Nykäskylän jälkeen

Juice leskinen - Siniristiloppumme
Aamuhartaus ti 11.02.2014
Mika Nuorva, laulaja-lauluntekijä, Laukaa

Kaksoiselämää!

 

 Keneltä sitä kysyisin, mikä tässä mättää? On urheilu- ja kulttuuriministeri ylimpänä määrärahojen jakajana virkamatkalla tutustumassa, kuinka meidän urheilijamme edustavat olympialaisissa. Musti sanoi edustavansa uutta sukupolvea, ettei ole joutunut ylimmän johdon valmennustilanteeseen ottaa tai jättää. Pojasta on polvi parantunut. Ministerit eivät muutu miksikään ihmisinä. Kun asiaa tarpeeksi jauhetaan, jää Arhinmäki sairauslomalle toipuakseen töppäilystään. Urheilija ei tervettä päivää näe eikä urheilusta päättävät muista ministerin valan velvoitusta.

Matti Nykäsen lahjakkuus synnytti epäterveen pomojen porukan hänen ympärillään. Hän olisi tarvinnut äidillisen ymmärryksen, mutta missit ja missukat ratsastivat Matin rinnalla. Liian paljon, liian varhain on taitolaji. Siitä on nähty surullisia esimerkkejä, joskin urheiluministerin töppäystä ei voida laskea nuoruuden tiliin. Tai on jo alamäki edessä muistinmenetyksenä. Näinhän meidän seiväsmatkoista kerrottiin, kun valokuvia katsottiin kysyen, missä milloinkin oltiin ympäripäissään.

 

 

 

 

Nykänen voitti urallaan 5 olympiamitalia, joista 4 kultaa muita saavutuksia mainitsematta. Kuka näitä muistaa muistuttamatta. Poliittisesti suuret lupaukset muistuttavat lasten aivopesua itsemurhaiskuun. Poliitikoilla on täydet 70 neitsyen palvelut eduissa käytettävissä ennen räjähtämistä. On sellaiset pelisäännöt.

Lahtelainen sisäpiiritieto valaisi Matin edesottamuksia. Tuli mäkeen viime hetkellä. Sitä oli selitelty muilla syillä, mutta Matti oli ollut putkassa kioskimurrosta. En siitä tiedosta tullut hullua hurskaammaksi. Jollekin urheilupomolle se oli kertomisen arvoinen asia. Lapsellisuuttaan Matti kokeili rajojaan. Kierteen katkaisemiseksi voimauttava valokuva menetelmä tulisi avuksi, löytyisi se pieni poika, joka osasi hypätä, mutta isot pamput ottivat kunnian itselleen Matin menestyksestä. Jääköön mainitsematta, mitä kertoja pyysi anteeksi, kun sovitulla ajalla hän itse oli estynyt saamaan hierontaa.  

Joka menneitä muistelee, sitä tikulla silmään.

• Translation: A poke in the eye for those, who dwell on the past.
• English equivalent: Forgive and forget.
• Meaning: There is no use in dwelling old grudges.
• Kukkola. Peruspelia Johtaja, Peruspelia. BoD - Books on Demand.

Poliitikko pyytää töppäilyänsä anteeksi unohtaakseen. Urheilija muistetaan niin kauan kuin on menestystä. Kirkko syyllistyy samaan ja kantaa itse seuraukset. Lähettää kuitenkin pahoittelukirjeen osoitteenmuutoksesta. Minua loukkaa tyhjänpäiväiset pahoittelut, eihän osoitteenmuutos pitäisi olla niin suuri synti. Rahasta on kyse.

"Auringonkukat, auringolle / alati kuuliaiset, / elämästä poistukaamme / tyyninä, / katumatta / edes sitä / että olimme eläneet."
Kirkko uudistaa sivujansa eikä mikään näy missään.

 

Hyvää huomenta siellä päässä, varhainen radion kuuntelija.

Vaikka juuri soinutta kappaletta ei ole tällä lähetyspaikalla ehkä kovin monesti kuultu, se on sitäkin enemmän soinut muilla radioasemilla sekä ihmisten levysoittimissa, ja muodostunut merkittäväksi osaksi suomalaista musiikkihistoriaa. Kyseessä on siis alunperin Juankoskelta tamperelaistuneen Juhani Juice Leskisen yksi suosituimmista lauluista nimeltään ”Kaksoiselämää”, vuodelta 1986.

Kirjailija-runoilija-muusikko Leskinen tunnetaan paitsi taiturimaisesta sanankäytöstään, myös paikoin värikkäästä elämästään ja suoranaisista provokaatioista, joilla hän usein pyrki kiinnittämään huomiota byrokraattien valtarakenteissa pesiviin mädännäisyyksiin; yleensä vallanhimoon ja itsekkyyteen. Juice Leskisen tuotannossa uskonto ja hengellisyys ovat olleet alusta asti merkittävinä aihepiireinä. Myös uskonnollisissa lauluissaan Juice kirjoitti pisteliäitä rivejä sekä instituutioiden että yksilöiden taipumuksesta omahyväisyyteen. Ei siis ihme että herne meni monella nenän lisäksi korvaan, vieläpä sen verran syvälle, ettei sieto enää riittänyt kuulemaan Juhanin herkempiä ja hengessä viisaita rivejä. Leskinen kuitenkin arvosti evankelisluterilaisen kirkon tekemää työtä niin paljon että hän jossakin yhteydessä tokaisi että valtiosta hän kyllä voisi erota vaikka heti, mutta kirkosta ei ikinä.

Kuulemamme ”Kaksoiselämää” -kappale on nimensä veroinen esimerkki siitä, että sanoilla voi olla, ja oikeastaan aina onkin, useampia merkityksiä. Vaikka tiedetään, että Juankosken Juhani on tätä laulua tehdessään ollut avioeronsa musertama, olen kuullut siinä 14-vuotiaasta asti myös hengellisen kaksoismerkityksen. Kappale on minulle ikään kuin alkuperäistään varhaisempi toisinto Jaakko Löytyn ja Kaija Pispan virrestä ”Kahden maan kansalainen”. Ihminen elää tässä näkyvässä maailmassa, mutta yhtä aikaa saattaa kokea olevansa myös Jumalan lapsi. Jonkun osana taas voi olla sellainenkin kaksoiselämä, missä julkisivu esittää ihmisten edessä uljasta ja virheetöntä uskonsankaria, mutta toinen puoli kätkeekin sisälleen sitten kaikki synkät ja inhimillisen raadolliset osuudet. Sellaisen täytyy olla melko raskasta elämää.

Leskinen kirjoittaa: ”Tiedän mitä haluan, tiedän miten vähään kykenen”. En erityisemmin tunne Paavalia, mutta jotenkin se nimi tuli tuosta fraasista mieleen. Kappale jatkuu: ”Olen sinussa kiinni, sinä tiedät, vaikka myönnä en”. Tämä ajatus menee suoraan ainakin oman, melko känsäisen nahkani alle. Paitsi että se muistuttaa Juankosken naapurissa Nilsiässä vaikuttaneen talonpojan Paavo Ruotsalaisen kuvauksia kovapäisen ihmisen kamppailusta Jumalansa kanssa, on siinä esitetty sekä laki että evankeliumi. ”Olen sinussa kiinni, sinä tiedät, vaikka myönnä en”. Laki on siinä, että huomaan kuinka vaikea minun onkaan myöntää olevani riippuvainen Jumalasta, omasta Luojastani. Niin että heti jotenkin meinaa hävettää. Ja tasan tarkkaan tiedän, kuinka loputtomasti hävettävää oma sydämeni pitääkään sisällään. Silkkaa evankeliumia ovat taas sanat ”sinä tiedät”. Oikeastaanhan siihen on kätketty koruton uskontunnustus.

Kertosäe: ”Vaikken koskaan luotasi poistunutkaan, tulen uudestaan”, voisi kuvata jopa liikuttavan huvittavalla tavalla pienen ihmisen luuloja siitä, kuinka hän muka itse tekee suuria uskonratkaisuja Jumalan suhteen, mutta todellisuudessa onkin tahtomattaan ja tietämättään ollut koko ajan Jumalan kaitsennassa, tai talutusnuorassa, kuten körttiläiset sanovat. Kuulen lauluissa usein hengellisiä ulottuvuuksia riippumatta siitä, onko tekijä tarkoittanut kappaleitaan nimeen omaan hengellisiksi. Ymmärrän, että joillekin kelpaa sellaiseksi vain tietyn tyylilajin musiikki, mutta itse koen toisin. Joskus tuntuu jopa hieman röyhkeältä ikään kuin riistää jonkun taiteilijan hengentuote omakohtaiseksi kokemukseksi. Toisaalta ainakin J. Leskisen kohdalla tähän on meillä kaikilla tekijän antama lupa: useassa haastattelussa hän korosti sitä että on kuulijan oikeus kokea laulu siinä merkityksessä kuin sen kokee, riippumatta mistä vinkkelistä
laulun tekijä on alunperin tekstinsä laatinut.

Juhani Juice Leskinen on paitsi johdattanut minua visiiteillä Paavalin ja Paavo Ruotsalaisen tykönä, innostanut suomenkieleen ja lauluntekemiseen, myös opettanut kuuntelemaan tarkoilla korvilla. Nuoruuden ehdottomuuksissani nimittäin ehdin jo suuttua pelkästään joistakin Juicen laulujen nimistä ja luulla häntä rienaajaksi. Onneksi kuitenkin kävi kuten elämässä niin usein muutenkin: tarkempi ja kiihkottomampi tutustuminen asiaan johdatti myöhemmin suurien löytöjen äärelle.

Ennen menehtymistään munuaisten vajaatoimintaan 24.marraskuuta 2006, mm.vakavasta diabeteksestä, masennuksesta ja maksakirroosista kärsinyt runoilija oli ehtinyt jäsentää mietteitään mm. seuraavasti: ”Olen tullut siihen tulokseen, että jumala on. On järjen köyhyyttä mennä kieltämään sellaista mitä ei
ole, turha saarnata erämaassa, turha vakuuttaa löytäneensä ratkaisun. Jumala on, vaikkei uskoisi.”

Toivotan sinulle avaria ajatuksia ja hyvän Jumalan siunausta elämääsi, tai kaksoiselämääsi.