Kellonsoittajan kirkkohistoriaa 1900 - 2011

Kellotapuli v. 1818

Valtion tunnen Suomi-neidoksi, jo ikäneidoksi. Mutta huhhuijaa vaalien jälkeen on tapahtuva siviilisäädyn vaihtuminen EU- rouvaksi tai madameksi. Perimätiedon mukaan olen sen aina tiennyt. Kirkolla on ollut monet kasvot minunkin lyhyen elämäni aikana. Se toteutuu valtiona valtiossa kuin Vatikaanissa. 

Notre Damen kellonsoittaja asui kellotapulissa ja ihmetteli maailman pahuutta ja omaa kohtaloaan. Se on kytköksissä politiikkaan. En ole tullut enkä mennyt, olen aina ollut. Se on minun mottoni uskonasioissa ja on hyvin henkilökohtainen.

Tuusniemen kirkko on minun lapsuuden kirkko. On siirtynyt suurempaan kokonaisuuteen hallinnollisesti, jotakin Järvi-Suomeen liittyvää. En käynyt rippikoulua Tuusniemellä ja siitä joku kyseli, kun ollaan samaa ikäluokkaa. Tuusniemen väestörekisteristä läksin maailmalle, palasin omaishoitajaksi. Sen jälkeen oli taas lähtö edessä. Kirkko on paikallaan samoin kellotapuli, jonka takana oli vankileirillä kidutetun setäni ns hautapaikka, jonne aikalaisten perimätiedon mukaan vietiin kukkia kesällä. Sitten se hautapaikka annettiin toiselle ja kukkien vieminen loppui. 

Valamo ja Lintula ovat luostareita Juojärven etelärannalla. Ovat elossa, vaikka luostari elämä ei houkuttelekaan tämän päivän ihmisiä vetäytymään yksinäisyyteen kilvoittelemaan. Kaikkein suurin kirkko meille on ollut Metsäkirkko, varsinkin isälleni paimenpoikana paimenessa. 6.2.2000 valta vaihtui vanhan kuninkaan odotettuun kuolemaan. Hänen viimeinen viestinsä oli lähteä paimentamaan Tuonelan karjaa.

- Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille.

- Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, lauloi pieni tyttö virsikirjasta puhelimen välityksellä minun kertoessani pelosta lähteä täyttämään isälle annettua lupausta, minä tulen. Siitä päivästä puheet ovat muuttuneet sen mukaan, mistä päin tuulee.

Isäni oli piirityksen kohteena kirkonkylässä uskonkonsulttien kerätessä kuolleita sieluja. Vanha jehova ei tullut enää saarnaamaan, kun hän kysyi ensikerralla minut nähdessään:

- Olenko kuullut heistä, olen jehovantodistaja? Vastaukseni riitti hänelle, mutta nuoremmat opettivat omaishoitajaa.

- Japanissa kunnioitetaan vanhusta, että kaksin käsin hänelle ojennetaan tarvitsemansa.

- Minäkö en tuntenut neljättä käskyä ja vastasin. Vaikka seisoin käsillä ja tekisin akrobaattitemppuja, en olisi sen parempi omaishoitaja, jos hoidettavalta puuttuu vastaanottokyky. Eikä minulla ollut pätevyyttä hoitaa isän eikä omiakaan sotatraumoja, kun kukaan ei ymmärrä eikä halua ymmärtää. Tästä samasta on kyse politiikassa, kirkossa ja yhdistyksissä. Omalta kohdaltani ongelmat ovat ratkenneet itsekseen elämällä ja sen jälkeen elämällä eteenpäin yrittämättä liikoja asioiden ratkaisemiseksi.

Luulin jo yhteisymmärryksen löytyneen, mutta pikku peippojen pomo tarvitsee vielä miettimisaikaa, kuinka asioita olen hoitanut suvussa.

Se ratkaisee myös 70-vuotissyntymäpäivien vieton. Ei tule suvun tapaamista nyt eikä myöhemmin. Saksalainen seurakunta kutsuu Helsinkiin vuoden juhlijat.

Neljännen käskyn siunausta saan kokea joka päivä lasten ja lastenlasten elämässä. On minulla esikuvat kauppiaille myydyssä Joosefissa ja Notre Damen kellonsoittajassa luettelematta pyhimystiellä eteneviä esikuvia.