Liikennevalot

Hakusanalla rakentelin aasinsiltaa tämän päivän teemaan. Se ei koske niinkään lapsia, päin vastoin itseäni ja minua vanhempia ihmisiä. Kuinka he selviävät kadunylityksestä ruuhka-aikana? Olin ylittämässä katua, kun vierelläni seissyt nainen tarttui hihastani kiinni ja kysyi arasti: - Voisitko saattaa minut kadun ylitse? Olin itse menossa samaan suuntaan ja käsikynkkää ylitimme kadun vihreän valon palaessa. Vanha rouva kertoili olleensa apteekkiasioilla ja nyt menossa kotiin. Hän piti tiukasti minusta kiinni ja pyysi kulkemaan kanssaan tuttua reittiä. Poikkesimme kioskilla, hän lottosi ja osti litran maitoa. Tarjosin hänelle kahvit, kun oli vaelluksesta väsähtänyt. Sitten jatkoimme matkaa hänen kotiinsa kerrostalossa. Hän pyysi vielä tulemaan sisälle, että voisi korvata vaivanpalkan.

Olipa se huikea seikkailu, häntä tultaisiin noutamaan kevään juhliin ja siihen oli vielä paljon aikaa. Ensiksi hän varoitteli, etten kenellekään kertoisi hänen osoitettaan. Hän pelkäsi tulevansa ryövätyksi. Tehtiin asuntokatselmus tilavassa huoneistossa. Seinillä tauluja ja huonekalut viimeisen päälle. Kaapeissa piilossa turkit ja muut arvoesineet ulkomailta tuotuja lahjoja myöten. Kaikilla oli tarinansa. Kun yhteen kertaan olin kuunnellut mitä ja mistä hänen ympäristönsä muistutti, hän siirtyi muihin mainitsemisen arvoisiin asioihin. 

Hän kysyi, olinko nähnyt rajan taakse rakennettua kauas näkyvää huvilaa. Se oli hänen poikansa omistuksessa. Kyllä meillä on hyvä presidentti, kun hänen myötävaikutuksellaan oli järjestynyt huvilatontti rajan takaa. Niinpä, niistä piireistä minulla on toisenlaiset kokemukset. Monta karkkia sain maistaa vanhan rouvan saattamisesta kotiin.

Tämä aika toistuu meillä ja muualla. Kunta toi uusrikkat venäläisetkin naapuriin omalle puolelleen. Kunta välj'vouhkana ryhtyi kuitenkin meitä alkuperäisiä asukkaita häätämään pois rannoiltamme. Uhkaa maaoikeudella, jos en lähtisi vapaaehtoisesti. Tarjosin heille lahjoittaakseni, mitä olivat vailla. He eivät osanneet esittää saataviaan oikeutenaan. Minun piti puolustaa perintöoikeuttani. Se päättyi heidän voitokseen lahjotulla tuomari- ja enemmistöpäätöksellä. Toimituskulujen maksun vakuudeksi kirjattiin määräala rannasta pantiksi, jos en maksaisi maksuja. 

Lainsäädäntö on edennyt vaiheeseen, jossa meiltä, joilla ei mitään ole, otetaan ja annetaan niille, joilla on jo ennestään kaikkea. Isoveli on ilmoittanut, ettei naapurin rajan läheisyyteen ole ulkomaalaisilla maanomistusoikeutta. Stubb, tuo meidän joulupukki, antaa nootin ja lähtee viemään sitä Venäjälle. Saisikohan hän poikkeusluvan, että meidän johtajat lomailevat rajan takana linnoissaan ja venäläiset ostaisivat meiltä pala palalta isänmaata itselleen. Mielenkiintoista nähdä miten tässä edetään. Tuusniemellä ollaan kallellaan amerikkalaiseen malliin, toisaalta venäläisten uusrikkaiden pestyt rahat viehättävät. 

Meille tiettömän taipaleen takana asuminen on ollut elinehto. Ei ole ollut vaihtoehtoja. Maan uusi asuttaminen ei onnistu. Tulijat eivät tule tekemään työtä vaan rahastamaan. Näinhän alkuasukkaat on ahdistettu reservaatteihin tai sodan hävinneet pakolaisleireihin, joita ei ole tarkoitustakaan purkaa. Meilläkin on oma "Puhdistus" -historiamme, jota käsitellään jo Amerikassa teatterin ja wikileaksin keinoin.