tilastoissa katsotuin video. Timo Turunen on kasvanut tenavatähdestä miehen mittaan ihmisenä ja laulajana. Savon kielen juhlapaivänä viivähdän Kuopion Kaupungintalon juhlasalissa pidetyssä konsertissa. 
Reppurin laulu on jäänyt soimaan mieleen kauan sitten. Nykytekniikka antaa siihen mahdollisuuden kuunnella aina uudelleen, vaikka yhteys takkuilee. Nytkin yhteys katkesi ja kaikki hävisi maata kiertävälle radalle. Eikä tämä koske vain tekstejä, vaan kirkon ylläpitämät palvelut ovat off-tilassa. Hartausohjelmia ei voi kuunnella netissä, kun areena uudistuu. On turvauduttava Merikantoon ja Samuli Moilaseen. 

Reppurin laulu/Merikanto

Yhteyden katkeaminen aiheuttaa samanlaisen hämmingin kuin kiireisen ihmisen kellon piippaus joka tunnin perästä istuipa kellokas missä tahansa. Herätys siirtyi puhelimiin ja joillekin jää soitto päälle konsertissakin. Lähipäivissä puhelimet ja läppärit pitivät osallistujan imagoa yllä. On oltava aina tavoitettavissa. Olen oppinut olemaan poissa tilanteista, missä olen vain joukon jatkona. Kukaan ei näe minua eikä ketään tohdi puhutella.

Tilasin ambulanssin päästäkseni jalka oikosena päivystykseen. Muuta mahdollisuutta ei ollut, kun olin vielä elossa. En ollut näkemässä, kun naapuria vietiin kuudennesta kerroksesta kuolleena alas. Portaita pitkin se tapahtui, kun hissiin ei kärryt mahtuneet. Olen valmis lähtemään lääkäriin ja avaan summerilla kadulta portin, sitten ulko-oven ja lopuksi kotioven. Kolme ihmistä sieltä tulee heittoistuin mukanaan. Tervehdys on tyrmäävä.
- Ei sinua mihinkään viedä. Me tuomme sairaalan kotiin.
Hiihtelen sohvalle istumaan, polvea kopeloidaan, aika kuluu.  Kiirehdin, että ehtisin lääkärin luokse ajoissa.
- Olisit illalla soittanut, sinut olisi viety kirurgin  luokse. Oli onneni odottaa aamuun, muuten minulle olisi vaihdettu tekonivel polveen. 
Sitten lähdetään puhumattomina, puolestani ilmoitetaan minut luukulla ja odotan penkillä nimenhuutoa. Pyydän vielä, että saisin pyörätuolin päästäkseni lääkärin luokse. Loppu hyvin kaikki hyvin, löysin parantajalääkärin terveyskeskuksesta. On vielä siellä, jos ei ole siirtynyt poppamieheksi olkimajaan.

Näin sekaisin on maailma tänään. Tiedän, mistä tulen. Mutta se on suuri arvoitus, mihinkä Suomi-neitoa ollaan viemässä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Elävät siivet

 Jos kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. Mitä se sitten tarkoittaakin Suomen evankelis-luterilaisessa seurakunnassa? En vielä ota näkyville piispaehdokkaan lähettämää pahoittelukirjettä seurakunnan vaihtamisen jälkeen. Minua loukkasi pahoittelu, enhän luopunut lapsenuskosta, johon minut oli kastettu. MattiJ kysyi kohtaamaltaan 4-kiloiselta varpuselta nimeä.
- Minä olen kirkko.
Eilen muistin Tukholman suomalaisen kirkon, jossa kävin itkemässä koti-ikävää kesällä 1960. Uskonkonsultti lähetti isälle kirjeen kesätyöstä. Olin ollut huoraamassa sen ajan käsityksen mukaan. Eikä se aika ja puheet ole miksikään muuttuneet. Asenteet jatkuvat tänä päivänä kirkon sisällä, mikä nainen on.

Sain siirron Suomen saksalaiseen seurakuntaan. Se oli ainoa ratkaisu kristityn lähetettyä potilasjärjestöön tehdäkseni vapaaehtoistyötä omaishoitajayhdistyksen vertaistukiryhmässä. Menin ja löysin savolaiset vammaiset. Se oli oivallus kuinka savolaisista ajatellaan vammaisjärjestönä muiden sairausjärjestöjen yhteenliittymässä. Lopullisen silauksen antoi maistraatti erottamalla kirkosta muuhun uskonnolliseen järjestöön. Haluaisin nähdä sen Porvoon sopimuksen, jota Suomen saksalainen seurakunta ei ole allekirjoittanut. Se on ollut viisautta pysyä erossa Suomen kirkon hapatuksesta.

Eilinen kastejuhla oli minulle tuttu omien tyttöjen kasteesta siihen liittyvine rippikouluineen 15 -vuotiaina. Aikanaan tulivat lapsenlasten kastejuhlat, vaikka nuoremman juhlaa varjosti vanhemman sairaus.
- Minä suren, kun isosisko on Osasto kympillä ja pikkusiskon kastejuhla on huomenna.
- Älä sure, lohdutti nuori isä. Isosisko noudettiin kotiin ja isän sylissä heilutteli kinttujaan, kun pikkusisko sai nimen. Isosisko sai papilta siunauksen. Kahvitilaisuudessa papin ja kummin puheet pyörivät työasioiden ympärillä. Lapsi leikki syövän pois ja aikanaan ripari huipentui Pyhään jysäykseen kummankin kohdalla.

Oma seurakuntaelämä vilkastui. Se antoi kielen rahalla arvotetulle omaishoidolle. Zu Hause Pflegen, Hilfe für die Helfer. Kirkko ja omaishoito eivät ole edistyneet julistuksessaan. Itse jatkoin perinteisellä linjalla hyväksyttynä kirkon jäsenenä. Kirkollisverosta en kanna huolta, se on ollut aina verovelvollisena. Yhteisvastuukeräykseen olen osallistunut vapaaehtoisesti oikean käden tietämättä, mitä vasen tekee. Sinun omastasi lahjaasi jaamme. Tämä pitää kirjoitta näkyviin kuin blogitunnustus.


GEMENSAMT ANSVAR

VARDAGSÄNGELDIPLOM

Tack

Du har visat kärlek till nästan och burit
din del av gemenssamma ansvaret.

DU ÄR EN VARDAGSÄNGEL

Diakoni 16.5.2012


"GUD ÄR KÄRLEK, OCH DEN SOM FÖRBLIR
I GUD OCH GUD I HONOM." 1 Joh 4:16

"Maailman ihanin tyttö" -projekti tuottaa tulosta. Sain ystävältäni valokuvan kirkon myöntämästä diplomista ja ahkeran kirkossakävijän ansiomerkistä juhlapäivänä. Omaishoitajat saivat pinssinsä yhdistyksen 10 -vuotisjuhlassa. Olin kutsuttu, mutta en hyväksytty osallistuja.
- Olisit pysynyt maksavana yhdistyksen jäsenenä, olisit sinäkin saanut pinssin.
- Kiitos muistutuksesta, mutta se ei ole ollut motiivini. Kirjoitan kuitenkin ajatukseni ilman kokemuskertomuskoulutusta, vaikka minua on uhkattu poliisitutkintaan joutumisella. 
Näillä mennään enkelinsiipien havinassa ja kiitän ansiottomasta tunnustuksesta toisella kotimaisella. Tämä on kielikysymys ja samalla uskonasia naisesta ja naisen työstä.



tiistai 22. toukokuuta 2012

Itseäni paremmassa seurassa

Niinistö ja Haukio saapuivat kastajaisiin kuninkaallisten joukossa. 

Niinistö ja Haukio mukana lähipiirin lounaalla.

Tällaisen lahjan Niinistö ja Haukio antoivat Estellelle.

Kastemekko vuodelta 1906.

Suomalaista sukujuurta

Ajankuluksi olen nautiskellut kielisukulaisista euroviisuehdokkaista. Tähän törmäsin jo kansainvälisessä runoillassa. Siellä runoilija kertoi sukulaiskielestään udmurtista, ei halunnut olla venäläisittäin votjakki. Viittaan koulutietoon ostjakit, votjakit jne sen ajan nimityksillä. You know amerikkalaisittain, onhan moukkamaista olla suomalainen kieleltään ja geeneiltään. 

Tänään Ruotsin kruunuprinsessan  kastepäivänä olen ylpeä kuninkaallinen jo senkin takia; Prinssi Danielin isä on tutkinut sukua. Jäljet johtavat Savosta lähteneisiin metsäsuomalaisiin. Oma kuninkaallisuuteni juontaa juurensa suvun tervehdyttämiseen bilsanopen ohjeilla. 

- Perimä tervehtyy heittäytymällä satamajätkäseikkailuun. Omaa syntyperää en tarvitse hävetä, vaikka isovanhemmat olivat maattomia käsityöläisiä. Tiedän suvussa pienen hajuraon valkoisten opettajien ja köyhästä syntyperästä punaisiksi leimattujen välillä. Olen värisokea, näen kaikki samanlaisina pulliaisina.

Melkein halkean ylpeydestä meidän hovikelpoisista edustajistamme. Kaste noudattaa minun lapsenuskoani. Suomen saksalainen seurakunta kuuluu muuhun uskonnolliseen yhteisöön Porvoon sopimuksesta puuttuvan allekirjoituksen tähden. Olen aika lähellä totuutta, missä Suomi-neito on menossa tai mihinkä meitä ollaan viemässä. Pitäisi mennä elämän portista takaisin ja odottaa parempia aikoja. Tietysti olisi aikakoneen käyttäminen toinen vaihtoehto. Saada syntyä itselle sopivimpaan aikaan.

Sain nimeni kesällä 1941. Isä tuli rintamalta saman kuorma-auton lavalla kaatuneiden kummisetien kanssa. Vihtaniemeltä soudettiin kirkonkylän rantaan. Kummi-täti laittoi kengät jälkaan lähempänä pappilaa. Heiskanen kyseli enemmän kaatuneista kuin meistä elävistä. Asiat olivat silloin tärkeysjärjestyksessä. Tässä uskossa sinnittelin lähes 65 vuotta. Sain ensimmäisen kastekynttilän 65 -vuotisjuhlilla Helsingin saksalaisessa kirkossa saatesanoin: Liebe Maire tai liebe M. Tänään uskossa osallistuminen ei kuristanut kurkusta. Sain kutsun valmistujaisjuhlaan ja kiitokset kutsumattomana haltijakummina paljon nähdystä vaivasta vihonviimeisessä pesänselvityksessä.  On kaikki hyvin taas 22.05.2012. Ja he elävät onnellisesti elämänsä loppuun asti.  SEN PITUINEN SE.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Uskomaton uusperhe

Lainattu tunnussävel ja Viitakon kuvat

Luen säädyttömistä murhenäytelmistä perhepiirissä ilman tunteenpurkauksia. Olen kuitenkin larppauksen/liveroolipelin johtaja vielä vähän aikaa. Operatiivinen johto on paikallaan, viettää unettomia öitä asioita pähkäillessään. Matkan päästä ei minulla ole mitään tekoa. Ei huolta. Kaikesta on selvitty tähän asti, eiköhän selvitä tulevastakin.

Uutiskatsauksessa Suomessa asuvat kreikkalaiset kantavat huolta  Kreikassa asuvista sukulaisista. Siellä etsitään jo ruokaa roskalaatikoista. Vihtaniemelle ennen syntymääni tulivat sukulaiset nälkää pakoon kaupungista. Olivat suuri apu heinätöissä, kun kaikki tehtiin perinteisesti käsin. Kesä maalla oli runsauden aikaa, järvestä kalaa, lehmistä maitoa, syksyllä marjat metsästä. Se oli työtä suuren perheen elättämiseksi. Sitten stop tykkänään!

