Auringon lapset

 

Tapio Rautavaara: Auringon lapset

Äänite 5.11 1951

Sävellys Georg Malmstèn

Sanoitus Erkki Karu

Katson tarkemmin äänitteen tietoja:

Sota alkoi 10 vuotta sitten. Isän 45. syntymäpäivä on lähellä. Olen 10 -vuotias. Vanhempani olivat auringon lapsia ja me kaikki kahdeksan yhtä rakkaita vanhemmillemme, pikku päivänsäteitä. 

Kymmenen vuoden kuluttua ensimmäiset menninkäiset näyttivät jo tietä kotiluoliinsa. Toisistaan erossapitämiseksi rakennettiin Berliinin muuri.

Rakkauden korkeaan veisuun päättyy tämä juhannus. Toisella korvalla kuuntelen radiojumalanpalvelusta. Se pakottaa minut hakemaan evl:n sivulta päivän sanat.

1. lukukappale Aam. 8: 4-8

Kuulkaa tätä, te jotka poljette vähävaraisia

ja ajatte maaseudun köyhät perikatoon!

Te sanotte:

"Milloin päättyy uudenkuun juhla, että saamme myydä viljaa,

milloin sapatti, että saamme avata varastot?

Silloin voimme taas

pienentää mittaa

suurentaa hintaa

ja pettää väärällä vaa'alla.

Näin saamme varattomat valtaamme rahalla

ja köyhät kenkäparin hinnalla.

Ja akanat myymme jyvinä!"

Herra on vannonut Jaakobin kunnian kautta:

- Minä en unohda yhtäkään heidän tekoansa!

Eikö maa tämän takia järise,

eivätkö kaikki sen asukkaat valita?

Eikö se kaikkineen nouse kuin Niilin vesi,

kohoa ja laske kuin Egyptin virta?

"Kuulosta vaietulta hallitustunnustelulta. Piispa Eero kyselisi, pitäisikö tekstiä muuttaa poliitikkoja ymmärtävämmäkisi. Piispa Irja selittää sanaa, kuinka sen on ymmärtänyt. Poliitikoilla on kaikki valta päättää, mitä, miten ja mistä saarnataan. Nehän päättävät lepopäivistäkin. Kukaan ei enää pie pyhhee. Tappaminen on sallittu ainakin sannoo lojjauttamalla. Varastamisesta ja valehtelemisesta puhumattakaan."

Teksti on tuttua livenä kuultua juhannuskirkossa lapsuudessa. Sitten tulee viihde- ja vapaa-aika. Kirkkoon ei enää ehtinyt uskovaisimmatkaan. Pyhäaamun rauha on mennyttä. Elämä jatkuu odotuksessa.

Vedin rullaverhon ylös ja näkymä pienestä ikkunasta on entisensä. 

Kuviteltu sademetsä Kaupungintalon puiston puiden latvoissa. Takana peltikatosta heijastuu aurinko häikäisten silmät hetkeksi. Lippu on poissa tangosta. Lurotti salkoa pitkin aatosta yön yli iltayhdeksään märkänä sateesta. Metsässä ei liikahda lehtikään eikä lippu liehu iloisesti tuulessa. 

- Onko luonto kuollut? 

- Ei, se on pysähtynyt viettämään juhannusta ja odottaa, mitkä ovat juhlan vaatimat verot/uhrit.

Siinä on jotakin epäjumalanpalvomisrituaalia vuodesta toiseen. Nyt ei vain kuulu Enskan varoittava ääni liikenteessä.

- Ajetaan kärsä hännässä liian liki.

Surfailen turvallisesti youtubessa vaihtaen maisemaa. Karjalainen lupaa.

- Mukanakin laulaa saa; mikä juhla se on sillä tavalla?

Se on suomalainen juhannus.

Löylyä lissää, löylyä lissää, ei tämä tunnu missää. Tilastotiede pitää siitä huolen. 

PS: torstaina juhannuksen jälkeen hinku jäi.

Toisella korvalla kuuntelin radiojumalanpalvelusta ja näkevällä silmällä luin päiväntekstit, joista yhden kirjoitin ylös muistuttamaan tästä juhannuksesta. Evankeliumiin palaisin myöhemmin. En onnistunut sitä löytämään netistä ja kysyin palautelomakkeella. Vastauksesta olen hämmästynyt: 

- Valitettavasti meillä ei ole Juhannuksen jumalanpalvelustekstejä. Julkaisemme pääasiassa sitä ja tätä silloin kun puhuja antaa luvan, meilaa kirkontiedotuskeskus.

Puhuttelija ei jätä kuitenkaan rauhaan, vaan pakottaa kysymään itseltäni: 

- Mitä aikaa elämme? 

- Elämme kirkkovuotta 2.vuosikertaa, kyseessä on 2. sunnuntai helluntaista. Hakemani Raamatun kohta löytyy evl.fi/kirkkovuosinyt

EVANKELIUMI

Luuk. 12: 13-21

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon." "Mitä?" kysyi Jeesus. "Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?" Hän sanoi heille kaikille: "Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa."

Ja hän esitti heille vertauksen.

"Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: 'Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.' Hän päätti: Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!' Mutta Jumala sanoi hänelle: "Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut - kenelle se joutuu?"

Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen, mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.

Se on siinä ja ollut jo sukupolvien ajan isoisän opettaessa lukemaan vanhasta virsikirjasta vanhoilla aakkosilla. Vee oli vuu, mitä lie tänä päivänä? Kun tyhmyys suvussa muuttui ahneudeksi laitoin sisaren todistuksen käydystä rippikoulusta seinälle. Hän oli sen nähnyt, mutta ei ymmärtänyt sen viestiä. Hänkin oli saanut perusopetusta rippikoulussa ja oli rokotettu. Siitä se papinkirja oli todistuksena. Meistä kukaan ei ole pakana, vaan olemme korvallisina kuulleet ja vannoneet tahtovamme noudattaa käskyjä.

Lisään vielä jonakin päivänä kirkkovuosinyt -sivulta aiheeseen kuuluvan rukouksen. Sanaakaan ei yhdellä kertaa liikaa, ettei mene jeesusteluksi. Miksi kutsutaan julman jumalan oikealla puolella istuvaa juoksupoikaa ja heitä yhdistävää henkeä? Asiahan ei minulle kuulu, kun en usko julmaan jumalaan.

Jos perinnöt olisi jaettu laillisesti aikanaan, ei minun tarvitsisi viettää juhannusta koneen ääressä kaupungin katolla, vaan olisin rannalla kuin muutkin juhannuksen viettäjät Ruotsissa, Amerikassa tai mökillä.