Tänään tahdon niin: 27. kirje

vko 27

Geriatric depression screening scale, GDS - depressiokyselyn 3. kysymys:

3. Tuntuuko elämänne tyhjältä?
o Kyllä
o Ei
"Tyhjennä tyhjäks, ammenna täydeks" on vastaus tähän kysymykseen. Missään vaiheessa EI elämäni ole tuntunut tyhjältä. On ollut vain suurten valintojen aika, mitä siitä seuraisi elämää punnitessa.

Kevättalvella 1989 äiti halvaantui kisoja katsoessaan. Pääsiäinen oli tulossa ja kiirehdin katsomaan vuodeosastolle, kuinka vaikea oli tilanne. Hoitokäytäntö oli maata sängyssä selällään niin kauan, että sieltä ei noustaisi. Nostin käsiä vuoronperään ylös, otin jalatkin mukaan. Kohta halvaantunut käsi nousi auttamatta.
Kysyin hoitajalta, voinko viedä äidin vessaan?
- Pitää odottaa fysioterapeutin käyntiä ja tukea halvaantuneeseen jalkaan. Aivoverenvuoto ei ollut este nousta ylös. Niin mentiin vessaan rollaattorin varassa. Jalka vähän hitaalla, mutta äiti käveli itse.

Vappuna uudelleen tulin vanhempieni luokse. Äiti noudettiin kotiin vuodeosastolta muutamaksi päiväksi. Vielä silloin en voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Kesällä oli työtä vähemmän ja otin ommoo lommoo. Kaksi kuukautta äiti oli kotona, loman lopulla isällä todettiin syöpä. Työ keskeytyneenä vei tilin miinukselle 20 000 mummonmarkkaa. Millä maksaisin lomasta koituneen velan? Kukkaro oli tyhjä, mutta elämä ei.

Sijoittajat olivat ryhtyneet valtaamaan Käsityöläistaloa, josta olin vasta äskettäin ostanut työhuoneen. Monien riitaisten kokousten jälkeen he joutuivat maksamaan käytäväneliöistä. Pitäähän jokaiseen huoneistoon olla vapaa käytävä tulla ja mennä.  Niistä neliöistä saadulla rahalla maksoin velan. 
Tässä on omaishoidon alku omalla kohdalla. Mikä lie päättäjien loppu omaishoidossa, kun ei ole rahaa maksaa kaikille omaishoitajille?  Tästä syystä kaupungin taholta on minua kielletty puhumasta omaishoidosta. Jos jatkan, siitä tehdään poliisiasia.  

Radioateljeen Juhannus - Akustinen kulta-aika ja hallituksen juhannuskiireet ovat kaksi ääripäätä.  Kun ministeri on kuutamolla, he käyttävät valtaa.
Sitä en osannut presidentin puheesta tulkita.
- Näyttäkää niille! Orpoon se osui ja upposi, että toisti sen sananmukaisesti. Minulle jäi vain epäselväksi kohde, kenelle pitäisi näyttää; niillekö markkinataloudessa vai meillekö, jotka odotamme hallituksen toimia? Ajan kanssa se selviää. 
Pieni polku mettän halki vie / aina kauemmas se käy. / Mulla ollu onnea taas lie, / esivaltaa täällä ei näy. / Tässä istun mä kuutamon kanssa, / oma kuutamo harvalla on.
Piäni polku metsän halki viä
alle korpikuusien.
Mulle ollut on se onnen tie kesäöisten retkien.
Siellä ennen ain virtasi kirkas,
kuudan loisti ja pulputti niin
lähde kaunis Tippalähde tuo, siinsi kaukaa virran vuo.


Niinpä ennen entäs sitten nyt
kaikkialla vaanitaan.
Aikain mennen kaikk' on kääntynyt,
suru päähän nousee vaan.
Pakko jälleen on laitteita siirtää
evakoitava kaikki on taas
Korpimaata riittää vieläkin
onni oottaa sielläkin. (enteilee kuntauudistusta)


Pieni polku mettän halki vie
aina kauemmas se käy.
Mulla ollu onnea taas lie,
esivaltaa tääll ei näy
tässä istun mä kuutamon kanssa,
oma kuutamo harvalla on.
Korpikuusi kuiskii kynelöin
mulle aamuin illoin öin. 

Mittumaaria vietettiin perinteisesti, kun vesille mentiin vain pakosta vetoketjut kiinni pelastusliiveissä. Nyt ei sun tarvii snärkkää / tai tinttaa humalaa: / Kyl ihmehommat järkkää / toi meidän Jumala. Kylmempää kuin jouluna, jolloin kerrataan taas rauhanruhtinaan matkakiireitä.

Jo 14. juhannus kaupungin katolla. En muista, milloinka olisin viettänyt kesää  Vihtaniemellä sen Eteissaaren päässä vietetyn kokkojuhlan jälkeen 1961. Silloin rakennettiin Berliinin muuri. Tänään siellä käydään sotaa Tiekarttana Länsirannalla YYE:n toimesta. Aloitan alusta arkistojen aukaisemisen, kuinka kunta ryhtyi järjestelemään suvun maata koko 1900 -luvun ja vielä 2014 ei ole oikaistu tahallisia virheitä, joihin verottaja perustelee tietonsa. 
Kunnan virkamiehellä ei ole ministerin valtaa, vaikka kuutamolla ovatkin. Kukkaronvartijoina he ovat varkaita ja omaneduntavoittelijoita.
- Lopeta, haluan nukkua! Samaa linjaa tuli vastaus.
- Nythän minä vasta aloitan. 

Vapautin kummitätini vastuusta 75 v. Hän sai ristiä kädet kyynäpäitä myöten. Se on puhutteleva kuva kummitädistä, jonka haudan äärellä seisoi 6 komeata poikaa. Kukaan muu suvussa ei yltänyt samaan, mutta 6 tyttöä ja 2 poikaa on yhtä suuri saavutus. Isän 90 -vuotispäivillä oltiin vielä kaikki 8 mukana.

 

Aamuhartaus ke 19.06.2013

Mari Leppänen, Pastori, Helsinki

Kirje Jumalalle

Tänäkin kesänä, kun lempeä lämpö ympäröi, olen ajanut pitkän matkan kesähuvilalle, joka on ollut ennen kummitätini kesäpaikka. Ajattelen kummitätiäni usein, mutta erityisesti muistan häntä täällä mökillä. Kesäisessä niemessä kuuluu vielä hänen naurunsa ja tuntuu hänen tuoksunsa – koko elämä.
Minulle tätini oli vahva elävän Jumalan elävä kuva.

Hän eli suuren suvun keskellä, monien ihmisten ympäröimänä. Teki elämäntyönsä opettajana, rakasti lapsia. Hän kirjoitteli ahkerasti meille sisarustensa lapsille kirjeitä. Ja kohdatessa kertoi loputtomia tarinoitaan. Kokosi suurta sukua yhteen.
Tästä huolimatta hän oli yksinäinen. Niin kuin moni tänäänkin voi olla.

Sairaus vei tätini eläkkeelle ennen aikojaan, ja vähitellen esti liikkumasta. Lopulta hän eli elämäänsä ulkopuolisen avun varassa, oli vankina omassa kodissaan. Paljon hänen luonaan kävi vieraita, oli hyviä hetkiä, sellaisia suvantoja sairauden mukanaan tuoman kivun ja yksinäisyyden keskelle, mutta liian usein kävimme ovella sanomassa, että on kiire.

Iloa elämään toi kirjoittaminen. Kirjoittaen hän eli uudelleen ja uudelleen läpi elämänsä vaiheita, muisteli ja muisti, eläytyi ja liikuttui, nauroi ja tunsi.

Kun tätini kuoli, hän jätti päiväkirjansa perinnöksi, tutkittavaksi ja luettavaksi.

Kun ihminen puhuu Jumalalle, rukoilee, on siinä mukana myös ihmiselle tärkeitä kasvoja: Jumalan heijastuksia. Tänään muistan sinua kummitätini. Monesta olen sinulle kiitollinen, olet jättänyt syvän jäljen. Kun ajattelen Jumalan huomenpitoa, muistan lepoasi Jumalassa. Koskaan en silti ymmärtänyt yksinäisyyttäsi, yön pimeitä hetkiä, sudenhetkiä, joita meistä jokaiselle on.

Tänä aamuna luen kirjeesi Jumalalle:

”Ennen minua oli olemassa sairaus, reuma, osteoporoosi.
Sinä tiesit niistä ja tiesit senkin, että ne tulevat minuun. Reumaa olen pitänyt jo vuosikymmeniä. Luut haurastuvat ja häviävät. Vain sinä tiedät, miten niiden käy. Minun on kestettävä, mitä minun kohdalleni on määrätty.
Mutta yksi asia minua kaivelee. Siitä nyt puhun sinulle.

Nämä ihmiset, jotka tunnen, sukulaiset ja muut, ovat tulleet toisenlaisiksi kuin ennen. Ja se koskee minua. Minulla on yksinäisyydessä ihmisen ikävä, mutta minusta tuntuu, että ihmiset pakenevat minua.
Onko minun opittava olemaan sairauden keskellä yksin? Kun minä tarvitsisin saattajia niin kipeästi. En jaksa, jos en saa ihmisten rakkautta. Ja haluaisin säilyttää uskoni. Haluan luoksesi taivaaseen, Isä, sinun kotiisi. Auta minua, että jaksaisin täällä maan päällä, tässä ajassa, kilvoitella ja kamppailla loppuun asti.

Kiitos, että sinun henkesi on minussa vahva. Se on kaikki voima minussa. Sielu, minuus, poukkoilee rakkauden ikävässä ja ruumis ränsistyy. Siksi mieli masentuu liian usein. Siksi tämäkin kirje.

Haluan puhua sinulle nyt aamun hiljaisuudessa näitä omiani. Vaikka näin haastelen, ei sinun tarvitse tahtoasi muuttaa. Muuta vain minun mieleni, että jaksan ja kestän, myös tämän ajallisen ihmisen ikävän. Että oppisin elämään yksin tyytyväisellä mielellä.

Minulla on hyvä koti. Siitä iloitsen ja olen onnellinen. Minulla on ruokaa ja hoitoa ihan riittävästi. Hyvin kiitollinen olen kaikesta. Kiitän älystä, muistista ja mielen terveydestä. Ne ovat ihania lahjoja.

Kirjoittamalla korvaan ihmisten kyläreissut. Minä muistelen menneitä ja elän kirjoittaen. Jos vain niska kestää tämän. Sitä toivon.

Merkillinen on ihminen. Sydämessä on ihmisen ikävä ja halu elävän ihmisen kanssakäymiseen. Vasta siinä on elämän maku.

En minä ystävälaumaa tarvitse. Haluaisin vain, että tuntemani ihmiset olisivat minulle ystävällisiä eivätkä pakoilisi. Eihän sairaus ole minun keksimääni eikä minun halusta, Sinä tiedät sen.

Vai annatko sinä heidän mennä, että pälyisin taivaita kohti. Että jo nyt irrottautuisin tästä elämästä? Ovatko nämä yksinäisyyden hetket minun viimeisiä kiusauksia? Näen ne pahoina, mutta ovatko ne sittenkin parasta minun elämässäni?

Lasten seuraa ikävöin. He ovat paras ihmisosa aitoudessaan ja väkevyydessään. Mutta lapsia ei ole. En näe missään. Kummallista aikaa. Tähänkin on alistuminen.

Kiitos Jumala, että sain kirjoittaa Sinulle. Se helpotti. Taidat saada aika vähän kirjepostia. Siksi olen varma, että luet tämän.

Pane kätesi Suomen ylle ja siunaa tämän maan kansa. Ole meille kaikille rakas Isä ja ohjaa niskuroivat lapsesi luoksesi. Sylissäsi on hyvä olla.”
- - - - - -
Näin kirjoitti kummitätini aamuyön pimeänä hetkenä. Varmaa on, että samankaltaisia huokauksia kuuluu tänäkin aamuna.

Jumala,
kuuletko Sinä yksinäisen ihmisen rukouksen?
Entä näemmekö me lähellä olevan yksinäisyyden?
Jumala, Ole syli turvattomalle, lepo levottomalle, helpotus sairauden murtamalle. Aamen

Virsi: 318:1-2