Vesimusiikkia Sellotaiteilija Heikki Rautasalo sanoi,
että musiikki on kuin joki: jos se ei virtaa, se alkaa haista.
Musiikilla on toki muutakin yhteistä veden kanssa, jopa niin paljon,
että melkein mitä tahansa musiikkia voi sanoa vesimusiikiksi. Ainakin
suuremmalla syyllä kuin sitä Händelin alkuperäistä Vesimusiikkia.
Toimittajana Kare Eskola. Hakiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen katsoin kauas menneeseen (vahvuudet), nykytilaan (heikkoudet), mitä on jäljellä (mahdollisuudet), tuumasta toimeen (uhat). Ajallisesti 50 vuotta riitti minulle vahvuuksien esille tuomiseen ja vastata isälle. - Minä tulen. Heikkouksien tunnustamiseen meni 10 vuotta omaishoitajana.
Mahdollisuudet ovat tallella, totesin 6 -kymppisenä. Mutta sehän ei sopinutkaan syntymäkunnalle. Kuntauudistus oli alkanut ja yli 100 sijoittajaa oli haalittu Vihtaniemelle virkamiesten suureksi suunnitelmaksi muuttaa Tuusniemi Suomen Floridaksi. Se on Obaman hiljainen hyväksyntä, onhan Suomi-neidolla pitkä maaraja itänaapurin kanssa. Sopan kokkaajat pitivät hauskaa päivän politiikan kustannuksella. - Onko Venäjä uhka vai mahdollisuus Suomelle? On oltava hiljaa ja hyväksyttävä mitä ylhäältä sanellaan.
Rukoushetkessä viikon alkaessa puhuu filosofian maisteri Kai Pihlajanmaa, Tampere.
Hartauden musiikki: O ignis spiritus, es. Oxford Camerata -kuoro. Ei tullut tekstiversiona kirkontiedotuskeskuksen arkistoon. Tänään olen tyhjääkin tyhjempi enkä laadi kynän kanssa tiivistelmää mitä Mestari Eckhard minulle opetti. Vaihdoin ajatuksia kauppareissulla kahden parrakkaan miehen kanssa "yksinäisten sydänten penkillä". Olivat olleet aikanaan töissä merillä rahdaten öljyä meritietä niiltä alueilta, joita Ville kuvaa Jäämerellä 30 päivässä. Jäljellä on Venäjän kansallisaarteita.
Mestari Eckhart - Sielun syvyys
TEPPO KULMALA
Mestari Eckhart Sielun syvyys Suom. Kai Pihlajamaa. Basam Books 2009. 325 s. Ihmisen tehtävä on yhdistyä Jumalaan. Keskiajan mystikon Mestari Eckhartin
ajattelussa tehtävän vaikeus ja helppous kumoutuvat itämaista ajattelua
läheneväksi paradoksiksi. Olemisesta puhutaan sekä ei minään että
täyteytenä itsessään.
Suhteellistaessaan ajattelun
mahdollisuuksia Eckhart ei epäröi kyseenalaistaa korkean päämäärän -
Jumalankin - olemassaoloa siinä merkityksessä, että tietoisuuden on
tunnustettava vajavaisuutensa Jumalan ymmärtämiseksi. Kuitenkin mestarin
puhe keskittyy Jumalan olemiseen. Eckhart neuvoo oikeamielisyyteen,
rauhaan, rakkauteen, hyveisiin, jotta ihminen kääntäisi vapaan tahtonsa -
luodun aineellisuuden sijasta - tiedostamattoman ja tosiolevaisen
Jumalan puoleen. Jokainen Eckhartin saarna päättyy rukoushuokaukseen.
Eckhartin kutsuminen "keskiajan eksistentialistiksi" on kenties
yllättäen johdettavissa hänen kristillisyydestään. Hän näkee Jumalan
pojan syntymän meissä jokaisessa jokaisena hetkenä. Ihminen luo
kohtaloaan.
Platonilainen peili
Ajattelu on
välttämätöntä ja riittämätöntä. Ihmisen ja Jumalan kohtaaminen
muistuttaa intuitiota ja vaistoa. Eckhart puhuu "maistamisesta" ja
"tuoksusta". Se on osallisuutta äärettömästä puhtaudesta, eräänlaisesta Platonin
alkuideasta. Kuin aurinko se heijastaa itsensä luodussa maailmassa.
Mutta luotu on peilikuvia, joihin takertuminen vierottaa ihmisen
kirkkaimmasta valosta vääristäen myös hänen vilpittömäksi mieltämänsä
Jumala-suhteen harhaksi.
Eckhart liikkuu vastakohtien kautta
kohti rajatonta ratkaisua, oikeastaan ratkaisemattomuutta, mikä
muistuttaa zen-buddhalaista oivalluksen viisautta. Kun ei ole mitään, ei
ole Jumalaa, mutta ei ole myöskään olematta Jumalaa, jolloin Jumalan
kaikkeus, oleminen ja autuus tulevat ilman ulkokohtaisia todisteluja
todistetuksi. Jumala "livahtaa" sieluun.
Eckhart on älykäs ja
kipunoiva saarnaaja. Hän potkaisee askelman altaan kuin putoaisi samalla
kun astuu ylemmäksi. Korkean kokemus on myös matalalla.
Paradoksi kirkastuu
Vaikka hän vaatii halun ja ymmärryksen valppautta, ovat tahto ja
ajattelu myös toisarvoisia, kun tavoitellaan yhtymistä Jumalaan. Sielu
on sisäinen tapahtuma, jossa Jumalan jatkuvan "hengityksen" on annettava
toteutua. Sielussa Jumala synnyttää Poikansa ja tämän kärsimykset.
Poika ja sielu ovat yhtä Jumalassa, joka ihmisen kannalta on valintojen
ja tietoisuuden epäitsekäs toteutuma mutta lisäksi syvästi jotain muuta,
tietämätöntä.
Eckhartille Jumala on jopa Jumalaa enemmän. Kun
ihminen on Jumalan kaltaisuus, ihmisenkin on oltava sekä Jumala että
itseään enemmän, vaikka hänen ei tule pitää itseään Jumalana.
Eckhart vie paradoksit lakipisteeseen ja antaa niiden kadota Jumalan kirkkauteen.
Hän tiukentaa kuulijoita tarkkaavuuteen. Hän korostaa sanomansa
ainutkertaisuutta ja varmuutta. Ehdoton totuus purkaa itsensä; ei
niinkään ehdollistumiksi kuin suhteellisuudeksi ja paradokseiksi. Niiden
kokoava voima on Jumala, Ykseys, nimeämätön riemu.
Vesimusiikkia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti