Viime päivien haaste on ollut leivän jakaminen. Palaan katsomaan lehtikuvaa kesäkuulta. Voiko se olla totta Suomessa kassien jakopaikalla? Otan haasteen vakavasti. Jokapäiväinen jaettu leipä riittää kaikille. Tilaan pullon mietoa olutta, puolikuppia alkuruokakeittoa ja palan leipää. Maistui hyvältä ja sitä oli riittävästi jotakin tilatakseni. Paikka on muuttunut, uusin tilaukseni. - Meillä ei ole keittoa listalla. Lasillinen mietoa olutta kuitenkin löytyy. Mitä minä sitten tilaisin? Seuralaisten eteen kannetut annokset eivät herättäneet ruokahalua.
Kesän lopettajaisiksi tilaan jäätelöä, kermavaahtoa, mansikkakastiketta. Vaahtokarkit kruunasivat annoksen. Shampanja olisi ollut juomavalinta, mutta etenin väärässä järjestyksessä. Korjaisinko vahingon kellojen siirtyessä talviaikaan? Yöpyminen kalliissa paikassa, aamiaiseksi shampanjaa ja vaahtokarkkeja?
- Ei, olen kuukauden etuajassa. Tilaan ison lasin vettä ja pudotan mukana tuomani poreB-tabletin. Se on etikettivirhe tuoda omat eväät anniskelupaikkaan. Syön pöytään tuotuja naksuja. Maistuvat varatossa pitkään seisoneen pussinpohjalta, ei perunalastuilta. Illalla kotona syömiset närästävät estäen unentulon. En voi erottaa, oliko se polte fyysisistä vai psyykkisistä syistä.
En ole nälkäinen, janoinen enkä likainen, olen suomalainen. Tässä vaiheessa paikalle saapuneena olen yli-ikäinen oppimaan mitään uutta. Pitäisi varata vanhainkotipaikka lakanoiden välissä. Sinne sovelletaan säästöjä.
- Ei vanha enää tarvitse happea, ruokaa eikä juomista. Aineenvaihdunta on hidastunut. Ruoka-annos tuodaan pöydälle ja viedään pois tarjoamatta syöttöapua halvaantunelle.
- Ei ole ollut nälkä. Mikä on laitoksen ohjesääntö? Kesällä 1960 ruotsalaisessa vanhainkodissa ohjeistettiin. Joka päivä on käytävä katsomassa. Ehtihän asukas olla kuusi päivää kuolleena laitossängyssä. Meillä kuusi vuotta kuolleena omassa kodissa. Mainosposti työnnettiin postiluukusta sisälle.
- Ei ollut langennut heräteostoihin, sitaatti totesi.
"Mikä se sellainen metsänomistaja on, joka ei ilmaista mainiota metsäkirjaa haluaisi?*)". Mainokset ottaa päähän. Minun perintömetsä on valituskierroksella, jossa minua laskutuskohteena käsitellään. Minun metsä ei ole kirjoissa eikä kansissa. Minua tässä ollaan nujertamassa. Rauhan välikappaleena tulin lauantaina ruokakaupasta. Vastaan tulee edunvalvoja. Siirryn katukiveyksen reunaan, etten joutuisi kuulemaan hänen tehtäväänsä hierojien edunvalvojana naiskauppatavaraa värvätessä. Nostan katseeni vasta sitten, kun ohitus on tapahtunut ilman yhteentörmäystä. On liian monta lakia erottamaan meidät suomalaiset meidän asioiden ylipuhujista hyvinvointivaltion kaatopaikalla.
Omalla esimerkillä olen näyttänyt siirtyneeni maahanmuuttajien leiriin. Siellä kukaan ei kysy.
- Mitä sinä täällä teet? Olethan kohta eläkkeellä. Sitä juuri, elän vielä monia armorikkaita vuosia. Tervehdin aina Tuusniemen raitilla Bosnian pakolaisena tullutta vanhaa pariskuntaa. Asetuin heidän asemaansa, jos itse olisin muukalaisena maailmalla eikä kukaan tervehtisi.
- Voi, pientä! Ei kaikille jaettu leipä moninkertainen ole.
Wo Ai Ni uh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti