sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Enemmistövaltuutettujen ihmiskauppaa


Yle Uutiset

· Yle TV1


Eilisen päivän ohjelmanmuutoksen jälkitunnelmissa herään hetkeksi aaltojenkohinaan ja tunturisopulin viikkovinksutukseen. Radiolähetys näistä luopumattomista levyistä Kädet soi viimeiseksi ja taas olen jossakin kaukana. Kontrolloiva ohjaaja astuu kuvaan mukaan Miinan sanoilla. Hän ei ole ollut työssään kontrolloiva vaan taitelija.
Tärkein on muistissa tässä ja nyt. Ei paperilippusilla eikä -lappusilla, joilla on taipumus kadota. 


klo 10.00 17.6.2012

Suomessa on tällä hetkellä kuusi täysiin velatonta kuntaa. Velattomia kaupunkikuntia ovat Kauniainen ja Harjavalta. Velattomat maaseutukunnat ovat Juuka, Luumäki, Tuusniemi ja Valtimo. (11.8.2009)

Ilmasto, päättäjät ja kasvihuone 19.7.2010

Luen vanhoja blogikirjoituksi kahden vuoden takaa kotiarestissa Verkkokirjoittajan talossa. Tästä ajasta Altzheimer-valssi kertoo yhden ihmisen muistinmenetyksestä. Hän uskoo kuitenkin, ettei sairaus tee hänestä tyhmää. Päättäjät ovat tänään tosiasian edessä. Pääministeri ei lähde ilmastokokoukseen, on tullut ohjelmanmuutos Suomi-neidon kansallisylpeyden tullessa tiensä päähän kilpailun häviäjänä. Ei auta mainitsemisen arvoiset ilmoitukset osakkeiden ostosta työpaikan säilymisen toivossa. Hyvissä ajoin rotat ovat jättäneet hukkuvan laivan, Aho viimeisenä. Kutsuttiin kennedyksi Kannuksesta Amerikkaan.

Meidän on tallattava näitä polkuja viimeiseen asti. Helsinki on tehottomin kunta järjestämään palveluita energiayhtiön tuottamilla voitoilla. Tuusniemi on ollut edelläkävijä vaihtaessaan alkuperäisiä kuntalaisiaan venäläisiin sijoittajiin. Kemissä laskee aurinko horisontin alapuolelle 24. 6. Jussin päivänä. Mitään uutta ei ole auringon alla. Joko tänään tulee valituspäätös hallinto-oikeudelta? Postiluukun kovasta kolinasta niin arvelin, oli vain kauppojen ruokamainoksia. 

- Kyllä ne ovat viisaita, isäni kestorepliikki 93:sta eletystä vuodesta.
- Ruokoo on vuan ei oo syöjee, Juojärven kalastajan viimeinen repliikki savuisessa saunamökissä.
- Tyhmiä ne ovat, oma vastaukseni isän ahneuden ihmettelyyn. 
- Mitä se vastanainut lääkäri välittää vanhan miehen syövänhoidosta?
- Lääkärin naimiset eivät kuulu lääkärintoimen hoitamiseen. Tulen mukaan ensi kerralla. Silloin lääkäri naulasi 1. naulan puupalttooseen. Isä katsoi olevansa valmis kuolemaan lääkärin puolesta, mutta lääkärillä oli vuoronsa lähteä naisentarpeensa loppuessa alkuunsa.  Kolmas kerta toden sanoo lääkärillekin.
Meistä on tehty sijoittajien ahneuden sijaiskärsijöitä. Aikaan olen saanut muukalaisille hautausmaavarauksen lapsuuskodin uimarantaan. Sijoittajien ruokahalu kasvaa syödessä. Se on vallanhalua, mutta he eivät tiedä, mitä vallalla tekevät.


Hyvinkäällä koulunsa päättänyt turhautuu sisäministerin toimittaessa papinvirkaa ammuttujen luokkatovereiden kohtalon estämiseksi tulevaisuudessa. Tupakat pois ja piiput piiloon. Nyt asekaapin avaimet lapsille leikkikaluiksi. Kell valta on, se valtaa käyttäköön - OIKEIN- , jos vielä muistaa. Komukit kiertävät maailmaa palkintojen toivossa, muistamatta miksi kiertävät hyvinvoitivaltion kaatopaikalta karattuaan.


Puoluekokousohje laidasta laitaan
sinivalkoiselle Suomi-neidolle

En ole vilustunut enkä jaksa enää olla vihainenkaan. Maksan mukisematta Intrum Justitian ulosoton kautta perimät laskut.  Valkopää piilotti kasvonsa värjäämällä hiukset ja myi velalliset ulkolaiselle perintätoimistolle. Onko se Intrum Justitia? Sillä on koko maa rahastusalueena. Joku se sallii, vai toimiiko omalla luvalla, julman jumalan valtuutuksella.
Se on maantapa. Muuta roolileikkiä ei ole tänä päivänä kuin MAKSAJAN rooli.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti