"Risti sormes ja ole mies. Minä viitoitin miehen ties", kirjoittaa isä rintamalta. Hän on tehnyt parhaansa. Neljäs käsky on ymmärretty. Nyt on selitysosan vuoro totella esivaltaa ja presidenttiä.
Vuosituhannen vaihtuessa valtasi kiitollisuus mielen. Tästä on hyvä jatkaa. Sitä tunnetta kesti 6.2.2000 Presidentin valintailtaan asti. Seuraavana aamuna isäni kuoli. Mikään ei noudattanut enää suvun perinnettä eikä tähän päivään menneessä ole pasmat selvinneet.
Turkin vankilasta kiintiöpakolaisena tuotu nuori kurdimies avasi silmäni. Oli tuonut niskaan noidannuolen saaneen vieraansa luokseni hoitoon. Jäi itse tulkiksi, kun meillä ei ollut yhteistä kieltä. Vieras sai avun ja kehoitin häntä nousemaan. Mitään ei tapahdu. Tulkki ottaa ohjat käsiin. Näyttää paljon puhuvan käsimerkin.
- Ylös; vai viedäänkö sinut kuin pitsataksi kotipitsan kotiovelle.
Vieras nousee hymyillen silmillään ja kokeilee varovasti kääntyykö niska ja pää. Kääntyy, hänen vierailupäivänsä on pelastettu. Ei tarvitse työntää hoitopöydällä pitkin katuja. Siinä minun protestini asioidenhoidon nykytilasta. Kivet pysyvät kupissa. Pahantekoon en tule mukaan. Kolme vartiomiestä hakkasi tulkin sairaalakuntoon. Kukaan ei nähnyt ja asia jäi tutkimatta. Näin meitä kohdellaan näkyvästi ja näkymättömästi. Kivitystuomio ei ole sukupuolineutraali vaan kohdistuu aina naiseen seksistä miehen kanssa. Kutjailkoot keskenään sotkematta naisia ase- ja huumekauppoihinsa rahaa hankkiessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti