Iltahartaus 16.4. kirkkoherra Mikko Lappalainen
Kirkkoherra Mikko Lappalainen, Tohmajärvi. Virsi 269: 1-4. Virsi alkaa sanoin "Älä sure, sielu parka". Kampin laulu, Markku Pihlaja (joht.), Pertti Eerola (urut).
Tie on auki taivasta myöten Tohmajärvellä. Se halutaan nimetä Katri-Helenan Taivastieksi. Kuuntelen uudelleen iltahartauden, joko se kirkossa kuulutetaan. Laulajan mukaan vasta Potsipäivillä juhlakonsertissa. Ihmeiden aika ei ole ohi.
Mikko Lappalainen, Kirkkoherra, Tohmajärvi
Virsi: 269:1-3
Istun Tohmajärven kirkon penkissä ja katselen alttaritaulua. Ilta-aurinko siivilöityy ikkunoista. On huhtikuu. Ilmassa on jo vahvasti kevään tuntua. Kiinnitän katseeni kuitenkin kirkon etuosassa olevaan alttaritauluun. Taulun tekijä on ”maalaustaiteen tehtailija” Mikael Toppelius. Tämän taulun hän sai apureineen valmiiksi vuonna 1783.
Oikeastaan tauluja on kaksi. Ristiinnaulitun kuvan yläpuolella on toinen maalaus, joka esittää Pyhää Kolminaisuutta. Isä Jumala on kuvattu valkopartaiseksi vanhukseksi, ja aivan kuin hänen polvellaan, istuu Jeesus-lapsi risti kädessään. Kolmas hahmo on Pyhä Henki kyyhkysen muodossa.
Tämän taulun mielenkiintoisin kohta on kuitenkin sen teksti: ”Minä armahdan kaikkia”. Sen on Mikael Toppelius kirjoittanut kauniin siveltimenvedoin käyttäen vanhoista virsikirjoista tuttua fraktuuraa. Täytyy kyllä sanoa, että täältä kaukaa katsottuna tekstistä on vaikea saada selvää.
Tuohon tekstiin liittyy muuten pieni tarina. Kirkkoa kävi kerran katsomassa vanha naisihminen, joka kertoi istuneensa kirkonpenkissä pienenä tyttönä. Häntä ihmetytti jo silloin tuo ylhäällä olevan taulun teksti.
Miten Jumala armahtaa nimenomaan ”pappia”? ”Mi-nä ar-mah-dan pap-pia”, näin oli pieni tyttö lukenut. No, sekaannus on varsin ymmärrettävä. Vanhojen kirjasinten k (koo) näyttää kaukaa katsottuna ihan p (peeltä). Kertojan mielestä tuo väärinymmärrys tuntui silloin, pienenä tyttönä, aivan järkeenkäyvältä. Kyllä kait ne papitkin armahdusta tarvitsevat…
”Minä armahdan kaikkia”. Tekstiä alleviivaa taulussa Isän Jumalan levitetyt kädet. Kysymys ei todennäköisesti kuitenkaan ole siunaavista käsistä, vaan käsivarsista, jotka ovat auki syleilläkseen. Näin kuvittelen maalarinkin ajatelleen.
Ajattelen mielessäni Raamatun kertomusta tuhlaajapojasta. ”Kun poika oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”. Itseäni on kovasti puhutellut tuo isän heltyminen jo ennen kuin poika ehti edes pihapiiriin saakka.
Eli tuhlaajapojan isä armahti poikansa jo sisimmässään. Oman pojan näkeminen elävänä sai hänen sydämensä heltymään. Ja sitten: sydämen asennetta seurasi toiminta. Pihalle, poikaa syleilemään ja suutelemaan.
Toppeliuksen taulun Isä Jumala toimii samoin: käsivarret ojentautuvat kuin sulkeakseen syliinsä, rutistaakseen. Kuulen isän sanat: ”Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän löytynyt.”
Hiljaisen viikon keskiviikon psalmissa on sana, joka sopii tähän: ”Nöyrät näkevät tämän ja iloitsevat, niiden mieli virvoittuu, jotka etsivät Jumalaa, sillä Herra kuulee köyhien rukouksen eikä hylkää omiaan, jotka ovat vankeudessa”.
Tuhlaajapoika luuli vapauden löytyvän ylellisestä elämästä vieraalla maalla kaukana Isän silmistä. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin nuori mies haaveili. Ei rahaa, ei ystäviä, ja lopulta nöyryyttävä työ sikopaimenena. Onneksi Jumala kuuli yksinäisen miehen rukouksen. Oli Jumalan suurta armoa että sai voiman tehdä parannuksen ja lähteä takaisin Isän taloon. Suurta armoa oli myös se, että häntä vastassa oli rakastava syli.
Teen lähtöä kirkosta. Vielä ovella käännyn katsomaan Toppeliuksen maalauksia. Alttaritaulun sanoma on universaali: Kristuksen sovitustyön ja ristin tähden Jumala armahtaa kaikkia, sulkee syliinsä ja vie juhlataloon.
Ristiinnaulitun kuva näkyy kauaksi. Syy armahdukseen on selvä.
Lisätty 24. huhtikuuta 2014
Tohmajärvi on tapetilla tapahtumineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti