tiistai 11. tammikuuta 2011

Onni on sinitiainen

Enkeli sulki suun ennen syntymää. Sitten sulki korvat, etten kuule pääministerin tuloa kanavaa pitkin aamulla, kun olen vielä sängyssä.
Tänä aamuna ajattelin jo menettäneeni näkökykyni, kun kaikista aisteista on luovuttava. Avaan kuitenkin tietokoneen. Wlan ei ole käytössä ollutkaan, mutta verkkoyhteyskin ei-käytössä. Kaikesta huolimatta luen sähköpostit ja lukulehden netissä. Siihen asti kaikki hyvin. Posti pudottaa luukusta joulukortin, jossa talitiainen toivottaa jouluiloa. Pankki kutsuu Kultaisen Iän Kerhon jäseniä virkistys- ja liikuntapäivään, kylpyläretkelle Tallinnaan ja päiväretkelle Tyrväältä teatteriin.

Kolmen sydämen joulukorttia kaipasin elonmerkiksi ystäviltä jouluksi. Kyselin jo tutuilta, missä he mahtavat olla menossa. Nyt tiedän, että naapurit ovat kotona puiston toisella puolella. Talitiainen kiersi vain maailman ympäri päästäkseen pikkulintuna perille. Laajakaistanopeuden nostaminen häiritsee yhteydenpitoa netissä. 
Pankin ilmoitus Kultaisen Iän Kerhon jäsenelle ei koske minua. Siihen kerhoon en ole koskaan liittynyt enkä koskaan tule liittymään. Minulla on pankkitili sitä varten, että sen kautta taskurahat kuukautta kohden annettaan käyttööni. Muusta ajanvietteen järjestämisestä ei ole väliä. 

Yrittäjänä olin pankille turvallisuusriski, kun keräsin asiakkailta maksun käteisenä. Vein sen pankkiin tilille viimeisen kerran. Pankkineiti nousi seisomaan, käänsi selkänsä minulle ja olan yli mutisi.
- Et voi tuoda enää rahaa tilille. Ota pankin avaimet ja vie tallelokeroon. Siellä toinen securitarefirma siirtää rahat tilillesi.
- Minäkö tässä iässä ottaisin pankinavaimet voidakseni maksaa laskuni pankin kautta. Olin jo joutunut pyytämään huoltomiestä avaamaan oven, kun avaimet jäivät sisälle. Seuraavana aamuna istuin sängyn laidalla paniikissa.
- Mitä jos ottaisin rahani ja lähtisin matkalle ilmoittamatta kenellekään olinpaikkaa. Lasten tähden en sitä voinut tehdä. Soitin uuteen pankkiin ja kysyin.
- Otetaanko teillä vastaan käteistä rahaa?
- Ei, meillä kaikki rahat siirtyvät tilille sähköisesti.
- Kiitos tiedosta ja totisesti näin on tapahtunut. Puolivuotta pankki ollut toiminnassa ja huijarit siirsivät tekaistuilla papereilla miljoonia omille tileilleen. 
Näin ovat pankit jatkaneet, ottaen pieniltä antaen isoille. Ja näin toimii valtio kassavahdin avustuksella turvassa Suomi-neidon hameen alla.


Tiaiset ovat olleet minulle pikkulintuja siihen asti kun katsoin Eetu Tiaisen käsintekemää pöytää ja pöytälaatikkoa. Laatikko liikkui vaivattomasti, ei levinnyt liitoksistaan. Pöytä on vielä käyttökelpoinen, käsityönä tehty. Samaa en voi sanoa Askon valmisteista, palikoina laatikossa ostetusta lastulevytuotteesta. Kokosin sen itse, laatikko ei aukea. Pitäisi purkaa palikoiksi ja koota voimaa käyttäen tapit koloihinsa ja varmistaa liimalla, että laakotti pysyy kasassa kosteuden vaihdellessa sisätiloissa.
Pieni poika mainitsi sinitiaisen. Mikä erottaa tiaiset toisistaan. Talitiaisella musta  kommandopipo, sinitiaisella pyhimyskehä. Sopii minulle ja siitä lähtien sinitiainen on ollut minun onneni.


Kiiruhda hitaasti! Ottamalla aikalisän olen selvinnyt omaishoidosta aikanaan ja sen jälkeen valitsemalla oman tien. Samoin  on löytynyt parantajalääkärit hoitamaan minua. Olen käyttänyt potilaan oikeutta kieltäytyä hoidosta, joka olisi vain nuoren lääkärihoitajan kokeilua vanhaan naiseen. Olin nuori, kun hammaslääkäri jätti suuhuni liian korkean hammaspaikan hoitovirheenä. Päivystyksessä sain huolimatonta ensiapua kehoituksella mennä loppusilaukseen kaupungin hammashoitoon. Sunnuntain päivystyksestä alkoi jatkon odottaminen. Sitä kesti kaksi vuotta voidakseni testata, oliko odotusaika suorassa suhteessa; hyvää ei odota koskaan liian kauan. 
- Kysyvä kutsu kuului; tuletko?
- Tulen. - mutta siellä käytyäni en mene toista kertaa.


Eikä odottaminen mihinkään ole loppunut. Oikeastaan ollaan menossa kaikessa alaspäin. Lasketaan mäkeä kuin majava lituskahäntää hyväksi käyttäen. Palaan lepakkoluolaan kaksikuulaisen kahvan erottaeessa sukupuolet toisistaan. Yksikuulaisesta kahvasta ja hänen hirmuteoistaan muistuttaa yksikiveksinen, pieni, hassu Hitler, sekin on kerrottu jälkipolville. Pitää olla munaa ja munalisä palkassa. Jatkan jos munat koisoo ja ostan makkoovoo munnoo.
Viisas on, joka oppii kaikilta.

2 kommenttia:

  1. Hyvä ja ajatuksia herättävä juttu: pankit ja huijarit ovat yhtä maata;-((

    VastaaPoista
  2. Niin on, samaa mieltä.
    Ja kyllä, onni on sinitiainen ♥

    VastaaPoista