Tänään tahdon niiin: 6. kirje

vko 6

 维塔斯 星星MV（字幕版） 05:57 Prokofjev: Marssi sarjasta Rakkaus kolmeen appelsiiniin (Jouko Harjanne, trumpetti, ja Kari Hänninen, piano).

Nyberg: Tuolla keinuu pieni pursi (Tupu Savunen, sekä lapsikuoro ja yhtye/Mikko von Deringer). Luttenberger: Siion, apus ainoastaan (Radion kamarikuoro/Tarja Viitanen, ja Pertti Eerola).

Aamuviideltä avaan radion, on liian aikaista nousta sängystä. Kuulen sieltä täältä esittettyjä kappaleita. Ihmettelin mielessäni, onko "aalloilla keikkuva pieni pursi" aamusoiton aihe seitsemään asti. Eihän aamusta tule hartaiden sävelten toivekonserttia. Vasta kahdeksaan mennessä olen täysin valveilla. Kuuntelen aamuhartauden vetten päällä kävelystä.
Rukoushetkessä viikon alkaessa puhuu pastori Jaana Räntilä, Helsinki. Hartauden musiikkina soi Taizé -yhteisön esittämänä "In God alone my soul". Hartaudet: Aamuhartaus 3.2 03.02.2014 06.15

Ajatus on selkeä eletystä elämästä ja tulevasta. Olen saanut elää rauhan aikana sodan loputtua. Kuka sitä rauhaani on häirinyt, on sairastunut sotatraumoihin. Rauhanturvaaja tietää, mitä on valvoa rauhaa kriisialueilla ja taata tyttöjen koulunkäyntiä sodan aikana. 

Samaistun näihin tyttöihin muistellessani omaa koulutietä. "Olen unessa useasti", mutta vaikenin kaikesta kokemastani pahasta 5-kymppiseksi. Sain kutsun tulla syntymäkuntaani, siellä tarvittiin minua.
- Minä tulen, lupasin isälle. Lapset jäivät aikuistumaan omillaan. Olin järjestänyt kaikki asiat toimiviksi. Heti alusta lähtien tunsin, että syntymäkuntani sairasti sotatraumoja valkoisina. Punaiset olivat tervehtyneet selvittyään sodasta elävänä. 

Toinen ongelma oli paluumuuttajien ja paikalleen jääneiden välillä. Tutkittiin tarkkaan, mikä sai 5-kymppisen tulemaan maailmalta takaisin. Syynä täytyy olla karahtaminen kiville.
Isän kuoltua tarvittiin kuolintodistus pankkia ja perunkirjoitusta varten. Siitä virkatodistuksesta luin tarinani  avioliittoon vihkimisestä, avioerosta, oman sukunimen takaisin ottamisesta. Siinä tulkittavia asioita, joista en halunnut järjestää yleistä  tiedotustilaisuutta. Omaishoitajuus oli kaikelle tälle peitetarina taivasosuuden saavuttamiseksi. 

Jos suvunjatkaminen on mikään tutkimusaihe, noudatin biologian opettajan neuvoa suvun tervehdyttämiseksi. Heittäydyin satamajätkäseikkailuun lumilakeuksien keskellä ainoan mahdollisen miehenpuolikkaan kanssa. Sekin tapahtui puhemiehen välityksellä kyläpuheiden painostuksesta. "Kun akka on puhemiehenä, on piru perämiehenä" vanha viisaus on tullut mieleen. 

Pyysin virkatodistuksen, jossa oli (X) rasti ruudussa; elää avioliitossa. Tästä liitosta oli tehtävä loppu, eihän yksikseen voi elää avioliitossa. Nämä tiedot olivat minusta isän kuoleman jälkeen pyydetyssä virkatodistuksessa isän perillisistä. Vielä viime syksynä sain tiedon, että kirkonkansliasta oli pyynnöstä annettu tämä virkatodistus yleiseen jakoon. Voi sitä tyhmyyttä tietojen antajalta ja tietojen levittäjältä.

Omille tytöille olen kertonut terveestä perimästä isän puolelta ja vastannut kysymykseen.
- Sinäkö olit se kuninkaallinen?
Tyttärentyttöjä kiinnosti kyselyiässä äitinsä isä kuulopuheiden perusteella. Talvityttö kysyi.
- Etkö sinä päästänyt enää sisälle?
- Hän ei halunnut elää meidän kanssamme, vastasin tytön kysymykseen.

Nämä traumat yritetään selittää syyksi, miksi olen tehnyt sitä, mitä olen tehnyt. Hyvät asiat on jokainen kääntänyt itselleen suruksi ja huonot asiat itselleen iloksi. Tämä olkoon pohjanoteeraus Suomi-neidon sotatraumoista vanhusten ja lasten aliarvostamiseen. Meillä ei ole poliittisesti varaa huolehtia kaikista hyvinvointivaltion asukkaista. Jokaisen mäkättäjän kasvoilta luen hänen omaan traumaansa perustuvan mielipiteen. 
- Kun minun lapseni on vammainen, kostan sen terveiden lasten äitiin. Ei sellaisella äidillä ole mitään arvoa vanhempiensa omais- eikä saattohoitajana, vaikka kuinka noudattaisi neljättä käskyä vanhempiensa kunnioittamisessa.

Yhteisvastuukeräyspuhe 2.2.2014 oli odotettu "lahjoita hyvä kuolema" -teemalle. "Suomesta löytyy saattohoidon vahvaa ja arvokasta osaamista neljästä saattohoitokodista sekä useista perusterveydenhuollon toimipisteistä. Mutta kehittämistäkin on. Erityisesti saattohoidon valtakunnallista saatavuutta voidaan parantaa."

Suurimpana puutteena pidän "omaishoitoasian" jämähtämistä alkutekijöihinsä. Sillä tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen ja pitkäaikaissairaan hoitajan tekemän työn arvostuksen siirtämistä vanhuksen, vammaisen ja pitkäaikaissairaan maksettavaksi. 
Enää en ole pysynyt mukana muuten kuin vapaaehtoistyössä muuntaessani projektia Rudof Steinerin sosiaalisen peruslain mukaan. "Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii itselleen suorituksensa tuloksesta ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista."

- Jos olisi polkupyörä, ajaisin järveen, vaikersi masentunut emäntä.
- Jos se on siitä kiinni, asia on helppo korjata, vastasi vihmerä vävy anopilleen. 

Olen nähnyt videon kuinka Vitas harppoo sillalla hyppyaikeet mielessään. Sillankaiteesta leikataan pala pois. Siinä on tilaisuus hyppyä varten, mutta hyppy jää hyppäämättä.  Pakotettuna hyppäämmän alas painajaisessa opin lentämään. Alhaalla odottelijat valmistelivat alastulokohtaa levittämällä sanomalehden. Myöhemmin sain selvemmän merkin Sveitsin ystäviltä, punaisella hiirimatolla valkonen risti. Se on oikea täsmäalastulo.

Aamuhartaus kertoo vetten päällä kävelemisestä. Piispa saarnasi kermasaaviin pudonneista sammakoista. Pelastautumiseen ei ole muuta keinoa, kuin hyppiä. On siirrettävä perimätietona seuraavalle sukupolvelle sairastumatta kuolevaa hoitaessaan ammattitautiin - ettei kukaan kuolisi yksin. Siitä ammattitaudista paransi minut kirkko, yhdistykset ja edunvalvojat. Kaikki on hyvin taas.

Työssäni kohtasin pari nuorta isää, jotka eivät tunteneet onnistuneensa isänroolissa nykyajan vaatimusten mukaan. 
- Olet hyvä jätkä, sanoin halaten. Vuosia myöhemmin olen kuullut, että heistä on tullut hyviä isiä lapsilleen. 

Matka on pitkä kuljettavaksi isoisän antaessa vierihoitoa vastasyntyneelle isän ollessa sodassa. Isoisä sai kuolla kotona, olin 7-vuotias ja muistan hautajaisista jotakin. Vanhempien vanhuudesta ja kuolemasta muistan kaikki. Vielä senkin kun "maailman paras isä" sai sukuviirin ja Suomen lipun 9-kymppisenä. Valkoiset veteraanit eivät uskoneet isän kuolleen, kun heille ei ilmoitettu päivää tuoda havuseppelettä haudalle sotaan osallistumisen muistoksi.
Nyt on se viimeisen villityksen aika, josta en saisi olla mitään mieltä. Olen kuitenkin omalla kottoopoistumisluvalla.