Kirjoittaisin pienen kirjeen ja veisin sen laatikkoon. Näin hoitui kuuma linja 50 vuotta. Kotisivullani aamukampa muistuttaa Passausta ja Mansikkapaikasta. Osallistuminen elämäntarina -kirjoittajakurssille tuotti painetun kartan Korpilammen maisemista. Laskettelurinteen kuuset ovat tallella, mutta kylpylähotellin serenaadi on hautautunut uudempien serenaadien alle. Silkkiliina elää omaa elämää, mistä kulmasta sitä katsookin. Aikaa sitten huomasin oikealla kotirannan koivun ja postimerkin oikeassa yläkulmassa. Verkossa kaikki on mahdollista, profiili siirtyy postimerkkinä seinälleni. Ilmaveivistä ei vielä ollut tietoakaan.
Herrajestas, Mikael sen tekaisi. Mertarannan huuto kaikuu korvissani. Taivasvarjele, on on se sellainen häkki.
Minusta tuli sillä kertaa fanittaja. Kohteeni on jalkapalloilija, joka kirjoitti ylioppilaaksi tänä keväänä. Näin toivon Mikaelinkin tekevän ensi keväänä. Urheilijat eivät ole tyhmiä jätkiä, vaikka seura tekee kaltaisekseen menestystä juhliessa. Mitä isot edellä, sitä pienet/nuoret perässä. Nauttikaa nuoruudesta aikanaan eikä ilo ilman viinaa ole teeskentelyä. Niin monesta surunlapsesta on tullut ilotyttöjä isojen poikien kysynnän mukaan.
Faniliitto ei ole vielä ollut poliittisen keskustelun aiheena. Tarvitaanko sille kirkon siunaus vai voiko se olla vain molemminpuolista arvostusta. Jos arvostus päättyy, liittoa ei tarvitse jatkaa väkisin nilkkapannalla. Roope Ankalla ei ollut nilkkapantaa vaan pysyi uskollisena rahakasan kasvattamiselle. Ihmiset ottavat norsutkin palvelukseensa kytkemällä kettingin jalkaan. Miltä tuntuu kävellä kytkettynä, siitä kertoo Primo Levin yksinpuhelu keskitysleirillä. Peilit puuttuvat ja he peilaavat muuttunutta omakuvaa samassa tilanteessa muuttuvissa läheisissään. Lopuksi on vain luukasa lattialla. Ensiksi syödään, sitten vasta kärrätään luut joukkohautaan.
ole minulle vähän aikaa HÄN, jota fanitan vilpittömästi nuoruuttaan ja ikään katsomatta. Olemmehan sankareita kaikki, ihan jokainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti