Kirjapaketti vai tuhkauurna

Aina olen tiennyt, kuka olen, mistä tulen ja mitä teen. Viimeksi se tuli toteennäytetyksi 9.11.2010 Otavassa kurssin päättäjäisissä saadulla todistuksella. Yhteensattumien summana oli meillä omaa aikaa illasta pitkälle seuraavaan päivään. Keltaista jäänsärkijää tarvittiin sanan ja teon varsinaisessa merkityksessä. Kalenterista katsoin marraskuun kuvan.

- Äiti, saameko järjestää olohuonetta vähän hienommaksi kunnes vieraat tulevat?

- Tottakai, kullanmurut.

Ja mehän teimme parhaamme mukaan pienryhmäesittelyt kotitöistä ja otimme ryhmäkuvan, jossa kaikki, poissaolevatkin, ovat näkyviä. 

Tänään tuomiosunnuntaina aurinko nousee Utsjoella 10.40 ja laskee 13.12. Taivas on pilvessä, pappi puhuu Jeesuksen lempeydestä ja vihastumisesta vääristä teoista. Kutsu kasvuntielle kuuluu. Sanoinkin Miinalle, että voimauttava valokuva -kurssi on minulle kuin uskoonhurahtamis -kokemus. Maailman ihanin tyttö -kirjan saisin postissa. Senkin olin nähnyt etukäteen näin tapahtuvaksi muistutuksista huolimatta. Ymmärrän tapahtumien kulun ja sain kirjan postissa.

Sainko sen itselleni, olihan se auttanut minut jostakin kuilunpohjalta päivänvaloon. Siitä on todistus, missä viime vuoden olin mukana. Ruskeassa käärepaperipaketissa kanniskelin kirjaa kainalossa enkä osannut pysähtyä. Siinä elin uudelleen päivän ja hetken, kun leski lähetti kuolleen sisareni tuhkauurnan kirjattuna postipakettina yli 9-kymppiselle isälleni. Isä antoi valtakirjan minulle ja seurakuntamestarin kanssa menin sen hakemaan postista. Se oli uskomaton kokemus, Anu postipaketissa. Minulta petti polvet ja lysähdin auton takapenkille postipaketti sylissä. Uurna vietiin ruumishuoneen pöydälle, jossa se purettiin paketista. Otin vielä valokuvan lähetyksen perilletulosta. Anu ei tarvinnut kylmäsäilytystä, olihan hän käynyt läpi tulipätsin ja uurnassa oli vain tuhka.

Omistan "Maailman ihanin tyttö" -kirjan Anulle, kuolleen sisareni muistolle. Meillä jokaisella on omat muistomme Anusta. Mitä minulla oli näkyvää muistoa Anusta, kokosin kaikki valokuvat ja kortit mustakantiseen kansioon. Huomasin käydessäni kansion olleen kovassa käytössä, kaikki välilehdet eivät olleet kestäneet ahkeraa selaamista. Kuvitettu Uusi Testamentti kertoo Anun ja meidän jokaisen tarinan yhdellä kuvalla; naisen jalat stay up sukissa, joista toinen on valahtanut alas, korkokengissä, liitettynä tekstiin syntinen nainen kaivolla. Se on kotiinpaluu isän luo seitsÄmien veljesten jäljiltä. 

Minulla ei ole mitään hätää, olen selvittänyt kaiken, mistä vanhemmat eivät voineet puhua. Mitään en jätä seuraavalle sukupolvelle perinnöksi ja vatvottavaksi. Tuomiosunnuntai on jokaisen tilinpäätöspäivä. Nyt vielä laskeskelen kriittisiä pisteitä matkan varrelta 118 vuoden kokemuksella.