Pienet pellot on pantava pakettiin, lehmistä maksetaan tapporaha. Perunapelto on pienettävä melkein pussiperunoiden kasvattamista varten. Se oli alkua tälle ajalle. Työ ei ole enää oikeata työtä. Elämä saadaan voittona uimataidosta alkuräjähdyksessä. Sen jälkeen jakajan käsi heilahtaa heikoimman lenkin kohdalla. Rikkaat elävät meidänkin puolesta iskemällä kyntensä meidän omaan. Ymmärrän yskän ilman lääkärin koulutusta terveellä maalaisjärjellä. 
Jos minulla on polvessa kusta, sitä ei ole päässä. Ultralääkäri viimeisellä bakerinkystan tyhjennyskerralla nosti oman housunlahkeensa polven yläpuolelle. Esitteli ultralla oman kystansa. 
- Sehän näyttää sikiöltä, mutta sydänäänet puuttuvat. Nyt en enää tule tyhjennettäväksi. Äänen nauraen poistuin hoidosta. Lääkärin ja hoitajan naurun voin muistaa tänäänkin. Taide ja taudit on minun juttuni, ihan oma asiani.

Brysselin kone ja Kreikan tilanne

Brysselin kone ja Kreikka ne yhteen soppii


huomenna pannaan pussauskoppiin

Nuori kuningas voi tehdä mitä tahtoo...

perjantai 18. toukokuuta 2012

Punkinpuremasta muihin purijoihin

Inhimillinen tekijä
Inhimillinen tekijä

Onko punkki Suomen vaarallisin peto? Punkinpurema sairastutti tuottaja Hannele Valkeeniemen. Anne Flinkkilän vieraina myös punkkiasiantuntija Soile Juvonen ja borrelioosia pitkään potenut Marjatta Vuori. 



Tänään en jaksa enempää jakaa kohtalotovereiden kanssa kokemuksia punkin pureman seurauksista. Kun kaikki sattui samaan aikaan omaishoitopestin alussa, tuli punkin puremasta este hoitaa vanhempiani, suunnitella sukupolvenvaihdosta, jäädä maalle asumaan, osallistua projektikoulutuksiin, jäädä eläkkeelle. Viimeisen niskalaukauksen  antoi koulutusrahastoa koskevan lain esittelijä suoritetusta ammattitutkinnosta stipendiporkkanan myöntämisehdoissa. Liian vanha ikäraja 61/64 vuotta ja työhistoria. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana tehty työ ei kerrytä työhistoriaa."

Omaishoidossa oli minulle kylliksi. Mitään syytöksiä en siihen kaivannut lisää. Punkki puraisi vain verta lisääntyäkseen, mikä lie muiden kuppareiden tarkoitus olla päsmäröimässä minun omissa bisneksisissäni. He ovat draculoihin verrattavia otuksia. Ottavat sieltä, mihin eivät ole mitään kylväneet. He ovat sijoittajia ja rahastajia.
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä?
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut.

Kaikkeen osallistumiseen olisi minulla ollut rahaa, mutta sinä ja muut maisterit olitte sitä mieltä, että verkkokirjoituskurssi on tarkoitettu akateemisille, hyvin toimeentuleville kirjoittajille. Mene muinaismummojen muistelupiiriin tai AMK:n oppilastyönä järjestämään lievästi dementoituneiden päivätoimintaan. Peruin kurssin. 
- Sinähän jo sen kerran peruit. Kurssi alkoi eikä harmittanut pätkääkään poisjääminen. 
Tuli 1. lasku.
- Me pyydämme anteeksi, pahoittelivat. 
- Päiväsi on pelastettu, kun osaat pyytää anteeksi. Punkki tietää, mitä tekee. 
- Isä, anna heille anteeksi, sillä he tiesivät mitä tekivät. Suomi-neidosta otetaan tämän sukupolven aikana kaikki irti omaan tarpeeseen. 

Borrelia minussa odottaa polttohautausta ja haihtuu savuna ilmaan. Sitä ennen teen mitä haluan. 
- Älä kysy, jaksanko?
- Jaksan, jos haluan. Vielä on elämän nälkä tallella. Mikäs on ollessa, kun kaikki olen vaihtanut uuteen seurakuntaa myöten. On lähetetty syöpään kuolemaan, lataamoon, katuhuoraksi...
Korkean tason lähettäjistä ei ole puutetta, mutta en lähde käskystä mihinkään. Itsenäisyys on sitä, että ei saa pakottaa. Raha sokaisee järjenköyhät, kun ei osaa rahaa käyttää.